Puolustusministeriössä on haettavana ministeriön yhteinen, puolustuspoliittisen osaston puolustusyhteistyöyksikköön sijoitettu erityisasiantuntijan määräaikainen virkasuhde ajalle 1.1.2026-31.7.2028. Määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus.
Puolustuspoliittisen osaston vastuualueena on turvallisuus- ja puolustuspoliittisen toimintaympäristön kehityksen arviointi. Osasto tuottaa puolustuspolitiikan perusteet ja Puolustusvoimille annettavat suunnitteluperusteet. Puolustuspoliittinen osasto käsittelee asiat, jotka koskevat kansainvälistä puolustusyhteistyötä, hallinnonalan Nato- ja EU-koordinaatiota, tutkimus- ja analyysitoimintaa, puolustuskyvyn kehittämistä ja käyttöä, asevelvollisuutta, vapaaehtoista maanpuolustusta ja kokonaismaanpuolustusta koskevat kysymykset.
Puolustusyhteistyöyksikön tehtäviin kuuluvat puolustuspoliittinen valmistelu, kannanmuodostus ja ohjaus. Puolustusyhteistyöyksikkö vastaa kansainvälisestä puolustusyhteistyöstä (Nato, EU, Pohjoismaat, muu monenkeskinen ja kahdenvälinen), kansainvälisestä sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja kansainvälisen avun antamisesta sekä muusta kansainvälisestä toiminnasta.
Erityisasiantuntija toimii Naton ja EU:n puolustuspolitiikasta vastaavan tiimin jäsenenä. Hänen vastuulleen kuuluu Naton päätöksentekoharjoituksiin liittyvien sisältöjen valmistelu, politiikkasisältöjen muodostaminen ja poliittisen linjausten toimeenpano osana harjoitustoimintaa sekä harjoitusten käytännön toteuttamista puolustushallinnossa. Erityisasiantuntijan tehtäviin kuuluu mm. Arktiseen alueeseen liittyvä Nato-valmistelu sekä Naton hybridi- ja resilienssikokonaisuuksiin liittyvät tehtävät. Erityisasiantuntijan tehtäviin kuuluu Suomen Nato-edustuston (NAE) komiteaohjinta sekä Nato-politiikan koordinaatio NAE:n, Pääesikunnan ja muun valtionhallinnon kanssa. Erityisasiantuntijan tehtäviin kuuluu myös Naton Ukraina-politiikkaan liittyvät valmistelu- ja koordinointitehtävät.

Yleisten kelpoisuusvaatimusten ja Suomen kansalaisuuden lisäksi tehtävään ei ole muita säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia, mutta tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää käytännössä soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja perehtyneisyyttä viran tehtäväalaan.
Hakijalta odotetaan kokemusta itsenäisestä asiantuntijatyöstä ja perehtyneisyyttä Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Lisäksi hakijalta odotetaan perehtyneisyyttä puolustusyhteistyöhön ja Natoon sekä puolustushallinnon alan tuntemusta. Kokemus Natoon liittyvistä tehtävistä, kansainvälisestä puolustusyhteistyöstä ja puolustushallinnosta sekä valtioneuvostossa työskentelystä katsotaan hakijalle eduksi. Perehtyneisyys Naton organisaatioon ja toimintaperiaatteisiin sekä Naton päätöksentekoharjoituksiin katsotaan hakijalle eduksi. Kyky oma-aloitteiseen työskentelyyn sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot katsotaan hakijalle myös eduksi.
Tehtävän hoitaminen edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä tyydyttävää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Tehtävässä tarvitaan lisäksi erinomaista englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Ranskan kielen taito voidaan katsoa eduksi.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön johtaja Karoliina Honkanen p. 0295 140 354. Palvelussuhteesta lisätietoja antaa erityisasiantuntija Minna Backman p. 0295 140 036. Virkamiesten sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Puolustusministeriö, kirjaamo
Eteläinen Makasiinikatu 8 / PL 31 HUOM ! Henkilökohtaisesti virka-aikana toimitettavat hakemukset Valtioneuvoston jakelukeskukseen Ritarikatu 2 B
00131 Helsinki
Puolustusministeriön tehtävänä on valtioneuvoston osana ja oman hallinnonalansa ohjaajana vastata kansallisesta puolustuspolitiikasta ja kansainvälisestä puolustuspoliittisesta yhteistyöstä. Se vastaa sotilaallisen maanpuolustuksen voimavaroista ja puolustusvoimien toimintaedellytyksistä. Sen vastuulla on osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan ja Euroopan turvallisuusrakenteisiin vaikuttaminen. Puolustusministeriö vastaa kokonaismaanpuolustuksen koordinoinnista ja kestävästä maanpuolustustahdosta. Se antaa pyynnöstä virka-apua muille viranomaisille.
Sijainti
Eteläinen Makasiinikatu 8, 00130 Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Näin haet
Hakijan ohjeet
Kysy apua
Usein kysyttyä
Tehtäviä uran eri vaiheisiin
Valtion sisäisen liikkuvuuden tehtävät
Kansainväliset tehtävät
Opiskelijalle
Siirry sivustolla
Kaikki työpaikat
Tutustu työnantajiin
Valtiolle.fi-etusivu
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Lue palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta tai saavutettavuudesta.
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen