Siirry pääsivulle
Johtaja (tiede ja innovaatiot)

Hakuaika päättyy 31.8.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Johtaja (tiede ja innovaatiot)

Geologian tutkimuskeskus hakee johtajaa tiede ja innovaatiot -vastuualueelle määräaikaiseen virkasuhteeseen 31.7.2031 saakka edellisen T&I-johtajan siirryttyä GTK:n pääjohtajaksi. Toimipaikkasi on Espoo, Kokkola, Kuopio, Outokumpu tai Rovaniemi, ja sinulla on mahdollisuus joustavaan etätyöhön Suomessa.

GTK:n johtoryhmän jäsenenä vastaat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisesta johtamisesta sekä sen vaikuttavuudesta. Johdat tieteellisen osaamisen kehittämistä ja tutkimustoiminnan sekä tutkimuslaitekantamme uudistumista sekä huolehdit siitä, että tutkimus tukee GTK:n strategisia tavoitteita ja tuottaa ratkaisuja asiakkaille, yhteiskunnalle ja elinkeinoelämälle. Raportoit pääjohtajalle.

Keskeisenä tehtävänäsi on edistää korkeatasoista tutkimusta sekä luoda edellytyksiä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan menestykselle. Kehität kotimaisia ja kansainvälisiä kumppanuuksia yliopistojen, tutkimuslaitosten, yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa sekä edistät kilpailtua tutkimus- ja innovaatiorahoitusta. Vastaat lisäksi vastuualueesi henkilöstön johtamisesta ja toiminnan tuloksellisuudesta.

GTK:ssa pääset työskentelemään kansainvälisessä toimintaympäristössä huippututkijoiden ja alan johtavien kumppaneiden kanssa. Käytössäsi ovat korkeatasoiset tutkimusinfrastruktuurit ja mahdollisuus vaikuttaa tutkimuksen sekä innovaatioiden suuntaan yhteiskunnallisesti ja globaalisti merkittävissä teemoissa.

• Ylempi korkeakoulututkinto
• Perehtyneisyys viran tehtäväalaan
• Johtamiskokemus ja käytännössä osoitettu johtamistaito

    Hakijalta odotettu koulutus, kokemus ja osaaminen
    • Geotieteiden tai muun soveltuvan alan tohtorin tutkinto
    • Vahva kokemus tieteellisestä tutkimuksesta ja innovaatiotoiminnasta
    • Kotimaisten ja eurooppalaisten tutkimus- ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristöjen sekä rahoitusinstrumenttien tuntemus
    • Näyttö laajojen tutkimuskokonaisuuksien organisoinnista, kehittämisestä ja johtamisesta
    • Osaaminen tutkimustoiminnan vaikuttavuuden ja laadun arvioinnista
    • Kokemus johto-/esihenkilötehtävistä asiantuntija- tai tutkimusorganisaatiossa
    • Sujuva kirjallinen ja suullinen suomen ja englannin kielen taito
    • Tehtävä sisältää matkustamista sekä kotimaassa että ulkomailla arviolta 1–7 päivää kuukaudessa.

    Hakijalle eduksi luettava koulutus, kokemus ja osaaminen
    • GTK:n strategisten tutkimusalueiden ja innovaatioekosysteemien tuntemus
    • Kokemus kansainvälisistä tutkimus- ja innovaatioverkostoista
    • Laajat kotimaiset ja kansainväliset sidosryhmäverkostot

    Hakijalta toivotut henkilökohtaiset ominaisuudet

    Odotamme sinulta strategista ja visionääristä johtamisotetta sekä kehittävää ja ratkaisukeskeistä työskentelytapaa. Olet innostava joukkuepelaaja, joka saa aikaan tuloksia yhdessä johdon, tutkijoiden, sidosryhmien sekä oman tiimisi kanssa. Osaat motivoida monikansallista huippututkijoiden joukkoa ja suunnata toimintaa GTK:n strategisten tavoitteiden mukaisesti. Sinulla on erinomaiset vuorovaikutus-, verkostoitumis- ja vaikuttamistaidot, ja toimit vakuuttavasti kansainvälisissä tiede-, innovaatio- ja yhteistyöverkostoissa.

    Tarjoamme sinulle tehtävän kansainvälisessä toimintaympäristössä ja mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhösi. Pääset työskentelemään monimuotoiseen yhteisöön, jossa arvostetaan jokaisen työpanosta. Uudistamme tavoitteellisesti osaamistamme ja toimintaamme. Henkilöstön hyvinvoinnista huolehdimme laaja-alaisen työhyvinvointia tukevan toiminnan avulla. Tarjoamme lisäksi valtionhallinnon lomaedut sekä modernin ja monipaikkaisen työn puitteet, kuten joustavan työajan. Tutustu meihin lisää: www.gtk.fi/ura-gtkssa

    Lisätietoja antaa tuleva esihenkilösi, pääjohtaja Saku Vuori, puh. 0400 249085, tavoitettavissa 21.8. klo 10-11 sekä 24.8. klo 16-17.

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Geologian tutkimuskeskus, kirjaamo

    Vuorimiehentie 5
    02150 Espoo

  • Geologian tutkimuskeskuksessa teemme työtä maamme hyväksi. Tuotamme puolueetonta tutkimustietoa, josta on apua esimerkiksi ilmastonmuutoksen, energiamurroksen ja kiertotalouden haasteiden ratkaisemisessa. Yli 400 asiantuntijaamme ovat erikoistuneet mineraalitalouteen, energia-, vesi- ja ympäristökysymyksiin sekä digitaalisiin ratkaisuihin. Yhdessä suomalaisten ja kansainvälisten kumppaneidemme kanssa rakennamme kestävää, hiilineutraalia tulevaisuutta. GTK on työ- ja elinkeinoministeriön alainen tutkimuslaitos. www.gtk.fi

    Espoo, Kokkola, Kuopio, Outokumpu, Rovaniemi

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Espoo
    Vuorimiehentie 5
    02150 Espoo
    Avaa Google Mapsissa
  • Kokkola
    Teknologiakatu 7
    67100 Kokkola
    Avaa Google Mapsissa
  • Kuopio
    Microkatu 1M
    70210 Kuopio
    Avaa Google Mapsissa
  • Outokumpu
    Tutkijankatu 1
    83500 Outokumpu
    Avaa Google Mapsissa
  • Rovaniemi
    Walleniuksenväylä 10
    96100 Rovaniemi
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Virkasuhde alkaa 1.11.2026 tai sopimuksen mukaan. Virka on viraston yhteinen. Kyseessä on viransijaisuus, joka kestää enintään 31.7.2031 saakka. Virkasuhteessa voidaan käyttää enintään kuuden kuukauden koeaikaa.

      Edistämme tietoisesti henkilöstömme monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta, joten kannustamme monenlaisia ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä hakemaan tehtäviämme. Työyhteisössämme on työntekijöitä yli 20 eri maasta, mikä on yksi esimerkki monimuotoisuudestamme.

      Lähetäthän hakemuksesi ansioluetteloineen valtiolle.fi-järjestelmän kautta 31.8.2026 klo 16.15 mennessä. Työavain 24168.

      Haastattelut on suunniteltu pidettäväksi syyskuun alkupuolella Teamsin välityksellä.

      Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi

      Rekrytointiprosessin loppuvaiheessa hakijaa voidaan pyytää antamaan selvitys tehtävän kannalta olennaisista sidonnaisuuksista mahdollisten eturistiriitojen arvioimiseksi.

      Huomioithan, että hakijoiden nimet ja hakemukset liitteineen ovat julkisia.
    • Tehtävän taso: Johtava
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Etätyön kuvaus: Mahdollisuus joustavaan etätyöhön Suomessa.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus
    • Työaikamuoto: Muu
    • Koeaika: Virkasuhteessa voidaan käyttää enintään kuuden kuukauden koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Palkka määräytyy valtionhallinnon johdon palkkausjärjestelmän (YLVA) mukaan.
    Geologian tutkimuskeskus2416812.8.2026 klo 13:09 - 31.8.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.11.2026 - 31.7.2031Mahdollisuus työskennellä etänä1Palkka määräytyy valtionhallinnon johdon palkkausjärjestelmän (YLVA) mukaan. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Geologian tutkimuskeskus2416812.8.2026 klo 13:09 - 31.8.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.11.2026 - 31.7.2031Mahdollisuus työskennellä etänä1Palkka määräytyy valtionhallinnon johdon palkkausjärjestelmän (YLVA) mukaan.