Puolustusvoimissa on tehty työtä, jolla on tarkoitus, jo vuodesta 1918. Meillä työskentelee yli 13 000 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Uskottava puolustus edellyttää vahvaa toimintakykyä ja osaavaa sotilas- ja siviilihenkilöstöä. Toimintaympäristön nopea muutos näkyy asiantuntijatehtävien määrän lisääntymisenä.
Puolustusvoimat on aidosti valtakunnallinen työnantaja, sillä toimipaikkoja on ympäri Suomen. Myös työympäristömme on monimuotoinen; meillä työskennellään maalla, merellä ja ilmassa. Rekrytoimme vuosittain yhteensä noin 300 - 400 siviiliä, erikoisupseeria ja aliupseeria.
Kolmasosa työntekijöistämme on siviilejä ja noin puolet heistä on naisia. Siviilitehtävissä odotetaan tehtävään soveltuvaa osaamista ja oikeaa asennetta – ei varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamista. Eniten siviilejä työskentelee informaatioteknologian, tekniikan, terveydenhuollon, hallinnon sekä viestinnän tehtävissä.
Toimintamme perustuu yhteiseen arvopohjaan, joka sisältää isänmaallisuuden, ammattitaidon, oikeudenmukaisuuden, vastuullisuuden, luotettavuuden ja yhteistyön. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla. Erityisen tyytyväisiä työntekijämme ovat omaan työtehtäväänsä, me-henkeen ja lähimpään esimieheen.
Haluatko tietää tarkemmin, millaista on työ Puolustusvoimissa? Tutustu monipuolisiin tehtäviimme uratarinoiden kautta Puolustusvoimien verkkosivuilla.
VERKKOSIVUT
Lue lisää meistä verkkosivuiltamme.
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaselosteet
Anna palautetta sivustosta
Anna palautetta saavutettavuudesta
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen