Haemme erityisasiantuntijaa Ruokaviraston elintarviketurvallisuusosastolle. Erityisasiantuntija toimii tuoteomistajana Vati-tietojärjestelmälle (Valvontatieto).
Vati on Ruokaviraston kehittämä ja ylläpitämä keskeinen ja laaja ympäristönterveydenhuollon tietojärjestelmä, jota käyttävät valvonta- ja ohjaustyössään kuntien ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköt, aluehallintovirastot, Ruokavirasto, Valvira ja Puolustusvoimat sekä Tulli. Järjestelmä sisältää valvontakohteiden ja niihin tehtyjen toimenpiteiden, kuten esimerkiksi tarkastusten, tietoja. Kokonaisuuteen kuuluu myös asiointisovellus elintarvike- ja terveydensuojeluvalvonnan asiakkaille sekä valvontatuloksista muodostettava raportointi. Vati on otettu käyttöön vuonna 2019 ja sitä kehitetään voimakkaasti yhä lainsäädäntömuutosten, käyttäjien tarpeiden ja jatkuvuuden varmistamisen pohjalta.
Tuoteomistajan keskeinen tehtävä on varmistaa, että Vati-järjestelmää kehitetään ja ylläpidetään käyttäjien tarpeet huomioiden taloudelliset ja muut resurssit huomioiden sekä järjestelmän ohjausryhmän ja Ruokaviraston linjausten mukaisesti. Vati-järjestelmällä on oma budjetti, jonka tehokasta hallinnointia ja käyttöä tuoteomistaja ohjaa. Vatille on lisäksi haettu osittainen kuntarahoitus, jonka käytön priorisointia varten on kuntarahoittajista muodostettu yhteistyöelin, jonka toimintaa tuoteomistaja koordinoi.
Keskeistä tehtävän hoitamisen kannalta on, että työssä keskitytään oikeisiin asioihin, kuunnellaan asiakkaita ja sidosryhmiä sekä viestitään avoimesti ja selkeästi. Tuoteomistaja toimii teknisen kehitys- ja ylläpitotiimin työn ohjaajana ja vastaa tuotejonon hallinnasta, tarpeiden jatkuvasta priorisoinnista ja ylläpidon ja jatkuvan kehittämisen tehtävien kokonaisuuksien etenemisestä. Tuoteomistajan vastuulle kuuluu myös ratkaisun toiminnallinen arkkitehtuuri, sidosryhmäyhteistyö ja muutosjohtaminen.
Tehtävässä toimitaan tiiviissä yhteistyössä monien substanssi- ja IT-asiantuntijoiden kanssa eikä ratkaisuja luoda yksin, vaan merkittävässä roolissa on ratkaisuvaihtoehtojen valmistelu yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Merkittävänä osana työtä on selkeä, johdonmukainen ja rakentava toteuttavien tahojen (lähinnä IT-asiantuntijat) työn ohjaaminen.

Parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen antaa soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus vastaavista tehtävistä. Tehtävässä tarvitaan kokemusta tietojärjestelmien ketterästä kehittämisestä ja kehityshankkeiden/projektien ja budjetin hallinnasta. Eduksi katsotaan tehtävään liittyvän lainsäädännön, toimintaympäristön (ympäristöterveydenhuolto) ja sidosryhmien tuntemus sekä valtionhallinnon tietohallinnon tuntemus.
Olennaista tehtävässä menestymisen kannalta on kyky ratkaisukeskeiseen ja johdonmukaiseen tiimin työn ohjaamiseen sekä rakentavaan ja positiiviseen yhteistyöhön tiimin sisällä ja sidosryhmien kanssa. Ratkaisut luodaan yhdessä, mutta tehtävän haltija vastaa aikataulujen ja tavoitteiden laadinnasta ja niissä pysymisestä. Työssä tarvitaan siten käytännössä osoitettuja hyviä organisointitaitoja ja oman työn johtamistaitoja, näyttöjä suunnitemallisesta ja pitkäjänteisestä kehitystyön johtamisesta, päätöksentekokykyä vaativissa tilanteissa sekä erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.
Tehtävässä olennaisena osana on jatkuva viestintä ja kouluttaminen sekä erilaisissa tilanteissa esillä olo, joten neuvottelu-, viestintä ja esiintymistaidot ovat edellytys tehtävässä onnistumisessa.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Erityisasiantuntija Katri Klingberg, +358 295 204 439
Osastonjohtaja Ville Kekkonen, +358 295 204 411
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Ruokavirasto kirjaamo
PL 100
00027 Ruokavirasto
kirjaamo@ruokavirasto.fi
Ruokavirasto on maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluva virasto, jonka tehtävänä on elintarvikkeiden ja maa- ja metsätalouden tuotantopanosten turvallisuuden ja laadun, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kasvinterveyden edistäminen, valvonta ja tutkimus sekä Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten toimenpiteiden, unionin rahoittamien maaseudun kehittämistoimien ja näitä täydentävien kansallisten toimenpiteiden toimeenpanotehtävät.
Ruokaviraston toiminta kattaa koko maan. Ruokaviraston palveluksessa on lähes tuhat osaajaa useilla paikkakunnilla. Ruokaviraston päätoimipaikka on Seinäjoki.
Sijainti
Mustialankatu 3, 00790 Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Ruokavirasto
Rekrytoinnin ID 12265
Ruokavirasto
Rekrytoinnin ID 12374
Ruokavirasto
Rekrytoinnin ID 12517
Puolustusvoimat
Rekrytoinnin ID 12660
Energiavirasto
Rekrytoinnin ID 12711
Eduskunnan kanslia
Rekrytoinnin ID 12578
Maahanmuuttovirasto
Rekrytoinnin ID 12718
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta
Anna palautetta saavutettavuudesta
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen