Siirry pääsivulle
Kolme (3) hallinto-oikeustuomarin (T 13) virkaa Itä-Suomen hallinto-oikeudessa

Hakuaika päättyy 1.7.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Itä-Suomen hallinto-oikeudessa julistetaan haettavaksi kolme hallinto-oikeustuomarin T 13 virkaa

Hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee asiat istunnossa esittelystä. Hallinto-oikeus on yleensä päätösvaltainen kahden tai kolmen tuomarin kokoonpanoissa. Tuomarit ovat päätösvaltaa käyttäessään riippumattomia, mutta he työskentelevät tiiviissä yhteistyössä muiden tuomareiden, esittelijöiden sekä hallinto-oikeuden muun henkilöstön kanssa.

Hallinto-oikeustuomari osallistuu lainkäyttöasian käsittelyyn ja ratkaisun tekemiseen kokoonpanon jäsenenä. Käsittelyvaiheessa tuomarin tehtäviin kuuluu asian valmistelua ja selvittämistä, prosessin johtamista sekä päätösesityksen kirjoittamista.

Virkaan voidaan nimittää oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut oikeamielinen Suomen kansalainen, joka aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä on osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet.

Tuomariksi nimitettävällä on oltava tuomioistuimen tuomiopiirin väestön enemmistön kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito (tuomioistuinlain 10 luku 1 ja 9 §).

    Hallinto-oikeustuomarin yleisosaamiseen kuuluu yleishallinto-oikeuden ja hallintoprosessioikeuden osaaminen sekä useamman hallinto-oikeudessa käsiteltävän asiaryhmän aineellinen osaaminen. Tuomarin odotetaan voivan toimia missä kokoonpanon roolissa tahansa ja hänen tehtäviinsä voi kuulua toimimista eri asiaryhmissä monipuolisesti.

    Tuomarin on kyettävä työskentelemään hyvässä yhteistyössä muun kokoonpanon ja lainkäytössä avustavien lainkäyttösihteereiden sekä muun henkilöstön kanssa. Hallinto-oikeudessa korostetaan vuorovaikutteista ja keskustelevaa työskentelytapaa.

    Virkojen täytössä painotetaan hakijoiden tosiasiallista kykyä suoriutua hyvin hallinto-oikeustuomarin tehtävistä eri asiaryhmissä niin laadullisesti kuin tuloksellisestikin. Tuomarin työhön kuuluu myös ammattitaidon jatkuva ylläpitäminen ja kehittäminen.

    Tarjoamme mielenkiintoisen ja vastuullisen työtehtävän työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtivassa asiantuntijayhteisössä. Työntekijöillemme mahdollistamme muun muassa tukea virike- ja liikuntatoimintaan, erilaista ammatillista osaamista kehittävää koulutusta sekä mahdollisuuden joustavaan työntekoon kuten etätyön tekemiseen.

    Työyhteisössämme arvostetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Valitun henkilön on ennen nimittämistä annettava sidonnaisuusselvitys (valtion virkamieslaki 8 a §).

    Ylituomari, Anu Koivuluoma, puh. 0295642596

    Haastattelut on suunniteltu pidettäväksi viikoilla 34-35.

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Tuomioistuinvirasto kirjaamo

    PL 100
    00085 Tuomioistuinvirasto

    Hallinto-oikeus on yleinen alueellinen hallintotuomioistuin. Hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee ne hallinto-oikeudelliset valitukset ja muut asiat, jotka säädetään kuuluviksi sen toimivaltaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) tai muussa laissa. Itä-Suomen hallinto-oikeus on kaksikielinen tuomioistuin, joka sijaitsee Kuopiossa.

    Kuopio

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Kuopio
    Minna Canthin katu 64
    70100 Kuopio
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Hakemukset pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Muilla tavoin hakeneiden tiedot viedään rekrytointijärjestelmään. Hakulomake sisältää kyselyn koskien tuomarinvalintalautakunnan sähköistä tiedoksiantoa.

      Hakemukseen tulee liittää ajantasainen, enintään kolme kuukautta vanha nimikirjanote tai tarvittavat todistukset tutkinnoista ja työkokemuksesta. Tarkistathan nimikirjanotteen oikeellisuuden mahdollisien puuttuvien merkintöjen osalta (esimerkiksi varatuomarin arvonimi, kielitaito ja merkintä asianajajatutkinnosta). Tilatessa nimikirjanotetta tuomarin viranhakua varten tulisi valita sellainen nimikirjanote, jossa tiedot ovat työnantajavirasto/organisaatiotasolla ja siinä tulisi näkyä henkilötunnus sekä käyttötarkoituksena viran, tehtävän tai työpaikan hakeminen.

      Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä Tuomioistuinviraston tuomarin virantäyttöprosessissa saat täältä: https://www.tuomioistuimet.fi/tuomioistuimet/tuomioistuinvirasto/tietoa-meista/tietosuoja/#tuomarinvirantyttprosessi

      Huomioithan tuomarinvalintalautakunnan ohjeet siitä, mitä muuta hyvä hakemus sisältää. Ohjeita tuomarin viran hakijoille löytyy tuomarinvalintalautakunnan internetsivuilta:
      https://www.tuomioistuimet.fi/tuomioistuimet/tuomarinvalintalautakunta/tuomarin-virka/ohjeita-tuomarin-viran-hakijoille/
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Etätyön kuvaus: Etätyötä voidaan tehdä työtehtävien sen salliessa. Viraston etätyöohjeessa on määräyksiä ja suosituksia etätyön järjestämisestä ja läsnäolosta virastolla. Uudelta työntekijältä edellytetään työskentelyä virastolla perehdytysvaiheessa. Etätyön periaatteista ja etätyöpäivien pitämisestä sovitaan tarkemmin lähiesihenkilön kanssa.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Työaikamuoto: Muu
    • Työaikamuodon selite: Työaikalakia ei sovelleta.
    • Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus perustuu oikeuslaitoksen tuomioistuinten tuomareiden ja lakimiesten palkkataulukon T 13 palkkaluokkaan.
    Itä-Suomen hallinto-oikeus2217710.6.2026 klo 13:00 - 1.7.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhdeUusien virkojen perustamispäivämäärä 1.9.2026. Virat pyritään täyttämään 1.1.2027 lukien. Tehtävän aloittamisaika tarkentuu nimitysmenettelyn aikana.Mahdollisuus työskennellä etänä35619,07 €/kk. Peruspalkan lisäksi voidaan maksaa kokemuslisää 5-30 %. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Itä-Suomen hallinto-oikeus2217710.6.2026 klo 13:00 - 1.7.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhdeUusien virkojen perustamispäivämäärä 1.9.2026. Virat pyritään täyttämään 1.1.2027 lukien. Tehtävän aloittamisaika tarkentuu nimitysmenettelyn aikana.Mahdollisuus työskennellä etänä35619,07 €/kk. Peruspalkan lisäksi voidaan maksaa kokemuslisää 5-30 %.