Hakuaika päättyy 12.11.2026 klo 16:00
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) hakee erikoistutkijaa vahvistamaan verotuksen tutkimusteemaamme.
Erikoistutkijan tehtäviin kuuluu korkealaatuisiin tieteellisiin julkaisuihin tähtäävää tutkimustyötä sekä tutkimukseen perustuvia asiantuntijatehtäviä. Työ sisältää myös tutkimusalueen tutkimusagendan kehittämistä, tutkimustulosten viestimistä laajemmalle yleisölle sekä muuta hakijan osaamisalueella olevaa analyysi- ja asiantuntijatyötä, jotka tukevat politiikkatoimien valmistelua ja arviointia. Haemme erityisesti tutkijaa, jonka tutkimustyö on keskittynyt monikansallisten yritysten verotukseen ja yritystukiin.
Lisätietoja
www.vatt.fi
Erikoistutkijan tehtävään ei ole erikseen säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.
Menestyksekäs hakija
• on suorittanut tohtorin tutkinnon
• omaa vahvat näytöt tieteellisestä julkaisutoiminnasta verotuksen alalta
• omaa kokemusta asiantuntijatoiminnasta ja tutkimustulosten viestinnästä laajemmalle yleisölle
• pystyy työskentelemään tavoitteellisesti sekä osana tiimiä että itsenäisesti
• haluaa kehittää omaa pitkän tähtäimen tutkimusagendaa ja tulla aktiiviseksi tutkimusyhteisön jäseneksi
• omaa sujuvan kirjallisen ja suullisen suomen ja englannin kielen taidon.
Pidämme lisäksi etuna hakijan tutkimuksen suuntautuneisuutta monikansallisten yritysten verotukseen ja yritystukiin.
Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä kiinnostavien ja yhteiskunnallisesti merkityksellisten talouspoliittisten kysymysten parissa sekä kehittää niihin liittyvää osaamista tutkimukseen ja yhteistyöhön kannustavassa asiantuntijayhteisössä.
Tarjoamme lisäksi lounas-, liikunta- ja kulttuuriedun sekä kattavan työterveyshuollon.
Tuomas Matikka
Tutkimusjohtaja
+ 358 295 519 461
tuomas.matikka@vatt.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
VATT Kirjaamo
PL 1279
00101 Helsinki
Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksessa (VATT) tehdään korkeatasoista taloustieteel-listä tutkimusta päätöksenteon tueksi ja julkisen talouden toiminnan tehostamiseksi. VATT:ssa työsken-telee noin 70 henkilöä, joista noin 50 on tutkijoita ja 10 tekee nopeampia selvityksiä Datahuoneella. Keskeisiä tutkimusaiheitamme ovat asuntopolitiikka, innovaatiopolitiikka, koulutus ja työmarkkinat, kunnat ja hyvinvointialueet, sosiaaliturva, sosiaali- ja terveyspalvelut, tulonjako ja eriarvioisuus, verotus sekä energia, ilmasto ja ympäristö. Olemme mukana Verotutkimuksen huippuyksikössä. Myös Talouspolitiikan arviointineuvosto toimii VATT:n yhteydessä
Keskeisiä tutkimusaiheitamme ovat:
* asuntopolitiikka
* elinkeinopolitiikka
* energia, ilmasto ja ympäristö
* koulutus
* kunnat ja hyvinvointialueet
* sosiaaliturva
* terveyspalvelut
* tulonjako ja eriarvioisuus
* työmarkkinat
* verotus
Datahuone ja Talouspolitiikan arviointineuvosto toimivat VATT:n yhteydessä. Olemme myös mukana Verotutkimuksen huippuyksikössä. VATT tarjoaa myös asiantuntemusta talouspoliittisen päätöksenteon ja arvioinnin tueksi. Tutkijamme ovat haluttuja asiantuntijoita eduskunnan kuulemisiin, asiantuntijatyöryhmiin ja mediaan. VATT tekee aktiivisesti tutkimus- ja opetusyhteistyötä HGSE:n kanssa.
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Arkadiankatu 7
00100 Helsinki
Avaa Google Mapsissa
-
Lisätietoja:
Hakemukseen tulee liittää hakemuskirje ja ansioluettelo (enintään neljä sivua). Ansioluettelossa tulee mainita tehtävän kannalta merkittävät vertaisarvioidut julkaisut.
Pyydämme hakijoita jättämään hakemuksensa sähköisesti Valtiolle.fi-palvelun kautta. Hakemukset voidaan toimittaa myös VATT:n kirjaamon postiosoitteeseen, VATT:n kirjaamo, PL1279, 00101 Helsinki. - Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
- Etätyön kuvaus: Käytäntömme perustuu hybridimalliin, jossa osa työpäivistä työskennellään toimistolla ja osa etänä.
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Työaikamuodon selite: Liukuva virastotyöaika, säännöllinen työaika 36 t 15 min/viikko
- Koeaika: Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.
- Palkkatiedot: Tehtävästä maksetaan Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen palkkausjärjestelmän vaativuusluokan V9 mukaista palkkaa sekä henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaa palkanosaa.