Siirry pääsivulle
Työpaikat
Et ole vielä lisännyt suosikkeja. Lisää ilmoitus suosikiksi klikkaamalla ilmoituksella olevaa sydäntä.
Työnantajat
Et ole vielä lisännyt työnantajia suosikeiksi. Lisäämällä työnantajan suosikiksi, näkyy se täällä.
Ylävalikko
  • Yleissihteerin virka - Puolustusministeriö
    Näytä lisää

    Puolustusministeriössä on haettavana ministeriön yhteinen Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukuntaan (MTS) sijoitettu yleissihteerin virka 15.1.2025 lukien.

    Puolustusministeriön yhteydessä toimii Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta, joka parlamentaarisena verkostona ylläpitää ja edistää vuoropuhelua turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja kriisitilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumisesta.

    Suunnittelukunnan tehtävänä on mm. järjestää seminaareja ja keskustelutilaisuuksia edellä mainituista aiheista, teettää ja julkaista tutkimuksia turvallisuuspolitiikkaa ja maanpuolustusta koskevasta mielipideilmastosta ja kansalaisten henkisestä kriisinkestokyvystä, tukea osaltaan viranomaisten valmiussuunnittelua henkisen kriisinkestokyvyn kehittämiseksi ja poikkeusolojen kansalaisjärjestöyhteyksien ja mielipidetutkimuksen hoitamiseksi, tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja toimialaansa kuuluvista asioista sekä tehdä kansainvälistä yhteistyötä.

    Suunnittelukunta asetetaan eduskunnan vaalikaudeksi. Suunnittelukunnassa käsiteltävien asioiden valmistelua ja toimeenpanoa varten suunnittelukunnalla on päätoiminen pääsihteeri ja yleissihteeri. Pääsihteeri ja yleissihteeri valmistelevat ja toteuttavat suunnittelukunnan päätökset ja toimivat maanpuolustustiedotuksen asiantuntija- ja hallintotehtävissä. Sihteeristön toimintaa johtaa pääsihteeri. Pääsihteerin sijaisena toimii yleissihteeri. Suunnittelukunta toimii hallinnollisesti puolustusministeriön viestintäyksikön yhteydessä.

    Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

    Yleisten kelpoisuusvaatimusten ja Suomen kansalaisuuden lisäksi virkaan ei ole muita säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia, mutta tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää käytännössä soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä tiedotus- ja tutkimustoiminnan tuntemusta.

    Kielitaitovaatimukset
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
    Hakijalta odotamme

    Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää molempien kotimaisten kielten taitoa. Myös muu kielitaito katsotaan eduksi. Valtion virkamieslain 7 § (750/1994) edellyttää, että nimitettävä on Suomen kansalainen. Hakijan eduksi luetaan maanpuolustuksen sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan yleistuntemus, kokemus viestintätehtävistä sekä sähköisten viestintäkanavien ja digitaalisen toimintaympäristön hankkeiden tuntemus.

    Tehtävässä tarvittava muu kielitaito
    • Englanti
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
      • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
    Tarjoamme sinulle Puolustusministeriössä on käytössä joustava työaika sekä mahdollisuus osittaiseen etätyöhön. Panostamme osaamisen kehittämiseen ja tuemme työhyvinvointia mm. kattavan työterveyshuollon sekä liikunta- ja kulttuurietuuden avulla. Selvitykset

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.

    Yhteystietomme

    Lisätietoja tehtävästä antavat Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan puheenjohtaja Jarno Limnell, p. 040 527 6173 (jarno.limnell@eduskunta.fi) ja pääsihteeri Markus Kinkku, p. 0295 140 621, pe 25.10. klo 14.30-15.10. ja ti 29.10. klo 9.30-10.30. Palvelussuhteeseen liittyvistä asioista tietoja antaa puolustusministeriön neuvotteleva virkamies Leila Maïche-Plathan, p. 0295 140 438 to 24.10 klo 14:00-15:00 ja ti 29.10 13:00-14:00.

    Hakemuksen lähettäminen

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Puolustusministeriö, kirjaamo

    Eteläinen Makasiinikatu 8 / PL 31 HUOM ! Henkilökohtaisesti virka-aikana toimitettavat hakemukset Valtioneuvoston jakelukeskukseen Ritarikatu 2 B
    00131 Helsinki

  • Työnantaja
  • Puolustusministeriön tehtävänä on valtioneuvoston osana ja oman hallinnonalansa ohjaajana vastata kansallisesta puolustuspolitiikasta ja kansainvälisestä puolustuspoliittisesta yhteistyöstä. Se vastaa sotilaallisen maanpuolustuksen voimavaroista ja puolustusvoimien toimintaedellytyksistä. Sen vastuulla on osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan ja Euroopan turvallisuusrakenteisiin vaikuttaminen. Puolustusministeriö vastaa kokonaismaanpuolustuksen koordinoinnista ja kestävästä maanpuolustustahdosta. Se antaa pyynnöstä virka-apua muille viranomaisille.

    Sijainti
    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki
    Eteläinen Makasiinikatu 8
    00131 Helsinki
  • Tutustu työnantajaan
    Tehtävän tiedot

    Muut tehtävän tiedot

  • Lisätietoja: Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Muulla tavoin virkaa hakeneiden tiedot viedään sähköiseen rekrytointijärjestelmään. Hakemukset sekä virkaa hakeneiden nimet ovat julkisia. Virkaa hakeneiden esittämistä pyynnöistä huolimatta virkaa hakeneiden nimet voidaan julkaista tiedotteella hakuajan kuluessa, mutta viimeistään hakuajan päättymisen jälkeen.
  • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Palkkatiedot: Viran palkkaus määräytyy puolustusministeriön palkkausjärjestelmästä tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen mukaan.
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
  • Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Sivun tiedot
    Valtiolle Valtiolle-logo

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Löydät meidät myös täältä:

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta.
    Anna palautetta saavutettavuudesta.