Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta ja nuorisopolitiikan kehittämisestä ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Ministeriön toimialaan kuuluvat myös opintotuki-, kirkollis- ja tekijänoikeusasiat.
Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa tulevaisuuden osaamis- ja luovuusperustasta. OKM:n toimialoilla tehtävällä politiikalla ja työllä on kauaskantoisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja menestymiseen. Teemme työtä edistääksemme sivistystä sekä luomme edellytyksiä osaamiselle, elinikäiselle oppimiselle, luovuudelle sekä kansalaisten osallistumiselle ja hyvinvoinnille.
Ministeriö ohjaa ja toteuttaa hallitusohjelmassa sovittuja toimia hallinnonalallaan. Keskeisiä keinoja työssä ovat strategiset linjaukset, lainsäädäntö, budjettivarojen jako sekä toimialan tulos- ja informaatio-ohjaus. Ministeriössä valmistellaan hallinnonalaa koskevia lakeja, asetuksia ja päätöksiä. Lisäksi OKM:ssä valmistellaan toimialaan liittyvä valtion talousarvio, jaetaan määrärahoja valtion laitoksille sekä myönnetään valtionosuuksia ja -avustuksia.
Keitä olemme?
OKM:ssä työskentelee 250 henkilöä. Tehtävät ovat monipuolisia asiantuntija- tai avustavia tehtäviä. Tyypillisiä virkanimikkeitä ovat opetusneuvos, suunnittelija, kulttuuriasiainneuvos, hallitusneuvos ja hallinnollinen avustaja.
Henkilökunnasta noin 90 prosenttia on suorittanut korkeakoulututkinnon. Yleisimpiä tutkintoja ovat filosofian maisteri, valtiotieteen maisteri, oikeustieteen maisteri sekä yhteiskuntatieteen maisteri.
Millainen työyhteisö olemme?
Opetus- ja kulttuuriministeriö on näköalapaikka julkishallintoon. OKM:n tavoitteena on olla kilpailukykyinen työnantaja, joka kehittää työyhteisöään ja noudattaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa.
Teemme työtä OKM:n arvojen pohjalta, jotka ovat asiantuntijuus, vastuullisuus, avoimuus ja yhteistyö sekä tulevaisuuteen suuntautuneisuus. OKM:ssä edistetään uuden oppimisen ja yhdessä tekemisen toimintakulttuuria.
VERKKOSIVUT
Lue lisää meistä verkkosivuiltamme.
SOSIAALINEN MEDIA
LinkedIn
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaselosteet
Anna palautetta sivustosta
Anna palautetta saavutettavuudesta
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen