Tule johtamaan laajaa Kestävän kasvun ohjelman hankekokonaisuutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen. Pääset konkreettisesti edistämään Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista ja vahvistamaan sen tietopohjaa yhteistyössä kumppanien kanssa.
Hankepäällikkönä johdat Kestävän kasvun ohjelman (RRP) hankekokonaisuutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Tehtävä on määräaikainen ja kestää 30.6.2026 asti.
Kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Ohjelma on jaettu neljään pilariin. THL:n tehtävänä on tukea ja edistää ennen kaikkea pilarin 4. tavoitteita, joilla pyritään nopeuttamaan hoitoon pääsyä ja edistämään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteiden toteutumista. THL on myös keskeinen toimija ohjelman mukaisen sosiaali- ja terveydenhuollon tietopohjan vahvistamisessa, jolla edistetään vaikuttavuusperusteista ohjausta. THL tekee tavoitteiden saavuttamiseksi tiivistä yhteistyötä hyvinvointialueiden, sosiaali- ja terveysministeriön ja muiden sidosryhmien kanssa.
Hankepäällikkönä johdat hankekokonaisuutta ja THL:n operatiivista hanketoimistoa ministeriön kanssa solmitun puitesopimuksen mukaisesti. Hanketyösi tukena toimii laitoksen johtoryhmä ja ohjelman ohjausryhmä. Toimit THL:n edustajana hankkeen sihteeristössä, esittelijänä ohjausryhmässä ja muissa ryhmissä. Tehtävä on erittäin vaativa asiantuntijatehtävä. Hankepäällikkö on hankejohtamisen ammattilainen.
Vastaat hankekokonaisuuden projektien ja hanketoimiston työstä, kuten:
- hanketoimiston operatiivisesta päivittäisjohtamisesta
- hankekokonaisuuden toteuttamisesta puitesopimuksen ja siinä määriteltyjen rahoitusehtojen mukaisesti
- hankekokonaisuuden talouden ja resurssien kokonaissuunnittelusta sekä tarvittavien hallinnollisten päätösten valmistelusta.
- valtionavustushankkeiden toimeenpanon tuesta sekä koordinoinnin yhteistyöstä kansallisesti
- alueiden (22 kpl) hankkeiden seurannan koonnista ja raportoinnista STM:lle sekä yhteistyössä STM:n kanssa ohjelman muusta seurannasta ja arvioinnista
- kansallisen sidosryhmäyhteistyön toteuttamisesta sekä vaikuttamisviestinnän toteuttamisesta ohjelman keskeisten kärkien näkökulmasta
- erikseen sovittavien selvitys- ja kehittämistehtävien toimeenpanosta, mistä STM laatii erillisen kirjallisen toimeksiannon, jotka THL laskuttaa toteutuneen mukaan
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/hankepaallikko-rrp-hanke-9717/
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
- MääräaikainenKaikki työpaikatTyösuhdeVirastotyöaikaAsiantuntijataso
- 9717
- 1.2.2025 tai sopimuksen mukaan - 30.6.2026
- 4493 - 5302 €/kk
- 20.12.2024 15:45 - 13.1.2025 16:15
- PirkanmaaTamperePohjois-PohjanmaaOuluPohjois-SavoKuopioUusimaaHelsinkiVarsinais-SuomiTurkuValitse tehtäväalueMahdollisuus työskennellä etänäTiede / tutkimus / kehittäminen / tilastot
• Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa.
• Useamman vuoden johtamiskokemusta monitoimijaisen, laajan projektiportfolion johtamisesta.
• Vankkaa kokemusta laajojen hankkeiden onnistuneesta hallinnoinnista: mm. kokonaisuuksien aikatauluttamisesta, budjettien seurannasta ja talouden ennakoinnista, tarvittavien hallinnollisten päätösten valmistelusta sekä riskienhallinnasta.
• Menestyksekkäitä näyttöjä toimivasta ja vuorovaikutteisesta organisaation sisäisen yhteistyön edistämisestä sekä toimivasta sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä.
• Hyviä yhteistyötaitoja ja kykyä varmistaa toimiva yhteistyö tärkeimpien yhteistyötahojen ja sidosryhmien kanssa läpi koko hankkeen.
• Erinomaisia vuorovaikutus-, viestintä- ja yhteistyötaitoja.
Luemme eduksi:
• Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän asiantuntemuksen.
• Julkisen hallinnon työkokemuksen.
• Mahdollisuuden edistää sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnallista ja tiedollista uudistamista.
• Itsenäisen tehtävän ammattitaitoisessa, mukavassa ja kehittämishenkisessä moniammatillisessa työyhteisössä.
• Näköalapaikan sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen ja alueelliseen ohjaukseen sekä kehittämiseen.
THL:ssä on joustavat työajat, jotka mahdollistavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen. Henkilöstöetuihimme sisältyvät myös kattavat työterveyspalvelut sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu ja työnantajan tukema lounas.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Niina Haake, Yksikönpäällikkö, p. 029 524 7223
tavoitettavissa pe 27.11.2024 klo 10 - 12
Jarmo Kärki, Tiimipäällikkö, Johtava asiantuntija
tavoitettavissa 7.1 -10.1.2025 sähköpostitse etunimi.sukunimi@thl.fi.
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kirjaamo
PL 30
00271 Helsinki
kirjaamo(at)thl.fi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Vahvuuksiamme ovat merkityksellinen työ, osaava ja intohimoisesti työhönsä suhtautuva henkilöstö ja loistavat tietovarannot. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Sijainti
Helsinki, Kuopio, Oulu, Tampere, Turku
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Mannerheimintie 166
00300 Helsinki
Neulaniementie 4
70210 Kuopio
Hoitajanrinne 1
90101 Oulu
Hatanpään valtatie 36
33100 Tampere
Mustionkatu 10b
20750 Turku
Muut tehtävän tiedot
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Rekrytoinnin ID 9527
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Rekrytoinnin ID 9692
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Rekrytoinnin ID 9703
Statsrådets kansli
Rekrytoinnin ID 6637
Helsingin poliisilaitos
Rekrytoinnin ID 9443
Natural Resources Institute Finland
Rekrytoinnin ID 9682
Museovirasto
Rekrytoinnin ID 9360
Sisä-Suomen poliisilaitos
Rekrytoinnin ID 9712