Siirry pääsivulle
Ylävalikko
  • Kaikki työpaikat
  • Assistentti, osaamisen kehittäminen

    Hakuaika päättyy 8.6.2026 klo 16:15

    Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

    Haemme Tuomioistuinviraston osaamisen kehittämisen ryhmään assistenttia vuoden määräaikaiseen virkasuhteeseen. Määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus.

    Tuomioistuinviraston kehitysosaston osaamisen kehittämisen ryhmä suunnittelee ja toteuttaa koulutustoimintaa tuomioistuinten henkilöstölle. Ryhmässä työskentelee kuusi osaamisen kehittämisen ammattilaista, joiden kanssa valittava henkilö tulee tekemään tiivistä yhteistyötä koulutustoiminnan toteuttamiseksi.

    Assistenttina osallistut koulutustoiminnan käytännön järjestelyihin. Tehtäviisi kuuluvat muun muassa koulutusjärjestelyt, pienhankinnat koulutustilaisuuksiin, laskutukseen liittyvät tehtävät sekä koulutuksiin liittyvä viestintä ja tiedotus. Huolehdit koulutusilmoittautumisten hallinnoinnista, viestit osallistujille ennen koulutuksia ja niiden aikana sekä tuet koulutusten sujuvaa läpivientiä. Lisäksi keräät ja koostat palautetta koulutuksista.

    Työssäsi hyödynnät ja tuet koulutusteknologian käyttöä sekä toimit tarvittaessa teknisenä tukena koulutustilanteissa ja sisällöntuotannossa. Assistentti osallistuu myös koulutusten suunnitteluun yhteistyössä asiantuntijoiden ja suunnitteluryhmien kanssa. Tehtävässä pääset mukaan lähi-, etä- ja verkkokoulutusten toteuttamiseen ja kehittämiseen.

    Tehtävään ei ole erikseen laissa tai asetuksessa säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.

      • Soveltuvaa koulutusta opistotasolta tai alempaa korkeakoulututkintoa (esim. kaupallinen, yhteiskunnallinen tai kasvatusala)
      • Aikaisempaa kokemusta assistenttityyppisistä tehtävistä sekä valmiutta koulutusten ja osaamisen kehittämisen tehtäviin
      • Hyviä organisointi- ja järjestelytaitoja sekä ripeää, oma-aloitteista ja joustavaa työotetta
      • Sujuvia vuorovaikutus- ja viestintätaitoja eri kohderyhmien kanssa toimimiseen
      • Hyvää tietoteknistä osaamista; eduksi voidaan katsoa kokemus verkko-oppimisalustoista tai koulutusten hallintajärjestelmistä. Hyödynnämme työssämme mm. Teamsia, Flingaa, Valamista ja Howspacea.
      • Erinomaista suomen kielen taitoa sekä vähintään tyydyttävää ruotsin kielen taitoa

      Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä mielenkiintoisissa ja yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä. Meillä on osaava ja motivoitunut henkilöstö, joiden hyvinvointia ja jaksamista tuemme. Joustavat työajat ja etätyömahdollisuus mahdollistavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen. Lisäksi tarjoamme nykyaikaiset ja monipuoliset työskentelytilat sekä ergonomiaa tukevat työvälineet, liikunta- ja kulttuuriedun, ateriatuen sekä kattavan työterveyshuollon.

      Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

      Lisätietoja tehtävästä antaa osaamisen kehittämisen erityisasiantuntija Maiju Mehtonen, puh. 0295 650 568, etunimi.sukunimi@oikeus.fi. Tavoitettavissa 1.6. alkaen.

      Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

      Tuomioistuinvirasto

      Silkkitehtaantie 5 C 01300 Vantaa

    • Tuomioistuinvirasto on perustettu tukemaan tuomioistuimia. Tehtävänämme on huolehtia siitä, että tuomioistuimet voivat keskittyä laadukkaaseen lainkäyttöön. Tavoitteemme on, että tuomioistuinten hallinto on tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty.

      Tuomioistuinvirasto palvelee koko tuomioistuinlaitosta. Toimialueeseemme kuuluu tuomioistuimia, joissa annetaan palvelua sekä suomen että ruotsin kielellä. Virastossamme on kyettävä palvelemaan tuomioistuimia molemmilla kotimaisilla kielillä.

      Tuomioistuinvirasto toimii oikeusministeriön hallinnonalalla, mutta olemme itsenäinen keskusvirasto. Meillä on töissä noin 80 eri alojen asiantuntijaa erilaisissa hallinto-, talous-, kehitys- ja viestintätehtävissä. Virastomme sijaitsee Vantaan Tikkurilassa hyvien kulkuyhteyksien varrella.

      Vantaa

      Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

    • Vantaa
      Silkkitehtaantie 5 C
      01300 Vantaa
      Avaa Google Mapsissa
    • Tutustu työnantajaan
      • Lisätietoja: Huomioithan, että hakijoiden nimet ja hakemukset liitteineen ovat lähtökohtaisesti julkisia. Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä Tuomioistuinvirastossa työnhaun yhteydessä löydät verkkosivuiltamme:
        https://www.tuomioistuimet.fi/tuomioistuimet/tuomioistuinvirasto/tietoa-meista/tietosuoja/#henkiltietojen-ksittely-tuomioistuinvirastossa
      • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
      • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
      • Etätyön kuvaus: Työ edellyttää säännöllisesti läsnäoloa koulutusten vuoksi. Tehtävässä on osittainen etätyömahdollisuus työtehtävien salliessa.
      • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
      • Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus
      • Työaikamuoto: Virastotyöaika
      • Koeaika: Tehtävässä voidaan noudattaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
      • Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus määräytyy Tuomioistuinviraston palkkausjärjestelmän vaativuustason 3 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkanosa on 2719,29 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Virkasuhteen alussa palkka sijoittuu tyypillisesti 3100 ja 3400 euron välille.
      Tuomioistuinvirasto2161521.5.2026 klo 14:00 - 8.6.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhdeTehtävä on määräaikainen ajalla 1.8.2026 - 31.7.2027 (tai sopimuksen mukaan).Mahdollisuus työskennellä etänä13100-3400 e/kk Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
      Työpaikan tiedot Tuomioistuinvirasto2161521.5.2026 klo 14:00 - 8.6.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhdeTehtävä on määräaikainen ajalla 1.8.2026 - 31.7.2027 (tai sopimuksen mukaan).Mahdollisuus työskennellä etänä13100-3400 e/kk