Ulkoministeriö hakee erityisasiantuntijaa määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.2.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan 31.1.2027 saakka Suomen pysyvään edustustoon Natossa.
Erityisasiantuntija asetetaan työskentelemään Naton kansainväliseen sihteeristöön. Erityisasiantuntija on ulkoasiainhallinnon virkamies ja toimii Brysselissä olevan Suomen pysyvän edustuston päällikön johdon ja valvonnan alaisena. Erityisasiantuntija työskentelee kansallisena asiantuntijana (VNC) Naton kansainvälisen sihteeristön puolustuspolitiikan- ja suunnittelun osastolla (NATO International Staff, The Defence Policy & Planning Division). Hän osallistuu liittokunnan pelotetta ja puolustusta koskevien temaattisten kysymysten puolustuspoliittiseen valmisteluun.
Ulkoministeriö hakee erityisasiantuntijaa määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.2.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan 31.1.2027 saakka Suomen pysyvään edustustoon Natossa.
Erityisasiantuntija asetetaan työskentelemään Naton kansainväliseen sihteeristöön.
Kelpoisuusvaatimuksena erityisasiantuntijan virkaan on ylempi korkeakoulututkinto sekä perehtyneisyys viran tehtäväalaan. Kotimaisten kielten osalta kelpoisuusvaatimuksina ovat erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä). Vieraiden kielten osalta kelpoisuusvaatimuksena on viran hoitamiseen tarvittava kielitaito. Viran hoitamiseen tarvitaan englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Tehtävään valitun tulee olla Suomen kansalainen.
Parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen antaa aiempi kokemus valtionhallinnosta, puolustushallinnon ja puolustusyhteistyön tuntemus sekä perehtyneisyys Naton rakenteisiin, politiikkalohkoihin ja päätöksentekomenettelyihin. Hakijalta toivotaan hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia yhteistyössä erilaisten sidosryhmien kanssa. Joustavuus, monipuolinen kokemus kahden- ja monenvälisestä puolustusyhteistyöstä, Suomen puolustusjärjestelmän tuntemus sekä hyvät yhteistyötaidot katsotaan hakijalle eduksi. Tehtävä sijoittuu vaihtelevaan ja nopeatempoiseen kansainväliseen työympäristöön, joten eduksi luetaan hyvä paineensietokyky. Muu kuin kelpoisuusvaatimuksissa mainittu kielitaito, erityisesti ranskan kielen taito, katsotaan eduksi.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Puolustusministeriössä puolustusyhteistyöyksikön johtaja Karoliina Honkanen p. 0295 140 354, karoliina.honkanen@gov.fi sekä Suomen pysyvässä edustustossa Natossa puolustusasiainneuvos Mari Eteläpää, p. +32 2 707 2375, mari.etelapaa@gov.fi.
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Ulkoministeriö kirjaamo/Henkilöstöyksikkö
PL 176
00023 Valtioneuvosto
Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen maailman hyväksi.
Ulkoministeriön toiminta keskittyy ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, kauppapolitiikkaan ja kehityspolitiikkaan sekä ulkopoliittisesti merkittäviin kansainvälisiin asioihin ja yleensä kansainvälisiin suhteisiin.Ulkoministeriön tehtävänä on myös avustaa muita hallinnonaloja kansainvälisten asioiden yhteensovittamisessa.
Ulkoministeriön hallinnonala – ministeriö ja sen alainen liki sadan toimipisteen edustustoverkko – palvelee suomalaisia, suomalaista talouselämää ja yhteiskuntaa, tasavallan johtoa sekä eduskuntaa.
Sijainti
Laivastokatu 22, 00160 Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Näin haet
Hakijan ohjeet
Kysy apua
Usein kysyttyä
Tehtäviä uran eri vaiheisiin
Valtion sisäisen liikkuvuuden tehtävät
Kansainväliset tehtävät
Opiskelijalle
Siirry sivustolla
Kaikki työpaikat
Tutustu työnantajiin
Valtiolle.fi-etusivu
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Lue palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta tai saavutettavuudesta.
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen