Haemme Vankiterveydenhuollon yksikköön Mikkeliin osa-aikaista hammashoitajaa vakituiseen virkaan 1.1.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Vankiterveydenhuollossa suun terveydenhuollon palvelut sisältävät kaikki perustasoiset hammaslääketieteelliset palvelut. Ensiapuluonteisia toimenpiteitä tehdään suhteellisen paljon, mutta potilaat saavat myös kokonaishoitoja sekä tarpeen mukaan proteettista hoitoa, mikäli tuomio on riittävän pitkä. Suunterveydenhuollon henkilökunnan poissa ollessa poliklinikan sairaanhoitaja tekee hoidontarpeenarvion myös suunterveydenhuollon osalta. Mikäli potilas tarvitsee erikoishammaslääkärin tai erikoissairaanhoidon palveluja, hänet lähetetään siviiliterveydenhoitoon jatkotutkimuksiin ja hoitoon.
Hammashoitajan työtehtäviin kuuluu hammaslääkärin avustamisen lisäksi myös vastuu vastaanoton toimintavalmiudesta sekä hygienian ja aseptiikan toteutumisesta. Lisäksi hammashoitajan tehtävä Vankiterveydenhuollossa vaatii ammattitaidon suorittaa koko välinehuollon prosessi alusta loppuun itsenäisesti. Hammaslääkärimme tekevät: protetiikkaa, purentafysiologiaa, parodontologiaa, kariologiaa ja endodontiaa. Potilastietojärjestelmänä on LifeCare. Organisaatiossamme suoritetaan laitepassi ja SuuLop.
Haemme Vankiterveydenhuollon yksikköön Mikkeliin osa-aikaista hammashoitajaa vakituiseen virkaan 1.1.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Vankiterveydenhuollossa suun terveydenhuollon palvelut sisältävät kaikki perustasoiset hammaslääketieteelliset palvelut.
Hammashoitajan työtehtäviin kuuluu hammaslääkärin avustamisen lisäksi myös vastuu vastaanoton toimintavalmiudesta sekä hygienian ja aseptiikan toteutumisesta. Lisäksi hammashoitajan tehtävä Vankiterveydenhuollossa vaatii ammattitaidon suorittaa koko välinehuollon prosessi alusta loppuun itsenäisesti. Hammaslääkärimme tekevät: protetiikkaa, purentafysiologiaa, parodontologiaa, kariologiaa ja endodontiaa. Potilastietojärjestelmänä on LifeCare. Organisaatiossamme suoritetaan laitepassi ja SuuLop.
Hakijalta odotamme muutaman vuoden työkokemusta hammashoitajan työstä sekä kykyä ottaa vastuu osaltaan Mikkelin vankilan hammashoitolan toimintavarmuudesta sekä hygienian ja aseptiikan toteutumisesta hammaslääkärin avustamisen lisäksi. Hakijalta odotamme hyviä vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteellisuutta, joustavuutta ja vastuullista työotetta sekä soveltuvuutta vankiterveydenhuoltoon. Hoidontarpeen arvion osaaminen katsotaan eduksi.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Eliisa Syrén
osastonhoitaja
029 524 5600
etunimi.sukunimi@vth.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
THL/VTH kirjaamo
PL 30
00271 Helsinki
Vankiterveydenhuollon yksikössä teemme vaikuttavaa työtä vankipotilaiden terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin hyväksi. Vastaamme vankien normaalisuusperiaatteen mukaisten terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä potilaslähtöisesti, laadukkaasti ja tehokkaasti.
Meitä on n. 230 ja työskentelemme vankiloiden yhteydessä 28 poliklinikalla ympäri maata, Vankisairaalassa Hämeenlinnassa ja Psykiatrisen vankisairaalan Turun ja Vantaan yksiköissä.
Tule mukaan tekemään yhteiskunnallisesti tärkeää ja vaikuttavaa työtä osaavien ammattilaistemme kanssa!
Sijainti
Päiviönkatu 1, 50100 Mikkeli
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Näin haet
Hakijan ohjeet
Kysy apua
Usein kysyttyä
Tehtäviä uran eri vaiheisiin
Valtion sisäisen liikkuvuuden tehtävät
Kansainväliset tehtävät
Opiskelijalle
Siirry sivustolla
Kaikki työpaikat
Tutustu työnantajiin
Valtiolle.fi-etusivu
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Lue palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta tai saavutettavuudesta.
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen