Siirry pääsivulle
Yliaktuaari Anu on halunnut tarttua moniin mahdollisuuksiin Tilastokeskuksessa

11.10.2023 22:46

Yliaktuaari Anu Uuttu on viihtynyt Tilastokeskuksessa useammassa eri tehtävässä. ”Olen saanut tehdä täällä monenlaista. Minua on kannustettu kehittymään ja vaihtamaan tehtäviä”, kertoo Anu.

Anu Uuttu on juuri aloittanut uudessa työssään, henkilötietojärjestelmän tuoteomistajana. Tällä hetkellä hänen työnkuvaansa liittyy tietovarannon muuutoksenhallintaa ja kehittämistä. Henkilötietovarannon jatkuvaa palvelukehittämistä edistetään sprinttimuotoisella työskentelyllä tiiviissä yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa. Työhön kuuluu paljon organisointia ja priorisointia sekä viestimistä käyttäjien suuntaan. Kyseessä on uusi tehtävä Tilastokeskuksessa, joten se muotoutuu ja tarkentuu osittain matkan varrella.

”Tilastokeskuksessa kaikissa työtehtävissäni on ollut aina työpari sekä laajempi tiimi, jonka kanssa olen tehnyt yhteistyötä”, Anu kertoo.

Anu aloitti uransa Tilastokeskuksessa vuonna 2007 kansainvälisen toiminnan tehtävissä. Tehtäviin kuului EU- ja OECD-asioiden valmistelua, sekä ulkoministeriön rahoittamien kehityshankkeiden koordinointia. Seuraavaksi hänet haastoi työ, jossa kansainväliset asiat ja tilastotuotanto yhdistyivät. Hinnat ja palkat -yksikössä Suomi veti kansainvälisen hintavertailun työtä Pohjois-Euroopan ryhmässä.

”Tällöin kiinnostukseni tilastojen tuottamiseen kirkastui entisestään”, mainitsee Anu.

Selkeästi tilastotehtävien pariin Anu siirtyi aloittaessaan uudessa työssään palkkatilastoissa, ansiotasoindeksin tuotantovastaavana. Siellä hän sai vahvan tuntemuksen koko tilastotuotantoprosessiin aina tiedonkeruusta tietojen julkaisemiseen ja arkistoimiseen. Myös projektit ja kehittämistyöt tulivat tutuksi. Vuosina 2021–2023 hän toimi hankekoordinaattorina Tilastokeskuksen sote-uudistukseen liittyvässä laajassa hankekokonaisuudessa.

”Olen saanut Tilastokeskuksessa kehittyä asiantuntijaksi omassa tahdissani, yhteistyössä hyvien kollegoiden ja ryhmien kanssa”, kertoo Anu.

Tilastokeskuksella on isona talona mahdollisuus tarjota hyvin erilaisia tehtäviä. Osaamista tarvitaan sisällöllisesti eri tilastoihin ja ilmiöihin liittyen sekä erityyppisiin tehtäviin kuten tilastotuotanto- ja kehittämistehtäviin ja kansainvälisiin tehtäviin.

”Olen myös itse halunnut tarttua tilaisuuksiin ja hyödyntänyt talon sisäisiä mahdollisuuksia henkilökiertoon.”

Hiljalleen Anulle on vahvistunut käsitys siitä, millaisissa tehtävissä hän on vahvoilla.

”Me olemme kaikki erilaisia ja meillä on erilaiset vahvuudet. On hyvä löytää työtiimejä, joissa täydennetään toisia ja saadaan asioita parhaiten eteenpäin.”

Uratarinat Näytä kaikki

Kaikki työpaikat
Uusimmat työpaikat
Hakuaika päättymässä

Työpaikat englanniksi
Työpaikat ruotsiksi
Etätyömahdollisuus

Hakijan ohje
Tutustu työnantajiin
Työelämäuutiset

Pohjoismaiden ministerineuvosto
EU:n avoimet työpaikat
Naton avoimet työpaikat

Sivun tiedot
Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

Muokkaa evästeasetuksia

Löydät meidät myös täältä:

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

Anna palautetta sivustosta.
Anna palautetta saavutettavuudesta.

 

 

Valtiolle.fi-työnhakupalvelu on uudistunut 2.1.2024.

Käyttäjätunnuksesi tai tietosi vanhasta työnhakupalvelusta eivät ole siirtyneet uuteen palveluun. Avaathan itsellesi uuden käyttäjätilin sivun oikean yläkulman ”Kirjaudu”-painikkeesta.

Lue uutinen, miten saat otettua vanhat hakemuksesi talteen.