Haluatko sinä tulla tekemään osasi yhteiskuntamme eteen? Etsimme joukkoomme uutta palvelinasiantuntijaa (tehtävänimike: erikoissuunnittelija). Tehtävä on vakituinen ja alkaa 1.10.2025 tai sopimuksen mukaan.
Me THL:llä rakennamme hyvinvoivaa, yhdenvertaista ja kestävää yhteiskuntaa. Työmme ytimessä on väestön terveyden edistäminen sekä sairauksien ja sosiaalisten ongelmien ehkäiseminen. Digitaaliset palvelut -yksikkömme tarjoaa THL:n korkeatasoiselle tutkimus- ja asiantuntijatyölle asiakaslähtöiset tekniset alustaratkaisut ja välineet sekä niiden tuen.
Digitaaliset palvelut on noin 50 ohjelmistokehityksen ja -arkkitehtuurin, tiedonhallinnan ja digitaalisen tuotantoasiantuntijan yksikkö. Teemme työtä ketterästi ja pyrimme jatkuvasti oppimaan ja kehittämään toimintaamme, oli se sitten toimintatapoja, teknologioita tai asiakasnäkökulmaa. Meitä kaikkia yhdistää tahto tehdä merkityksellistä työtä ja haluamme mahdollistaa työntekijöillemme ”ihmisen kokoisen työn”. Tule mukaan aitoon, toisiamme kunnioittavaan ja toinen toisiltamme oppivaan työyhteisöön.
Tehtävässä vastaat THL:n palvelinympäristön tuotannosta ja sen tarkoituksenmukaisesta toiminnasta.
Työssäsi suunnittelet, uudistat ja kehität THL:n alustaympäristön palvelimia. Olennaisena osana työtäsi pidät yllä koko THL:n palvelinkokonaisuutta ja vastaat siihen liittyvien valmisohjelmistojen ja tietoturvaa parantavien tehtävien / töiden suunnittelusta, asennuksista, konfiguraatioista ja päivityksistä. Työ tehdään tiiviissä yhteistyössä muiden palvelin- ja infra-asiantuntijoiden, ICT-asiakaspalvelun, (ratkaisu)arkkitehtien ja palvelupäälliköiden kanssa.
Näiden lisäksi toimit tiiviissä yhteistyössä DevOps-tiimien kanssa tarjoten heille oikeanlaiset alustaympäristöt ja tuotantoon vientien tuen. Toimit myös IT-projektien tukena ja aiempaan kokemukseesi pohjautuen erilaisissa asiantuntijatyöryhmissä.
Haluatko sinä tulla tekemään osasi yhteiskuntamme eteen? Etsimme joukkoomme uutta palvelinasiantuntijaa (tehtävänimike: erikoissuunnittelija). Tehtävä on vakituinen ja alkaa 1.10.2025 tai sopimuksen mukaan.
Me THL:llä rakennamme hyvinvoivaa, yhdenvertaista ja kestävää yhteiskuntaa.
Tehtävässä vastaat THL:n palvelinympäristön tuotannosta ja sen tarkoituksenmukaisesta toiminnasta.
Työssäsi suunnittelet, uudistat ja kehität THL:n alustaympäristön palvelimia. Olennaisena osana työtäsi pidät yllä koko THL:n palvelinkokonaisuutta ja vastaat siihen liittyvien valmisohjelmistojen ja tietoturvaa parantavien tehtävien / töiden suunnittelusta, asennuksista, konfiguraatioista ja päivityksistä. Työ tehdään tiiviissä yhteistyössä muiden palvelin- ja infra-asiantuntijoiden, ICT-asiakaspalvelun, (ratkaisu)arkkitehtien ja palvelupäälliköiden kanssa.
Näiden lisäksi toimit tiiviissä yhteistyössä DevOps-tiimien kanssa tarjoten heille oikeanlaiset alustaympäristöt ja tuotantoon vientien tuen. Toimit myös IT-projektien tukena ja aiempaan kokemukseesi pohjautuen erilaisissa asiantuntijatyöryhmissä.
https://www.youtube.com/watch?v=7wDY1fCtiu0
Olet itsenäinen asiantuntija ja sinulla on useamman vuoden kokemus palvelinympäristöissä toimimisesta, palvelintietoturvan parantamisen parissa työskentelystä ja omien töiden suunnitelmallisesta toteuttamisesta. Ymmärrät laajasti palvelinympäristökokonaisuuksia, niiden tietoturvaa ja osaat toimia tukena erilaisille IT-asiantuntijoille sisäisistä kehitystiimeistä ulkoisiin konsultteihin.
Toimimme yleisesti Java-sovellusympäristöissä. Tulet tekemään töitä mm. seuraavien teknologioiden parissa ja niistä sinulla on kokemusta. Verkkopalveluihin liittyvät Apache, Tomcat, DNS; Azure; varmenteet; Linux (Red Hat); Jenkins ja Ansible, lokituksen määrittely ja seuranta (rsyslog). Kokemus raportointisovelluksien (kuten Tableau tai Qclick) ylläpidosta on meille arvokasta.
Haastattelussa pääsemme tarkemmin keskustelemaan osaamisestasi, motivaatiostasi ja tarpeidemme kohtaamisesta. Eduksi katsomme aiemman kokemuksen erityisesti SAS-tuotteen parissa ja laboratorioympäristön palvelinten kanssa toimimisesta.
Hakijalta toivotaan hyvää suomen ja englannin kielen taitoa.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Johannes Matintupa, tiimipäällikkö
etunimi.sukunimi@thl.fi
puh. 029 524 7461
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kirjaamo
PL 30
00271 Helsinki
kirjaamo(at)thl.fi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on valtion asiantuntija- ja tutkimuslaitos, joka vaikuttaa meidän jokaisen elämään. Visiomme mukaisesti työskentelemme sen eteen, että me kaikki voisimme hyvin.
Olemme terveyden ja hyvinvoinnin parhaita asiantuntijoita, ja tavoitteemme on rakentaa turvallinen ja kriisinkestävä yhteiskunta, jossa jokainen voi huolehtia omasta ja läheistensä terveydestä, käyttää tasavertaisesti palveluita ja saada luotettavaa tietoa.
Edistämme sekä ihmisten että ympäristön terveyttä, sillä ne ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa
Tutkittuun tietoon perustuvat näkemyksemme tukevat päätöksentekoa, lainsäädännön kehittämistä ja sosiaali- ja terveyspalveluiden parantamista.
Olemme huippuasiantunteva, ihmisläheinen ja keskusteleva työyhteisö, ja meitä kaikkia yhdistää palo vaikuttaa ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Moni valitseekin työskennellä meillä juuri työn vaikuttavuuden takia.
Sijainti
Mannerheimintie 166, 00300 Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Näin haet
Hakijan ohjeet
Kysy apua
Usein kysyttyä
Tehtäviä uran eri vaiheisiin
Valtion sisäisen liikkuvuuden tehtävät
Kansainväliset tehtävät
Opiskelijalle
Siirry sivustolla
Kaikki työpaikat
Tutustu työnantajiin
Valtiolle.fi-etusivu
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Lue palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta tai saavutettavuudesta.
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen