Hakuaika päättyy 30.1.2026 klo 16:15
Sosiaali- ja terveysministeriö hakee sosiaaliturva- ja vakuutusosastolle suunnitteluasioiden ja kansainvälisen sosiaaliturvan yksikköön harjoittelijaa määräaikaiseen virkasuhteeseen kesäksi 2026 säädösvalmistelutehtäviin.
Harjoittelija osallistuu kansainväliseen sosiaaliturvaan liittyviin erilaisiin selvitystehtäviin, raportointeihin ja kansalaiskirjeiden vastausten valmisteluun, sekä maahanmuuttajien sosiaaliturvaa koskevaan valmisteluun. Harjoittelijalla on mahdollisuus tutustua ja osallistua lainvalmisteluprosessiin.
Suoritetut kandidaattivaiheen opinnot, sosiaaliturvajärjestelmän tuntemus ja mahdollinen aikaisempi kokemus esimerkiksi hallinnonalan virastossa tai laitoksessa tai muussa ministeriössä ovat eduksi.
Harjoitteluun valittavan on oltava opiskelija yliopistossa, mutta oppilaitoksen myöntämän harjoittelutuen saaminen ei ole välttämätöntä.
Soveltuva koulutusala on ensisijassa oikeustiede, mutta myös hallinto- ja valtiotieteellinen on mahdollinen.
Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työtehtävän, kannustamme sinua kehittämään osaamistasi sekä tuemme työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Lisäksi tarjoamme liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedun tukemaan työhyvinvointia ja jaksamista, kattavan työterveyshuollon sekä mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön.
Työyhteisömme arvostaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä. Lisäksi tarjoamme sinulle harjoittelusi tueksi aktiivisen harjoittelijaverkoston, jossa pääsee muun muassa tutustumaan muihin sosiaali- ja terveysministeriön harjoittelijoihin.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Lisätietoja tehtävistä antavat Henna Huhtamäki (etunimi.sukunimi@gov.fi, 029 516 3072) ja Jere Päivinen (etunimi.sukunimi@gov.fi, 029 516 3614).
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen, jolloin sekä sähköpostin aiheena, itse hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee selvästi mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tai sähköpostin tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Sosiaali- ja terveysministeriön kirjaamo
PL 33 (Ritarikatu 2 B, Helsinki)
00023 Helsinki
Sosiaali- ja terveysministeriö toimii osana valtioneuvostoa. Toimintamme tavoitteena on, että kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet terveelliseen ja turvalliseen elämään. Vastaamme sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelusta, ohjauksesta ja toimeenpanosta.
STM:n palveluksessa on noin 450 henkilöä. Henkilökuntamme keski-ikä on 47 vuotta. STM:ssä on ministeriön tehtävien mukainen korkea koulutustaso. Yleisimmät opiskelualat ovat oikeustiede, yhteiskuntatiede ja humanistiset tieteet. Avustavissa tehtävissä toimivilla on tyypillisesti merkonomin tai tradenomin tutkinto.
Henkilöstöltä saadun palautteen mukaan STM:n työilmapiiri on reilu ja kannustava.
STM:n arvolupaus ja missio
Turvaamme ihmisten toimintakykyä, toimeentuloa ja palveluja.
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Meritullinkatu 8
00170 Helsinki
- Lisätietoja: Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelutyö tutuksi -teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, käytännön lainvalmistelutyötä ja sen kansainvälistä puolta sekä lainvalmistelua tekevien urapolkuja. Teemaryhmä järjestetään vain kesäkaudella.
- Tehtävän taso: Harjoittelija
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Etätyön kuvaus: Osittainen etätyö on mahdollinen.
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Määräaikaisuuden peruste: Harjoittelu
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Työaikamuodon selite: 36 t 15 min/vko
- Palkkatiedot: Harjoittelijan palkka on 1671,17 €/kk.