Haemme yleisjohtajaa määräaikaiseen sijaisuuteen. Tule osaksi ammattitaitoista ja osaavaa tilannekeskuksen joukkoamme!
Toimit tehtävissäsi päätoimisena yleisjohtajana. Vastaat tehtävissäsi tilannekuvan ylläpitämisestä, operatiivisesta viestinnästä, toimintaan liittyvästä sisäisestä ja ulkoisesta tiedottamisesta sekä operatiivisen toiminnan tukemiseen liittyvistä tukitehtävistä. Vastaat viikonlopun aikana tai tutkinnanjohtajan muutoin poissa ollessa välittömistä tutkinnan ensitoimista ja tehtävistä kunnes tutkinnanjohtaja ottaa asian johtovastuun tai erikseen asiasta ilmoittaessaan.
Yleisjohtajana vastaat resurssien riittävyydestä ja niiden käyttämisestä tarkoituksenmukaisella ja tehtävien edellyttämällä tavalla sekä vastaat myös operatiiviseen kenttätoimintaan liittyvistä virka-avuista. Yleisjohtajana vastuullesi kuuluu osaltasi vastata johtokeskuksen ja tilannekeskuksen sekä hätäkeskuksen ja tilannekeskuksen välisestä yhteistyöstä. Seuraat ja johdat tehtävissäsi poliisitoiminnan laatua ja laillisuutta, ja vastaat päivittäistoiminnan tuloksellisuudesta ja resurssien tarkoituksenmukaisesta käyttämisestä.
Toimit vaativien ja erityistilanteiden johtajana ellei johtosuhteista ole toisin määrätty. Vastaat osaltasi päivittäisen kenttätoiminnan suunnittelusta, johtamisesta ja seurannasta, teemaluonteisesta valvontatoiminnasta, työaikakirjanpidosta, suoriteseurannasta sekä kenttäpartioiden tekemien tutkintatehtävien laadukkaasta ja lainmukaisesta suorittamisesta. Tehtäviisi kuuluu myös osaltasi vastata sektorille kuuluvasta viranomais- ja sidosryhmäyhteistyöstä. Hoidat toimialaasi kuuluvia hallinnollisia tehtäviä sektorijohtajan ohjauksessa ja toimit erikseen määrättyjen kentän erityisryhmien päällystövastaavana.
Kuopion pääpoliisiasemalle sijoittuu useita eri poliisilaitoksen toimintoja, ja asemamme sijaitsee Kuopion keskustassa lähellä Kuopion toria. Kulkuyhteydet poliisiasemalle ovat hyvät eri puolilta Kuopiota ja lähialueita.
Haemme yleisjohtajaa määräaikaiseen sijaisuuteen. Tule osaksi ammattitaitoista ja osaavaa tilannekeskuksen joukkoamme!
Toimit tehtävissäsi päätoimisena yleisjohtajana.
Yleisjohtajana vastaat resurssien riittävyydestä ja niiden käyttämisestä tarkoituksenmukaisella ja tehtävien edellyttämällä tavalla sekä vastaat myös operatiiviseen kenttätoimintaan liittyvistä virka-avuista. Yleisjohtajana vastuullesi kuuluu osaltasi vastata johtokeskuksen ja tilannekeskuksen sekä hätäkeskuksen ja tilannekeskuksen välisestä yhteistyöstä. Seuraat ja johdat tehtävissäsi poliisitoiminnan laatua ja laillisuutta, ja vastaat päivittäistoiminnan tuloksellisuudesta ja resurssien tarkoituksenmukaisesta käyttämisestä.
Toimit vaativien ja erityistilanteiden johtajana ellei johtosuhteista ole toisin määrätty. Vastaat osaltasi päivittäisen kenttätoiminnan suunnittelusta, johtamisesta ja seurannasta, teemaluonteisesta valvontatoiminnasta, työaikakirjanpidosta, suoriteseurannasta sekä kenttäpartioiden tekemien tutkintatehtävien laadukkaasta ja lainmukaisesta suorittamisesta. Tehtäviisi kuuluu myös osaltasi vastata sektorille kuuluvasta viranomais- ja sidosryhmäyhteistyöstä. Hoidat toimialaasi kuuluvia hallinnollisia tehtäviä sektorijohtajan ohjauksessa ja toimit erikseen määrättyjen kentän erityisryhmien päällystövastaavana.
Kuopion pääpoliisiasemalle sijoittuu useita eri poliisilaitoksen toimintoja, ja asemamme sijaitsee Kuopion keskustassa lähellä Kuopion toria. Kulkuyhteydet poliisiasemalle ovat hyvät eri puolilta Kuopiota ja lähialueita.
Kelpoisuusvaatimuksena on
a) poliisipäällystön tutkinto, poliisipäällystön virkatutkinto, poliisipäällystön tutkinnon A-osan suorittaminen, poliisin ylempi ammattikorkeakoulututkinto
b) poliisin perustutkinnon tai poliisimiehistön virkatutkinnon lisäksi suoritettu korkeakoulututkinto taikka
c) korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys poliisitoimeen. Perehtyneisyys poliisitoimeen voidaan saavuttaa pääsääntöisesti poliisin tehtävissä, myös soveltuvin osin esimerkiksi syyttäjätoimen, tullin tai rajavartiolaitoksen tehtävissä.
Poliisin virkasuhteeseen nimitettävällä tulee olla Suomen kansalaisuus.
Itä-Suomen poliisilaitos on yksikielinen. Viranomaisen kieli on suomi. Kelpoisuusvaatimuksena on siten suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Kielitaidosta on säädetty poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16a §:ssä.
Odotamme sinulla olevan ajantasaista osaamista valvonta- ja hälytystoiminnan sekä rikostorjunnan tehtävistä. Tehtävissäsi menestyäksesi tarvitset hyvät esimiesvalmiudet ja poliisin tietojärjestelmien ja viestintävälineiden hyvän tuntemuksen. Hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä organisointikyky ja oma-aloitteinen toimintatapa ovat arvostamiamme henkilökohtaisia ominaisuuksia. Toivomme sinun sitoutuvan poliisilaitoksen linjausten mukaiseen toimintaan ja että osaat jalkauttaa poliisilaitoksen tulostavoitteita. Et pelkää päätöksentekoa, vaan teet niitä rohkeasti tehtäviesi edellyttämällä tavalla. Haluat kehittää omaa osaamistasi ja osallistut mielelläsi myös toimintatapojen kehittämiseen. Tehtävissäsi toimit poliisin arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti.
Eduksesi katsomme, jos sinulla on voimassa oleva yleis- ja kenttäjohtajalisenssi. Eduksesi on myös aiempi kokemuksesi yleisjohtotehtävistä sekä salaisiin pakkokeinoihin liittyvien järjestelmien tuntemuksesi (Salpa) ja poliisin päällystöopinnot. Jos olet aiemmin käyttänyt työssäsi sosiaalista mediaa ja sinulla on hyvät viestinnälliset valmiudet, ovat ne myös eduksesi.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Ylikomisario Hans Vuoti, 0295 455 553
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Itä-Suomen poliisilaitos kirjaamo
PL 217/Suokatu 44
70101 Kuopio
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti oikeudenmukaisia, rohkeita ja aina luotettavia. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina.
Itä-Suomen poliisilaitoksella työskentelee noin 850 henkilöä erilaisissa tehtävissä. Toimialueemme on laaja, ja tehtävämme sijoittuvat Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntien alueille. Itä-Suomessa pääset nauttimaan niin vaihtelevasta maalaismaisemasta, kauniista järviluonnosta kuin kaupungin sykkeestä.
Meillä Itä-Suomen poliisilaitoksella henkilöstön hyvinvointi ja työn sujuvuus ovat tärkeitä. Arvostamme henkilöstömme hyviä työyhteisö-, verkostoitumis- ja ongelmanratkaisutaitoja sekä motivaatiota ja valmiuksia uuden oppimiseen. Me haluamme myös tukea sinua kehittymään ja kehittämään.
Sijainti
Suokatu 44, 70100 Kuopio
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Ruokavirasto
Rekrytoinnin ID 13073
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Rekrytoinnin ID 13052
Ruokavirasto
Rekrytoinnin ID 13007
Rikosseuraamuslaitos
Rekrytoinnin ID 12913
Rikosseuraamuslaitos
Rekrytoinnin ID 12839
Rikosseuraamuslaitos
Rekrytoinnin ID 12809
Itä-Suomen hallinto-oikeus
Rekrytoinnin ID 12921
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Rekrytoinnin ID 12919
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta
Anna palautetta saavutettavuudesta
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen