Siirry pääsivulle
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Haemme Joensuun tai Kuopion toimipisteeseen erityisasiantuntijaa

    Haemme Joensuun tai Kuopion toimipisteeseen erityisasiantuntijaa. Erityisasiantuntijalle kuuluu valtionavustusten eli yksityishenkilöiden apurahojen ja yhteisöjen avustusten arviointiin, päätösvalmisteluun ja esittelyyn sekä päätösten toimeenpanoon liittyviä tehtäviä. Tehtävät voivat olla alueellisia tai valtakunnallisia. Erityisasiantuntija toimii hänelle osoitettavien toimikuntien, lautakuntien tai arviointipaneelien esittelijänä.

    Valtionavustusten lisäksi erityisasiantuntijan vastuulla ovat Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Savoon ja Etelä-Savoon liittyvät yhteistyöverkostot. Hänellä on taide- ja kulttuurialojen toimijoiden ja viranomaisten väliseen alueelliseen yhteistyöhön liittyviä tehtäviä.

    Taiken toimikuntarakenne on uudistumassa vuoden 2026 alusta, ja erityisasiantuntijalta odotetaan kykyä olla uudistamassa arviointityön käytäntöjä ja valmiutta olla mukana rakentamassa muutoksessa olevaa työyhteisöä.
    Taiteen edistämiskeskuksessa käsitellään vuodessa noin 14 000 valtionavustushakemusta. Valtionavustustehtävissä toimii tällä hetkellä 20 henkilöä. Erityisasiantuntijoiden tehtäviä hoidetaan valtakunnallisesti viraston eri toimipisteissä.

    Toivomme hakemuksia eri-ikäisiltä, eri sukupuolia edustavilta sekä myös kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä.

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

    korkeakoulututkinto

    Kielitaitovaatimukset
    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: Erinomainen
    Hakijalta odotamme

    Odotamme hakijalta hallinnollista osaamista sekä kokemusta työskentelystä taide- ja kulttuurialan verkostoissa, taidealan ja taidepolitiikan tuntemusta ja kokemusta taiteen arviointiin liittyvistä tehtävistä. Hakemallamme henkilöllä on hyvät vuorovaikutustaidot ja riittävä tietotekninen osaaminen. Arvostamme tiimiosaamista, yhdenvertaista ja avointa työotetta, hyvää oman työn organisointikykyä, isojen aineistomäärien osin rutiininomaista ja sujuvaa hallintaa sekä kokemusta viranomaistyöstä.

    Tehtävässä tarvittava muu kielitaito
    • Englanti
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä
    Tarjoamme sinulle Tarjoamme sinulle työlleen omistautuneen työyhteisön.
    Tuemme henkilöstömme hyvinvointia, ja meillä voit järjestellä työsi joustavasti ja monipaikkaisesti. Henkilöstöllämme on käytettävissä kattavat työterveyspalvelut, liikunta- ja kulttuurietu ja tuettu lounasruokailu.
    Yhteystietomme

    Lisätietoja tehtävästä antavat taiteen tukemisen päällikkö Henri Terho, henri.terho@taike.fi ja erityisasiantuntija Marja Susi, marja.susi@taike.fi

    - ti 17.12. klo 8-9.30 tai pe 20.12. klo 10-11, Henri Terho, p. 0295 330 901
    - ti 7.1.2025 klo 8-9.30 tai 12-13, Marja Susi, p. 0295 330 894.

    Hakemuksen lähettäminen

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Taiteen edistämiskeskus, kirjaamo

    PL 1001
    00531 Helsinki

  • Työnantaja
  • Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taiken tehtävänä on edistää taidetta ja kulttuuria kansallisesti ja kansainvälisesti. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille.

    Taikessa työskentelee tällä hetkellä 66 henkilöä. Noin puolet on virkahenkilöitä ja puolet määräaikaisia asiantuntijoita, kuten taideasiantuntijoita ja taiteilija-asiantuntijoita. Taiken päätoimipiste on Helsingissä, ja lisäksi sillä on aluetoimipisteitä.

    Määräaikaiset asiantuntijat työskentelevät joko asiantuntijapalveluissa tai kehittämisohjelmissa. Virkahenkilöstö toimii muun muassa valtionavustusten parissa esittelijöinä ja suunnittelijoina sekä yhteisissä palveluissa.

    Taike toimii opetus- ja kulttuuriministeriön tulosohjauksessa.

    Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) valmistelevat yhdistymistä uudeksi virastoksi 1.1.2026 alkaen. Muutos on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Sivistyshallinto 2030 -uudistushanketta.

    Sijainti
    Joensuu, Kuopio

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Joensuu
    Kauppakatu 40
    80100 Joensuu
  • Kuopio
    Kallanranta 11
    70100 Kuopio
  • Tutustu työnantajaan
    Tehtävän tiedot

    Muut tehtävän tiedot

  • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Etätyön kuvaus: Taikessa on käytössä liukuvan työajan käytännöt sekä laajat etätyömahdollisuudet. Haluamme tukea työntekijöidemme palautumista työstä sekä työn ja yksityiselämän sujuvaa yhdistämistä.
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Koeaika: 6 kk
  • Palkkatiedot: Taikella on käytössä tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkkausjärjestelmä. Haettavana oleva tehtävä sijoittuu palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle 9 (3580 euroa/kk). Henkilökohtaisen palkanosan määrä on maksimissaan 45 % tehtäväkohtaisesta palkasta. Tyypillinen uuden henkilön suoriutumiseen perustuva palkanosa on 15-23 % jolloin kokonaispalkka on 4117 - 4404 euroa.
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Taiteen edistämiskeskus

    ErityisasiantuntijaHakuaika päättyy10.1.202516:15

    Rekrytoinnin ID 9281

    Skatteförvaltningen

    Operativ sakkunnig, juridiska frågorHakuaika päättyy27.12.202423:59

    Rekrytoinnin ID 9377

    Maahanmuuttovirasto

    Prosessinomistaja, virka ja virkasuhde, lupa- ja kansalaisuusosastoHakuaika päättyy20.12.202416:15

    Rekrytoinnin ID 9206

    Itä-Suomen hallinto-oikeus

    Määräaikainen hallinto-oikeustuomarin T11 virkasuhde24hHakuaika päättyy13.1.202516:15

    Rekrytoinnin ID 9372

    Digi- ja väestötietovirasto

    Asiantuntija (kansainväliset asiat)Hakuaika päättyy20.12.202416:15

    Rekrytoinnin ID 9133

    Verohallinto

    Verotarkastaja, 20 - 25 paikkaa, useita paikkakuntiaHakuaika päättyy31.12.202423:59

    Rekrytoinnin ID 9481

    Maanmittauslaitos

    Harjoittelija, asiakaspalvelu (Kuopio)Hakuaika päättyy20.1.202516:15

    Rekrytoinnin ID 9153

    Maanmittauslaitos

    Harjoittelija, paikkatietotehtävätHakuaika päättyy20.1.202516:15

    Rekrytoinnin ID 8970

    Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Valtiolle

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta .
    Anna palautetta saavutettavuudesta .