Haemme Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) post doc -tutkijaa. Tehtävä sijoittuu Terveysuhkien torjunta -yksikön Torjunta-tiimiin. Tehtävänä on rokotuksiin ja infektiotauteihin liittyvä tutkimus ja asiantuntijatyö.
Tämä post doc -tehtävä on osa Suomen tutkimuslaitoksille (TULANET) suunnattua post doc -ohjelmaa. Ohjelma rahoitetaan Suomen pitkäaikaisesta tutkimus- ja kehittämissuunnitelmasta (T&K). Ohjelman puitteissa rekrytoidaan 85 uutta tutkijatohtoria 12 valtion tutkimuslaitokseen vuosien 2025–2028 aikana.
Ohjelman tavoitteena on vahvistaa T&K-osaamista yhteiskunnalle ja elinkeinoelämälle tärkeillä alueilla. Tutkijatohtorit toteuttavat vaikuttavaa ja korkeatasoista tutkimusta, joka yhdistää tiedettä, teollisuutta ja hallintoa.
Ohjelma tukee tutkijatohtoreiden verkostoitumista ja liikkuvuutta eri sektoreiden välillä.
Terveysuhkien torjunta -yksikkö toimii kansallisena terveysuhkien torjunnan asiantuntijatahona yhdessä Väestö-osaston muiden yksiköiden kanssa. Yksikkö ohjaa, tukee, arvioi ja kehittää kansallista rokotusohjelmaa sekä vahvistaa kansalaisten ja yhteiskunnan valmiutta kohdata terveysuhkia. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä etenkin Hyvinvointiseuranta-yksikön Rekisteritutkimus ja mallinnus -tiimin kanssa.
Erikoistutkijan tehtävä on rokotuksiin ja infektiotauteihin liittyvä tutkimus- ja asiantuntijatehtävä, jossa tutkimuksen päätavoitteet ovat kansalliseen rokotusohjelmaan ja sen kehittämiseen, rokotuksin ehkäistäviin tauteihin, rokotusturvallisuuteen, tartuntatautien seurantajärjestelmien kehittämiseen sekä terveysuhkiin varautumiseen liittyvät tutkimushankkeet.
Erikoistutkijan tehtäviin sisältyvät:
• tutkimussuunnitelman laatiminen ja toteuttaminen,
• tutkimustulosten tieteellinen julkaiseminen,
• ulkopuolisen rahoituksen hakeminen,
• tutkimus- ja muu yhteistyö organisaation sisällä sekä keskeisten kansallisten ja kansainvälisten sidosryhmien kanssa,
• tutkimustuloksista viestiminen eri ammattiryhmille sekä ei-ammattilaisille,
• muut tutkimushankkeeseen keskeisesti liittyvät tehtävät.
Tutkimusaiheet määräytyvät pääasiassa kansallisen rokotusohjelman kehittämisen ja arvioinnin tarpeiden sekä terveysuhkiin varautumisen kautta, mutta post doc -erikoistutkijan omat kiinnostuksen kohteet otetaan huomioon hankkeista päätettäessä. Lähivuosina THL:n tulee tehdä arviot siitä, keille osana kansallista rokotusohjelmaa annetaan RSV-rokotteita ja -vasta-aineita, sekä keille ja mitä korona-, influenssa- ja pneumokokkirokotteita suositellaan ja hankitaan. Myös rokotusturvallisuuden seurannan kehittäminen Fimean kanssa sekä haittasignaalien validointi ja epidemiologiset tutkimukset voivat kuulua erikoistutkijan toimenkuvaan.
Haemme Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) post doc -tutkijaa. Tehtävä sijoittuu Terveysuhkien torjunta -yksikön Torjunta-tiimiin. Tehtävänä on rokotuksiin ja infektiotauteihin liittyvä tutkimus ja asiantuntijatyö.
Tämä post doc -tehtävä on osa Suomen tutkimuslaitoksille (TULANET) suunnattua post doc -ohjelmaa.
Ohjelman tavoitteena on vahvistaa T&K-osaamista yhteiskunnalle ja elinkeinoelämälle tärkeillä alueilla. Tutkijatohtorit toteuttavat vaikuttavaa ja korkeatasoista tutkimusta, joka yhdistää tiedettä, teollisuutta ja hallintoa.
Ohjelma tukee tutkijatohtoreiden verkostoitumista ja liikkuvuutta eri sektoreiden välillä.
Terveysuhkien torjunta -yksikkö toimii kansallisena terveysuhkien torjunnan asiantuntijatahona yhdessä Väestö-osaston muiden yksiköiden kanssa. Yksikkö ohjaa, tukee, arvioi ja kehittää kansallista rokotusohjelmaa sekä vahvistaa kansalaisten ja yhteiskunnan valmiutta kohdata terveysuhkia. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä etenkin Hyvinvointiseuranta-yksikön Rekisteritutkimus ja mallinnus -tiimin kanssa.
Erikoistutkijan tehtävä on rokotuksiin ja infektiotauteihin liittyvä tutkimus- ja asiantuntijatehtävä, jossa tutkimuksen päätavoitteet ovat kansalliseen rokotusohjelmaan ja sen kehittämiseen, rokotuksin ehkäistäviin tauteihin, rokotusturvallisuuteen, tartuntatautien seurantajärjestelmien kehittämiseen sekä terveysuhkiin varautumiseen liittyvät tutkimushankkeet.
Erikoistutkijan tehtäviin sisältyvät:
• tutkimussuunnitelman laatiminen ja toteuttaminen,
• tutkimustulosten tieteellinen julkaiseminen,
• ulkopuolisen rahoituksen hakeminen,
• tutkimus- ja muu yhteistyö organisaation sisällä sekä keskeisten kansallisten ja kansainvälisten sidosryhmien kanssa,
• tutkimustuloksista viestiminen eri ammattiryhmille sekä ei-ammattilaisille,
• muut tutkimushankkeeseen keskeisesti liittyvät tehtävät.
Tutkimusaiheet määräytyvät pääasiassa kansallisen rokotusohjelman kehittämisen ja arvioinnin tarpeiden sekä terveysuhkiin varautumisen kautta, mutta post doc -erikoistutkijan omat kiinnostuksen kohteet otetaan huomioon hankkeista päätettäessä. Lähivuosina THL:n tulee tehdä arviot siitä, keille osana kansallista rokotusohjelmaa annetaan RSV-rokotteita ja -vasta-aineita, sekä keille ja mitä korona-, influenssa- ja pneumokokkirokotteita suositellaan ja hankitaan. Myös rokotusturvallisuuden seurannan kehittäminen Fimean kanssa sekä haittasignaalien validointi ja epidemiologiset tutkimukset voivat kuulua erikoistutkijan toimenkuvaan.
https://www.youtube.com/watch?v=7wDY1fCtiu0
• Tohtorin tutkintoa lääketieteestä, epidemiologiasta, kansanterveystieteistä tai vastaavalta alalta
• Tohtorin tutkinnon suorittamisesta saa olla kulunut enintään viisi (5) vuotta. Erityisistä syistä, kuten perhevapaa, varusmiespalvelus ja siviilipalvelus, pidempi ajanjakso voidaan hyväksyä.
• Vahvoja analyyttisia ja tutkimuksellisia taitoja
• Kykyä työskennellä itsenäisesti ja osana monitieteellistä tutkimusryhmää
Luemme eduksi:
• Lääketieteellisen osaamisen
• Vahvan osaamisen rokotteista ja infektiotaudeista
• Kokemuksen rokote- tai lääketutkimuksen ja terveysturvallisuuden parissa työskentelystä
• Terveystaloustieteellisen osaamisen
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Mia Kontio
Johtava asiantuntija, tiimipäällikkö
puh. 029 524 8365
etunimi.sukunimi@thl.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kirjaamo
PL 30
00271 Helsinki
kirjaamo(at)thl.fi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on valtion asiantuntija- ja tutkimuslaitos, joka vaikuttaa meidän jokaisen elämään. Visiomme mukaisesti työskentelemme sen eteen, että me kaikki voisimme hyvin.
Olemme terveyden ja hyvinvoinnin parhaita asiantuntijoita, ja tavoitteemme on rakentaa turvallinen ja kriisinkestävä yhteiskunta, jossa jokainen voi huolehtia omasta ja läheistensä terveydestä, käyttää tasavertaisesti palveluita ja saada luotettavaa tietoa.
Edistämme sekä ihmisten että ympäristön terveyttä, sillä ne ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa
Tutkittuun tietoon perustuvat näkemyksemme tukevat päätöksentekoa, lainsäädännön kehittämistä ja sosiaali- ja terveyspalveluiden parantamista.
Olemme huippuasiantunteva, ihmisläheinen ja keskusteleva työyhteisö, ja meitä kaikkia yhdistää palo vaikuttaa ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Moni valitseekin työskennellä meillä juuri työn vaikuttavuuden takia.
Sijainti
Mannerheimintie 166, 00300 Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Näin haet
Hakijan ohjeet
Kysy apua
Usein kysyttyä
Tehtäviä uran eri vaiheisiin
Valtion sisäisen liikkuvuuden tehtävät
Kansainväliset tehtävät
Opiskelijalle
Siirry sivustolla
Kaikki työpaikat
Tutustu työnantajiin
Valtiolle.fi-etusivu
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Lue palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta tai saavutettavuudesta.
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen