Hätäkeskuslaitos

Hätäkeskuslaitos on sisäministeriön alainen valtakunnallinen, verkottuneen toimintamallin mukainen virasto, joka huolehtii poliisi-, pelastus-, sosiaali- ja terveystoimen hätäkeskuspalvelujen tuottamisesta.

Palveluksessamme on noin 605 henkilöä eri puolilla Suomea. Hätäkeskuslaitoksen työntekijät ovat turvallisuusalan moniosaajia. Muiden viranomaisten kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Suomen hätäkeskus-toiminnan organisointi ja toiminta on saanut myös kansainvälistä tunnustusta ja toimintamallimme herättää kiinnostusta muualla maailmassa.

Hätäkeskuslaitoksen yhtenä strategisena tavoitteena on henkilöstön ammatillisen osaamisen korkea taso, mikä edellyttää virastoa huolehtimaan henkilöstön jatkuvasta ammattitaidon ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Myös henkilöstön työhyvinvointiin ja työtyytyväisyyteen panostetaan mm. toteuttamalla työhyvinvointisuunnitelmaa, kehittämällä työyhteisötaitoja ja sekä työvuorosuunnittelua.

Hätäkeskuslaitoksen ydintehtävää hoitava hätäkeskuspäivystäjä vastaa hätänumeroon 112 tuleviin avunpyyntöihin. Päivystäjän tehtävänä on selvittää, mitä on tapahtunut ja missä sekä hälyttää tarvittaessa auttava viranomainen paikalle. Hätäkeskuspäivystäjän työssä yhdistyvät terävä reagointi- ja organisointikyky, laaja turvallisuustietämys sekä empaattinen, mutta raudanluja työote. Lisäksi Hätäkeskuslaitoksessa työskentelee muita viranhaltijoita erilaisilla koulutustaustoilla. Päivystäjistä ja muista hätäkeskustoiminnan asiantuntijoista syntyy suomalaisen 112-toiminnan perusta.

Viraston johto ja hallinto ovat Porissa. Hätäkeskukset sijaitsevat Keravalla, Kuopiossa, Oulussa, Porissa, Turussa ja Vaasassa.

Yhteystiedot

VERKKOSIVUT
Lue lisää meistä verkkosivuiltamme.

SOSIAALINEN MEDIA
LinkedIn
X
YouTube
Facebook

Avoimet työpaikat

Kaikki työpaikat
Uusimmat työpaikat
Hakuaika päättymässä

Työpaikat englanniksi
Työpaikat ruotsiksi
Etätyömahdollisuus

Hakijan ohje
Tutustu työnantajiin
Työelämäuutiset

Pohjoismaiden ministerineuvosto
EU:n avoimet työpaikat
Naton avoimet työpaikat

Valtiolle

Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

Muokkaa evästeasetuksia

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.

Anna palautetta sivustosta .
Anna palautetta saavutettavuudesta .