Syyttäjänä pääset vaikuttamaan siihen, että oikeudenmukaisuus toteutuu yhteiskunnassa. Saat olla mukana rikosasian kaikissa käsittelyvaiheissa esitutkinnasta tuomioistuinkäsittelyyn asti. Työ on vaihtelevaa, liikkuvaista ja usein kansainvälistä.
Aluesyyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa tasapuolisesti, joutuisasti sekä taloudellisesti asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun edellyttämällä tavalla.
Aluesyyttäjällä on itsenäinen ja riippumaton syyteharkintavalta, ja hän on toimivaltainen syyttäjäntehtävissä koko maassa.
Aluesyyttäjä toimii syyttäjänä Syyttäjälaitokseen saapuneissa rikosasioissa ja muissa erikseen määrätyissä asioissa.
Tehtävistä on lisäksi voimassa, mitä niistä erikseen säädetään.
S13 vaativuustason aluesyyttäjälle jaetaan juttujaossa vaativimmat ja vaikeimmat jutut, jotka muuten jaettaisiin S12 virkaa hoitaville syyttäjille. S13 vaativuustason syyttäjät hoitavat lähtökohtaisesti vain vaativia juttuja.

Syyttäjien kelpoisuusvaatimuksista säädetään Syyttäjälaitoksesta annetussa laissa (32/2019) ja Syyttäjälaitoksesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (798/2019).
Aluesyyttäjän kelpoisuusvaatimuksena on muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto.
Lisäksi edellytetään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin mukaista suomen ja ruotsin kielen taitoa.
Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).
S13-tehtävän hakijalta odotetaan syyttäjän perustaitojen hyvän hallinnan lisäksi riittävää ajantasaista kokemusta laajojen ja vaativien rikosasioiden hoitamisesta, ajantasaista osaamista Suomen rikos- ja prosessioikeuden soveltamisesta käytännössä, kykyä tulokselliseen työskentelyyn sekä hyvää suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa.
Oma-aloitteisuus ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat eduksi.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Pertti Ventelä, apulaispäällikkö, pertti.ventela@oikeus.fi, 029 562 1221
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Valtakunnansyyttäjän toimisto kirjaamo
Lintulahdenkuja 4
00530 Helsinki
Syyttäjälaitos on osaava, kehittyvä ja vaikuttava oikeudenmukaisen rikosvastuun toteuttaja.
Valtaosa Syyttäjälaitoksen työntekijöistä on syyttäjiä. Heidän lisäkseen laitoksessa työskentelee syyttäjänsihteereitä, asiantuntijoita ja muuta toimistohenkilökuntaa. Laitoksessa on yli 600 työntekijää ja 30 toimipaikkaa eri puolilla Suomea.
Syyttäjälaitosta johtaa valtakunnansyyttäjä, mutta syyttäjät tekevät syyteharkintapäätöksensä aina täysin itsenäisesti.
Syyttäjällä on rikosasiaa käsittelevistä viranomaisista laajin rooli, alkaen esitutkinnasta aina tuomioistuinkäsittelyyn asti. Syyttäjä päättää esitutkintamateriaalin perusteella, nostetaanko asiassa syyte. Jos syyttäjä päättää nostaa syytteen, hän ajaa syytettä oikeudessa.
Syyttäjän työ on monipuolista, itsenäistä ja vaativaa rikosasioiden hoitamista. Lisäksi syyttäjän ammatissa vaaditaan vuorovaikutustaitoja ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Syyttäjät ovat koulutukseltaan oikeustieteen maistereita.
Syyttäjänsihteeri tukee syyttäjiä rikosasian käsittelyssä. Moni syyttäjänsihteeri on koulutukseltaan merkonomi tai oikeustradenomi. Syyttäjänsihteerinä voi työskennellä myös muulla koulutustaustalla, jos työhön on muuten edellytyksiä.
Syyttäjälaitoksessa panostetaan henkilöstön koulutukseen ja työn kehittämiseen. Työntekijöihin luotetaan ja etätöitä saa tehdä hyvin joustavasti. Monet kehuvat, että Syyttäjälaitoksessa on kannustava ja välitön työilmapiiri, ja kollegoilta saa aina tukea. Syyttäjälaitoksessa on hyvä tehdä tärkeää työtä.
Laitoksen arvot ovat oikeudenmukaisuus, ammattitaito ja työhyvinvointi.
Työyhteisössämme arvostetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
Sijainti
Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Porvoo, Vantaa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Syyttäjälaitos
Rekrytoinnin ID 12728
Syyttäjälaitos
Rekrytoinnin ID 12521
Syyttäjälaitos
Rekrytoinnin ID 12526
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto
Rekrytoinnin ID 12747
Keskusrikospoliisi
Rekrytoinnin ID 12727
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
Rekrytoinnin ID 12765
Keskusrikospoliisi
Rekrytoinnin ID 12751
Poliisihallitus
Rekrytoinnin ID 12629
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta
Anna palautetta saavutettavuudesta
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen