Hakuaika päättyy 6.5.2026 klo 16:15
Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle Päihteet ja tupakka -tiimiin haetaan korkeakouluharjoittelijaa JA-SAFE-yhteistoimintahankkeeseen.
JA-SAFE (Joint Action on Health Promotion and Disease Prevention including Smoke- and Aerosol-Free Environments) on EU-rahoitteinen yhteistoimintahanke, johon osallistuu yli 60 organisaatiota 23:sta maasta. Hankkeen tavoitteena on edistää terveyttä erityisesti tukemalla ja kehittämällä savuttomia ympäristöjä, tupakasta vieroitusta sekä tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön aloittamisen ehkäisyä eri tavoin. Hankkeeseen kuuluu myös alkoholihaittojen ehkäisyä Euroopassa edistävä työpaketti.
Korkeakouluharjoittelija osallistuu asiantuntijoiden ohjauksessa tutkimus- ja kehittämistehtäviin WP8-työpaketissa, jossa arvioidaan edistyksellisten tupakkapolitiikan keinojen soveltuvuutta Suomeen ja mallinnetaan tällaisten keinojen mahdollisia vaikutuksia Euroopassa. Työpaketti tukee EU:n syöväntorjuntasuunnitelman tavoitetta tupakattomasta sukupolvesta, jossa alle viisi prosenttia väestöstä Euroopassa käyttäisi tupakkatuotteita vuonna 2040.
Harjoittelijan tehtäviin kuuluu tutustuminen projektiin ja edistyksellisiä tupakkapolitiikan keinoja koskevaan aiemmin julkaistuun asiantuntijaraporttiin; osallistuminen kansainvälisiin projektikokouksiin yhdessä asiantuntijoiden kanssa; osallistuminen Suomea koskevan tilannekuvan muodostamiseen eri tietolähteitä hyödyntäen; osallistuminen tilannekuvaa koskevan työpaperin tai taustamuistion kirjoittamiseen; osallistuminen kyselynä toteutettavan konsultaation valmisteluun sekä kansainvälisten tutkimusten haku ja koonti mallinnustutkimuksen suunnittelua varten.
Kuka olemme työnantajana? Tutustu tarinaamme.
THL:läisiä yhdistävät työn merkitys ja arvot.
https://www.youtube.com/watch?v=7wDY1fCtiu0
Hakijan tulee olla opiskelija, eli hakijalta edellytetään käynnissä olevaa soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Hakijalla tulee olla oppilaitoksen myöntämä harjoittelutuki tai muu vastaava, suuruudeltaan oppilaitoksen myöntävää tukea vastaavan tasoinen tuki harjoitteluun. Tuki tulee olla myönnettynä haun päättymispäivään mennessä.
Odotamme hakijalta hyvää suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja kansainvälisessä projektissa.
Aiempi kokemus kvantitatiivisista tutkimusmenetelmistä katsotaan eduksi mallinnustutkimusten hakua ja koontia varten.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden korkeakouluharjoitteluun innostavassa ja kannustavassa työyhteisössä. Lisäksi pääset tutustumaan kansainväliseen hanketyöskentelyyn mielenkiintoisten aiheiden parissa. THL:n Helsingin työpisteessä on laadukas työpaikkaruokala ja kuntosali sekä Keho ja mieli -tila, jotka ovat käytettävissä THL:n työntekijöille 24/7, ja mahdollistavat liikkumisen ja rentoutumisen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ja ylläpitämisen työaikojen ulkopuolella.
• Meillä on joustavat työajat, jotka tukevat työn, perheen ja vapaa-ajan yhteensovittamista.
• Tarjoamme tuetun lounaan toimipaikkojemme ravintoloissa.
• Käytössäsi on kattavat työterveyspalvelut sekä matalan kynnyksen mielen hyvinvointipalvelut.
• Liikuntatyöryhmämme järjestämät etäliikuntahetket tauottavat työpäivääsi.
• Valtion lomaedut.
Hanna Ollila, Erityisasiantuntija, Päihteet ja tupakka -tiimi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
029 524 8617 (tavoitettavissa 27.4. ja 28.4. klo 15-16)
etunimi.sukunimi(at)thl.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kirjaamo
PL 30
00271 Helsinki
kirjaamo(at)thl.fi
Tiimin käytäntönä on 1–2 lähipäivää viikossa. Tämän lisäksi läsnäoloa edellytetään tarpeen mukaan.
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Mannerheimintie 166
00300 Helsinki
Avaa Google Mapsissa
- Lisätietoja: Saatamme hyödyntää tässä rekrytoinnissa videohaastattelua osana valintaprosessia.
- Tehtävän taso: Harjoittelija
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Määräaikaisuuden peruste: Harjoittelu
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Palkkatiedot: Tehtävä sijoittuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen palkkausjärjestelmän vaativuustasoon 12, jossa tehtäväkohtainen palkka on 1 831 €/kk €/kk.