Siirry pääsivulle
Ylävalikko
  • Kaikki työpaikat
  • Erityisasiantuntija (eläin- ja kasvinterveyden yksikkö)

    Hakuaika päättyy 2.3.2026 klo 12:00

    Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

    Maa- ja metsätalousministeriössä on haettavana erityisasiantuntijan virka 1.5.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virka on ministeriön yhteinen ja se on sijoitettu ministeriön ruoka- ja tutkimusosastolle eläin- ja kasvinterveyden yksikköön.

    Erityisasiantuntija tehtäviin kuuluu eläintauteja koskevan lainsäädännön valmistelu sekä EU-tasolla että kansallisella tasolla erityisesti helposti leviävien eläintautien osalta. Tehtävään kuuluu myös eläintauteihin liittyvän varautumisen ja valmiussuunnittelun kehittäminen, seuranta ja raportointi tehtäväalueella. Erityisasiantuntija vastaa Maailman eläintautijärjestön (WOAH) eläinten terveyttä koskevien standardien kansallisesta koordinaatiosta, osallistuu niitä koskevaan EU-koordinaatioon. Tehtäviin voi kuulua myös muita kansainvälisiä tehtäviä. Erityisasiantuntija osallistuu Ruokaviraston tulosohjaukseen sekä eläinten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien tutkimusasioiden hoitoon ministeriössä ja EU-tasolla.

    Tehtävään sisältyy matkustamista kotimaassa ja ulkomailla.

    Virkaan ei ole säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.

      Tehtävän menestyksellistä hoitamista edesauttavat perehtyneisyys viran tehtäväalaan, ylempi korkeakoulututkinto, suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Hakijalle eduksi katsotaan eläintautien epidemiologiaa, diagnostiikkaa ja taudinvastuskeinoja koskeva osaaminen. Lisäksi eduksi katsotaan hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, kokemus tehtäväalaan liittyvästä sidosryhmäyhteistyöstä sekä hyvä englannin kielen taito.

      • Englanti
        • Suullinen osaaminen: Hyvä
        • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
        • Ymmärtäminen: -
      • Ruotsi
        • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
        • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
        • Ymmärtäminen: -
      • Suomi
        • Suullinen osaaminen: Erinomainen
        • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
        • Ymmärtäminen: -

      Tarjoamme merkityksellisiä ja monipuolisia työtehtäviä sekä kannustamme henkilöstöämme kehittämään osaamistaan. Meillä on käytössä läsnätyöstä ja etätyöstä koostuva hybridityön malli sekä liukuva työaika. Lisäksi tarjoamme työhyvinvoinnin edistämiseksi tuetun lounasruokailun, liikunta- kulttuuri- ja hierontaedun, mahdollisuuden kuntosalien käyttöön sekä kattavan työterveyshuollon. Työyhteisössämme arvostetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.

      Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

      Lisätietoja antaa yksikön päällikkö Taina Aaltonen, p. 0295 162 439.

      Hakemukset ovat julkisia. Hakemuksia ei palauteta.

      Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

      MMM:n kirjaamo

      PL 30 (käyntios.: Valtioneuvoston jakelukeskus, Kirkkokatu 12, Helsinki) 00023 Helsinki

      Maa- ja metsätalousministeriö turvaa kotimaisen ruuan tuotannon ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön sekä luo edellytyksiä niihin perustuville elinkeinoille ja hyvinvoinnille. Maa- ja metsätalousministeriön strategian tavoitteena on, että vuonna 2035 Suomi on kestävän biotalouden ykkönen. Toiminnallaan ministeriö edistää sitä, että uusiutuvista luonnonvaroista luodaan kasvua, hyvinvointia ja turvallisuutta.  

      Maa- ja metsätalousministeriön ruoka- ja tutkimusosasto käsittelee asioita, jotka koskevat ruokajärjestelmän kehittämistä, elintarvikeketjun turvallisuutta sekä markkinoillepääsyhankkeita ja vienninedistämistä osaston vastuualueella. Osaston tehtäviin kuuluvat maatalous- ja puutarhatuotteiden markkinaseuranta, ihmisten ja eläinten ravitsemus, elintarvikkeet ja rehut, eläinten terveys ja hyvinvointi, kasvinterveys, kasvintuotannon turvallisuus ja laatu, hevostalouden ja porotalouden kehittäminen sekä maatalouden interventiorahastoa koskevat asiat. Osaston tehtäviin kuuluvat myös maanmittaus ja paikkatieto sekä kiinteistöjä ja osakehuoneistoja koskevat kirjaamis- ja rekisteriasiat. Osasto huolehtii hallinnonalan bio- ja geenitekniikka-asioiden sekä tutkimuksen yhteensovittamisesta sekä tutkimusasioiden yhteisestä valmistelusta ja tilastotehtävistä. Osasto vastaa valmiusasioiden yhteensovittamisesta ministeriössä.   

      Osasto käsittelee toimialaansa koskevat säädösvalmistelua, talousarvioehdotuksen valmistelua ja EU- ja kansainvälisiä asioita koskevat asiat sekä vastaa alaisen hallinnon tulosohjauksesta.

      Helsinki

      Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

    • MMM Hallituskatu
      Hallituskatu 3 A
      00170 Helsinki
      Open in Google Maps
    • Tutustu työnantajaan
      • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
      • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
      • Etätyön kuvaus: Osittainen etätyö on tehtävässä mahdollista.
      • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
      • Työaikamuoto: Virastotyöaika
      • Koeaika: Virkasuhteessa voidaan käyttää koeaikaa.
      • Palkkatiedot: Vaativuustaso 9 (4 051,62 €/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa (enintään 50 %).
      Maa- ja metsätalousministeriö1825210.2.2026 klo 09:10 - 2.3.2026 klo 12:00VakinainenVirkasuhde1.5.2026Mahdollisuus työskennellä etänä1Kokonaispalkka aloitusvaiheessa on noin 4 800 euroa/kk. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
      Työpaikan tiedot Maa- ja metsätalousministeriö1825210.2.2026 klo 09:10 - 2.3.2026 klo 12:00VakinainenVirkasuhde1.5.2026Mahdollisuus työskennellä etänä1Kokonaispalkka aloitusvaiheessa on noin 4 800 euroa/kk.