Haemme ekonomistiharjoittelijaa KKV:n kilpailuvastuualueelle yrityskauppavalvontaan. Tarjoamme asiantuntevan ja mukavan työyhteisön sekä haastavia työtehtäviä, joissa pääset kehittämään omaa osaamistasi.
Työskentelet osana ekonomistitiimiä, joka tutkii yrityskauppoja ja kilpailunrajoitustapauksia. Yhdessä viraston vaikutusarviointiyksikön kanssa yrityskauppavalvonnan ekonomistit osallistuvat myös kilpailun edistämiseen liittyvien selvitysten, aloitteiden ja lausuntojen tekemiseen.
Ekonomistitiimin harjoittelijana osallistut kilpailunrajoitus- ja yrityskauppatapauksien selvittämiseen muun muassa suunnittelemalla ja toteuttamalla selvitystoimenpiteitä sekä käsittelemällä ja analysoimalla tilastollisia aineistoja.
Pääset:
- perehtymään erilaisiin markkinoihin ja niillä toimiviin yrityksiin ja soveltamaan käytännössä taloustieteen teoriaosaamistasi kilpailun taloustieteestä;
- analysoimaan yritysdataa empiirisesti käyttäen esimerkiksi Stata- ja R-ohjelmistoja;
- laatimaan raportteja ja esityksiä analyysien pohjalta sekä osallistumaan tapaamisiin yritysten kanssa;
- työskentelemään ainutlaatuisen mikrotason datan parissa ; ja
- vastaamaan yhteiskunnallisesti tärkeisiin kysymyksiin, joihin muilla ei ole mahdollisuutta vastata.
Kilpailuvastuualueella on nuorekas ilmapiiri, ja järjestämme usein yhteisiä aktiviteetteja työkaverien kanssa.
Harjoitteluiden ajankohdaksi toivomme maalis-kesäkuuta tai syys-joulukuuta. Harjoittelu kestää lähtökohtaisesti neljä kuukautta kokoaikaisena (5 pv/vk).
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/ekonomistiharjoittelija-yrityskauppavalvonta-9070/
- Kilpailu- ja kuluttajavirasto
- KorkeakouluharjoitteluMääräaikainenKaikki työpaikatVirkasuhdeVirastotyöaikaHarjoittelija
- 9070
- 2
- 1.3.2025 - 31.12.2025
- Harjoittelijan palkka on 1976,18 €/kk.
- 28.11.2024 14:05 - 31.12.2024 16:15
- UusimaaHelsinkiValitse tehtäväalueMahdollisuus työskennellä etänäTalousalan tehtävät
Harjoittelijalta odotetaan pitkälle edenneitä taloustieteen opintoja. Arvostamme etenkin toimialan ja kilpailun taloustieteen tuntemusta. Lisäksi hakijalta odotetaan vahvaa analyyttista otetta, hyvää kirjoitustaitoa, hyvää suomen ja englannin kielen taitoa sekä kokemusta tilastollisten ohjelmistojen käytöstä. Kokemus itsenäisestä tutkimustyöstä katsotaan eduksi.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Olli Kauppi, pääekonomisti, 029 505 3394
Emma Tuomi, ekonomisti, 029 505 3079
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston kirjaamo
PL 5
00531 Helsinki
Kilpailu- ja kuluttajavirastossa (KKV) teet merkityksellistä työtä kuluttajien ja toimivien markkinoiden hyväksi. Vaikutamme koko suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointiin. Toimimme arvojemme mukaisesti riippumattomasti, vastuullisesti ja etsien parhaita ratkaisuja yhdessä, koko viraston osaamista hyödyntäen.Meitä on noin 230 asiantuntijaa 17 paikkakunnalla. Päätoimipaikkamme on Helsingissä, moderneissa toimitiloissa. Meillä pääset tekemään monipuolisia, ajan hermolla olevia ja usein myös ainutlaatuisia tehtäviä kuluttajien aseman ja kilpailun toimivuuden parantamiseksi. Kansainvälinen yhteistyö on olennainen osa toimintaamme. Työmme perustuu tutkittuun tietoon. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja työmme merkityksestä. Motivaatiota lisäävät kannustavat työkaverit sekä avoin ja rento ilmapiiri. Arvostamme työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. KKV:n kilpailuvastuualue valvoo kilpailunrajoituksia, yrityskauppoja, julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan kilpailuneutraliteettia sekä julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön noudattamista. Yhdessä viraston vaikutusarviointiyksikön kanssa vastuualue osallistuu kilpailun edistämiseen liittyvien selvitysten, aloitteiden ja lausuntojen tekemiseen. Vastuualue osallistuu myös kilpailuasioiden kansainväliseen yhteistyöhön osana EU:n kilpailuviranomaisten verkostoa. Lisätietoja toiminnastamme: kkv.fi.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Lintulahdenkuja 2
00530 Helsinki
Muut tehtävän tiedot
Kilpailu- ja kuluttajavirasto
Rekrytoinnin ID 9070
Kilpailu- ja kuluttajavirasto
Rekrytoinnin ID 9183
Oikeusministeriö
Rekrytoinnin ID 9396
Oikeusministeriö
Rekrytoinnin ID 9507
Puolustusvoimat
Rekrytoinnin ID 9236
Justitiekanslersämbetet
Rekrytoinnin ID 9163
Åklagarmyndigheten
Rekrytoinnin ID 9282
Valtioneuvoston kanslia
Rekrytoinnin ID 8124