Hakuaika päättyy 29.1.2026 klo 16:15
Väyläviraston Tekniikka ja ympäristöosaston Taitorakenneyksikkö hakee harjoittelijaa monipuolisiin taitorakennetehtäviin ajalle 04.05.2026-15.09.2026. Aloitusajankohdasta voidaan sopia erikseen.
Tehtäviisi kuuluvat monipuoliset siltojen ja muiden taitorakenteiden (mm. tunnelit, tukimuurit, kanavarakenteet, merimerkit) suunnittelun, rakentamisen, kunnossapidon ja omaisuudenhallinnan avustavat asiantuntijatehtävät. Tehtäviäsi ovat esim. Taitorakennerekisterin tietosisällön tarkastus- ja parantamistehtävät, osallistuminen siltojen ja varasiltojen tarkastuksiin tai suunnittelun ohjaukseen osallistuminen. Pääset myös tutustumaan maastossa olemassa oleviin taitorakenteisiin sekä niiden rakentamiseen ja korjaamiseen. Tehtävässä on mahdollisuus saada laaja valtakunnallinen kokonaiskuva siltojen ja muiden taitorakenteiden suunnittelusta, rakentamisesta, korjaamisesta ja omaisuudenhallinnasta.
Odotamme sinulta rakennustekniikan korkeakouluopintoja vähintään 2-3 v ajalta. Eduksi katsomme sillanrakentamiseen liittyvät opinnot tai niihin suuntautumisen. Tehtävässä odotetaan kiinnostusta ja uteliasta mieltä taitorakenteita kohtaan sekä matkustusvalmiutta.
Harjoittelijaksi valitun tulee olla harjoittelun alkaessa opiskelija.
Työsi tueksi tarjoamme sinulle kattavasti erilaisia etuja kuten:
- joustava työaika
- osittainen etätyömahdollisuus
- työmatkaetu
- työnantajan tukema lounas.
Monipaikkainen työ, kuuden toimipisteen verkosto ja työajan liukumat mahdollistavat joustavan arjen. Meillä on myös kattava työterveyshuolto ja panostamme laadukkaaseen esihenkilötyöhön. Hyvinvointisi on meille tärkeää. Panostamme asiantuntijoiden osaamisen kehittämiseen ja toisilta oppimiseen. Meillä voit rakentaa omanlaista asiantuntijapolkuasi.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Mikäli sinulla herää kysymyksiä harjoittelutehtäviin liittyen, voit kysyä tarkentavia kysymyksiä Palkeiden rekrytointipalvelun kautta, osoitteesta: rekrytointipalvelu@palkeet.fi
Sähköpostikysymykset ajalla: 14.-23.1.2026
Nimetön haku/17994
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen, jolloin sekä sähköpostin aiheena, itse hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee selvästi mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tai sähköpostin tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Väylävirasto kirjaamo
PL 33 (Opastinsilta 12 A)
00521 Helsinki
Väylävirasto on monialainen liikenteen asiantuntijavirasto, joka vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä ja kunnossapidosta sekä talvimerenkulun järjestämisestä. Tavoitteemme on mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Varmistamme osaltamme Suomen elinkeinoelämän toimivuuden ja kilpailukyvyn.
Meillä pääset jättämään puumerkkisi Suomen väyläinfraan ja yhteiskuntaan. Saat työskennellä innostuneessa ilmapiirissä alan parhaimpien ammattilaisten ja taitavien yhteistyökumppaneiden kanssa.
Väylävirastossa työskentelee noin 480 asiantuntijaa, vuosibudjettimme on noin 2 miljardia euroa ja hallinnoimamme väyläomaisuuden arvo on 20 miljardia euroa. Työllistämme välillisesti yli 18 000 henkeä.
Helsinki, Oulu, Tampere, Turku
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Opastinsilta 12 A
00520 Helsinki
Alasintie 10 E
90400 Oulu
Yliopistonkatu 38
33100 Tampere
Kulttuurikuja 1
20800 Turku
-
Lisätietoja:
VÄYLÄ/6973/Vv-01.00.01/2025
Tämä rekrytointi toteutetaan nimettömänä rekrytointina haastatteluvaiheeseen asti. Nimettömällä rekrytoinnilla Väylävirasto haluaa edistää hakijoiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia päästä haastatteluun ja ehkäistä syrjintää.
Nimetön rekrytointi etenee seuraavasti:
Hakemuksesta jäävät piiloon hakijan nimi, ikä, kotiosoite, sähköposti ja tiedot äidinkielestä sekä sukupuolesta. Täytäthän huolellisesti tutkinto- ja työkokemuskohdat sekä haun nimettömät kysymykset, sillä rekrytoiva esihenkilö valitsee haastateltavat näiden tietojen perusteella. Rekrytointipalvelut kutsuu valitut henkilöt haastatteluun. Hakijoiden anonymiteetti säilyy haastattelutilanteeseen saakka. Pyydämme tuomaan hakemuksen liitteet, kuten CV:n ja todistukset vasta haastatteluun. Haastattelun jälkeen rekrytointi etenee normaalisti.
- Tehtävän taso: Harjoittelija
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Etätyön kuvaus: Väylävirastossa tehdään työtä monipaikkaisesti. Teemme työtä joustavasti ja sopimuksen mukaan eri paikoissa: esimerkiksi viraston toimipisteissä, kotona tai muissa etätyöympäristöissä. Harjoittelijan tehtävässä on osittainen etätyömahdollisuus esihenkilön kanssa sovittaessa.
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Määräaikaisuuden peruste: Harjoittelu
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Koeaika: Ei koeaikaa
- Palkkatiedot: Palkkaus määräytyy opiskelijan vuosikurssin ja aiemman alan työkokemuksen perusteella. Palkkaus ylittää Kelan määrittelemän palkansaajan työssäoloehdon mukaisen vähimmäispalkan.