Hakuaika päättyy 12.10.2026 klo 16:15
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa on haettavana asiantuntijan määräaikainen virka.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtäviin kuuluu 12.6.2026 lähtien seulonta- ja rajamenettelyiden perusoikeusmonitorointi. Perusoikeuksien monitorointitehtävä käynnistetään Euroopan sisäasioiden rahaston tuella hankkeena (BMVI-rahoitus). Haemme määräaikaista asiantuntijaa seulonta- ja rajamenettelyn perusoikeusmonitoroinnin tehtäviin. Tehtävä sijoittuu ihmisoikeusraportoinnin ja ulkomaalaisten oikeuksien yksikköön.
Tehtävä sisältää osallistumista muun muassa hankehallintoon sekä perusoikeusmonitoroinnin toteuttamiseen liittyvän tiedon keräämiseen ja sen arviointiin, käytäntöjen kehittämiseen, ohjeistusten, lausuntojen ja muiden asiakirjojen valmisteluun sekä sidosryhmätyöhön.
Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
- Ymmärtäminen: Erinomainen
Parhaat valmiudet tehtävän hoitamiseen antaa soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä perehtyneisyys kansainväliseen suojeluun, ulkomaalaisten oikeuksiin Suomessa sekä perus- ja ihmisoikeuksiin.
Odotamme kokemusta ja osaamista seuraavista osa-alueista:
- Perus- ja ihmisoikeuksien ja ulkomaalaislainsäädännön soveltaminen
- Tiedon kerääminen ja jäsenteleminen
- Viranomaisprosesseihin liittyvien asiakirjojen valmistelu ja laatiminen
- Hankehallinto tai projektin hallinta
Lisäksi erityisenä etuna pidämme perehtyneisyyttä seuraaviin teemoihin:
- Viranomaistoiminnan arviointi tai oikeuksien toteutumisen monitorointi
- Seulonta- tai rajamenettelyä toimeenpanevien viranomaisten toiminta
- Tekoäly ja yksityisyyden suoja/tietosuoja
- Terveyteen liittyvät perusoikeuskysymykset
- Ulkomaalaisten säilöönottoon ja muihin vapauden rajoituksiin liittyvät teemat
- Haavoittuvuudet ja haavoittuvassa asemassa olevat
- Lapsen oikeudet
- Turvapaikkamenettely ja palautuskielto
- Viestintä- ja vaikuttamistyö
Tehtävä edellyttää mahdollisuutta ajoittain matkustaa sekä tehdä työtä virka-ajan ulkopuolella. Muu kielitaito sekä ajokortti (B) katsotaan eduksi.
Tehtävään valittavalta odotetaan lisäksi aloite- ja yhteistyökykyä, itsenäistä työskentelyotetta ja organisointikykyä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Tehtävän hoitaminen edellyttää henkilöturvallisuusselvitystä (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Työ on mahdollista aloittaa turvallisuusselvityksen ollessa vireillä tehtäviä väliaikaisesti mukauttaen. Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi
Yhdenvertaisuusvaltuutettu hakee samanaikaisesti perusoikeusmonitorointiin määräaikaisiin tehtäviin sekä erityisasiantuntijaa että asiantuntijaa. Henkilöiden valinnat pyritään tekemään siten, että valittavien henkilöiden osaamiset mahdollisuuksien mukaan täydentävät toisiaan. Määräaikaisen erityisasiantuntijan tehtävää koskevan ilmoituksen löydät työavaimella 24996.
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Hyvä
- Ymmärtäminen: Hyvä
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Ymmärtäminen: Tyydyttävä
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Tiina Valonen
johtava erityisasiantuntija, yksikönpäällikkö
puh. 0295 666 820
tiina.e.valonen@oikeus.fi
Puhelintiedustelut mielellään aamuisin klo 9-10 tai iltapäivisin kello 15-17.
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu kirjaamo
PL 24
00023 Valtioneuvosto
Yhdenvertaisuusvaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, jonka tehtävä on edistää yhdenvertaisuutta ja puuttua syrjintään. Valtuutettu toimii kansallisena ihmiskaupparaportoijana sekä naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana. Valtuutettu edistää ja seuraa ulkomaalaisten oikeuksia, toimii maastapoistamisen täytäntöönpanon valvojana sekä monitoroi perusoikeuksien toteutumista seulonta- ja rajamenettelyissä.
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Ratapihantie 9
00520 Helsinki
Avaa Google Mapsissa
- Lisätietoja: Yhdenvertaisuusvaltuutettu korostaa toiminnassaan yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostaa monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman mukaisesti valinnassa voidaan toteuttaa positiivista erityiskohtelua monipuolisen henkilöstörakenteen edistämiseksi.
- Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
- Etätyön kuvaus: Osittainen etätyön tekeminen mahdollista.
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Koeaika: 6 kuukautta
- Palkkatiedot: Viran palkkaus määräytyy palkkausjärjestelmän vaativuusluokan 17 mukaisesti. Vaativuusluokan 17 palkka on 4292, 67 €/kk. Tämän lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa.