Haemme ympäristöministeriöön hallitussihteeriä vakituiseen virkasuhteeseen 1.11.2025 tai sopimuksen mukaan.
Kestävä rakentaminen ja asuminen -osaston rakennukset ja rakentaminen -yksikkö vastaa rakentamisen ohjausjärjestelmästä, rakennusten ja rakentamisen teknisistä vaatimuksista, korjausrakentamisesta ja rakennusten ylläpidosta, energia- ja materiaalitehokkuudesta, rakennustuotteista, rakentamisen laadusta, terveellisyydestä ja turvallisuudesta sekä vähähiilisestä rakentamisesta ja rakentamisen kiertotaloudesta.
Hallitussihteerin vastuulle kuuluu rakentamisen toimialaan kuuluvien säädösten valmistelu- ja asiantuntijatehtäviä, ensivaiheessa erityisesti hallitusohjelman mukaisen rakennusvalvontauudistuksen valmistelu. Hän osallistuu myös EU-asioiden ja pohjoismaisten yhteistyöasioiden valmisteluun ja toimeenpanoon tarpeen mukaan sekä tekee muita oikeudellisia asiantuntijatehtäviä. Lisäksi tehtävään voi kuulua edellä mainittuihin kokonaisuuksiin liittyvä sidosryhmäyhteistyö sekä neuvonta, ohjaus ja tiedottaminen hallinnon sisällä, sidosryhmille ja yleisölle. Valittavalle henkilölle voidaan osoittaa myös muita työtehtäviä.

Kelpoisuusvaatimuksena hallitussihteerin virassa on muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto sekä perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävää suullinen ja kirjallinen taito.
Ulkomailla suoritetusta oikeustieteen ylemmästä korkeakoulututkinnosta on esitettävä Opetushallituksen päätös tutkinnon rinnastamisesta hakuajan päättymiseen mennessä.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää suurten kokonaisuuksien hahmotuskykyä. Hyvät vuorovaikutus-, yhteistyö- ja neuvottelutaidot ovat olennaisia tehtävän menestyksellisen hoitamisen kannalta. Kokemus valtionhallinnon tehtävistä, erityisesti lainvalmistelusta ja hyvä englannin kielen taito ovat eduksi.
Työyhteisömme arvostaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Toivomme hakemuksia eri-ikäisiltä, eri sukupuolia olevilta sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Yksikönjohtaja Jyrki Kauppinen etunimi.sukunimi@gov.fi +358295250122
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Ympäristöministeriö kirjaamo
PL 23, Ritarikatu 2B
00023 Valtioneuvosto
Ympäristöministeriössä teemme parempaa elinympäristöä tuleville sukupolville varmistamalla, että ympäristön reunaehdot ovat yhteiskunnallisen päätöksenteon keskiössä talouden rinnalla. Ministeriö vastaa valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta, jotka koskevat yhdyskuntia, ilmastonmuutoksen hillintää, rakennettua ympäristöä, asumista, luonnon monimuotoisuutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä ympäristönsuojelua.
Sijainti
Aleksanterinkatu 4-10, 00170 Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Näin haet
Hakijan ohjeet
Kysy apua
Usein kysyttyä
Tehtäviä uran eri vaiheisiin
Valtion sisäisen liikkuvuuden tehtävät
Kansainväliset tehtävät
Opiskelijalle
Siirry sivustolla
Kaikki työpaikat
Tutustu työnantajiin
Valtiolle.fi-etusivu
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Lue palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta tai saavutettavuudesta.
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen