Haemme tutkijaa mikromuovien ja muovin vesiympäristöihin kohdistuvien vaikutusten tutkimukseen ja analytiikkaan liittyviin hankkeisiin. Jos olet mikromuovitutkimuksen asiantuntija, voi tämä olla sinun unelmatyösi!
Haemme tutkijaa kehittämään ja vahvistamaan analyysiosaamistamme ja kykyämme vastata ympäristötiedon kasvaviin tarpeisiin. Vesien mikromuovit -tiimissämme tehtävän tutkimus- ja kehittämistyön tavoitteena on lisätä ymmärrystä ja tuottaa ratkaisuja etenkin meren ja vesistöjen hyvinvoinnin ja kestävän käytön kannalta sekä kestävän kiertotalouden vahvistamiseksi.
Tehtäviisi tutkijana kuuluvat erityyppisten muovimateriaalien tunnistaminen ja tunnistamisessa tarvittavan analytiikan innovatiivinen kehitystyö: uusien tekniikoiden käyttöönotto, käytössä olevien menetelmien jatkokehitys ja harmonisointi sekä mikro- ja makromuovin ympäristövaikutuksia tarkasteleva, kokeellinen tieteellinen tutkimus, painopisteenään akvaattiset ravintoverkot. Lisäksi tehtävääsi kuuluu mikromuovien tutkimusta tukevien indikaattorien, menetelmien ja työkalujen, kuten kaukokartoituksen menetelmien kehittäminen kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimushankkeissa sekä osallistuminen kansainväliseen asiantuntijatyöhön. Tehtäviisi kuuluu myös tutkimustulosten raportointi ja tieteellinen julkaiseminen.
Tehtävässäsi kirjoitat myös tieteellisiä vertaisarvioituja tutkimusartikkeleita hankkeiden tulosten pohjalta yhdessä muiden tutkijoiden kanssa. Vesiympäristön mikromuovien asiantuntijana sinulla on mahdollisuus viedä eteenpäin Sykessä tapahtuvaa mikromuoveihin liittyvää kansallista tutkimusta omien tutkimuskysymystesi suuntaan sekä verkostoitua kansainvälisesti.
Tehtävän kontekstia:
EU:n meristrategiadirektiivi edellyttää jäsenmailtaan mikromuovien seurantaa perustuen niiden tunnistamiseen monen tyyppisistä ympäristömatriiseista. Syken vesien mikromuovit -tiimin eräs keskeisistä tehtävistä on mikromuoveihin liittyvän näytteenoton ja analytiikan kehittäminen ja soveltaminen yhteistyössä kansainvälisten meriroska-asiantuntijaverkostojen (mm. Itämeren suojelukomission (HELCOM)) kanssa. Tämän lisäksi tiimissämme tehdään monipuolista mikro- ja makromuovin vaikutustutkimusta kokeellisen tutkimuksen keinoin sekä ympäristönäytteenotoista saatavan tiedon avulla.
Tehtävä sijoittuu Syken meri- ja vesiratkaisut -yksikön likaantumisen vaikutukset -ryhmän vesien mikromuovit -tiimiin. Helsinkiin. Suomen ympäristökeskus Sykellä on toimipaikat myös Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Tarjoamme sinulle modernit työskentelyolosuhteet monitilaympäristössä.
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/tutkija-mikromuovit-akvaattisessa-ymparistossa-7182/
- Anonyymi rekrytointi
- Suomen ympäristökeskus Syke
- AnonyymiKaikki työpaikatTyösuhdeVakinainenVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäAsiantuntijataso
- 7182
- 1.1.2025 tai sopimuksen mukaan
- 3885 - 4378 €/kk
- 18.9.2024 16:05 - 2.10.2024 15:00
- UusimaaHelsinkiValitse tehtäväalueTiede / tutkimus / kehittäminen / tilastot
Menestyksellinen tehtävän hoitaminen edellyttää sinulta ylempää korkeakoulututkintoa esim. biologian tai ympäristötieteiden alalta sekä selvästi osoitettavissa olevaa erikoistumista mikromuoveihin ja etenkin mikromuovianalytiikkaan. Onnistuaksesi tehtävässä sinulla on näyttöä muoveja ja mikromuoveja koskevissa tutkimushankkeissa toimimisesta, kokemusta vaikutustutkimuksista ja kokeellisesta työstä sekä näyttöä tieteellisestä julkaisemisesta.
Olet oma-aloitteinen ja itsenäinen tutkija, joka on valmis monipuolisiin ja vaihteleviin tehtäviin. Olet kiinnostunut ottamaan aktiivista roolia erilaisissa tutkimushankkeissa ja viemään eteenpäin oman erityisosaamisesti tutkimusta. Sinulla on henkilökohtaisia tutkimuksellisia tavoitteita, joiden pohjalta olet valmis suunnittelemaan jatko-opintoja ja väitöskirjatyötä. Olet hyvä tekemään yhteistyötä monitieteisissä tiimeissä, myös kansainvälisesti, ja tämä edellyttää sinulta hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.
Tehtävän hoitamisen kannalta katsomme eduksi vankan kokemuksen kenttätyöskentelystä vaihtelevissa olosuhteissa vesi- ja meriympäristöissä. Lisäksi eduksesi katsotaan, että hallitset mikromuovinäytteenoton sekä monipuolisesti eri näytematriisien käsittelymenetelmät. Eduksesi katsotaan myös aiempi kokemus alan kansainvälisestä yhteistyöstä ja verkostoitumisesta.
Tarvitset tehtävässä hyvää suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Odotetut osaamiset:
Outi Setälä, tiimipäällikkö
+358 504608033
outi.setala@syke.fi
(ajalla 21.-27.9. tavoitettavissa sähköpostilla)
Kari Lehtonen, ryhmäpäällikkö
+358 504676860
kari.lehtonen@syke.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Suomen ympäristökeskus kirjaamo
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Kannamme globaalia vastuuta ja tavoitteemme ovat korkealla. Suuntamme on kestävyysmurros! Yhteiskunta tarvitsee viipymättä päätöksiä, jotka rakentavat parempaa maailmaa reilusti ja ylisukupolvisesti. Osaamistamme tarvitaan muutoksessa, ja meiltä odotetaan vaikuttavuutta.
Teemme työtä luontokadon ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Edistämme kestävää kiertotaloutta ja yhdyskuntarakennetta sekä hyvää merten ja sisävesien tilaa. Etsimme luovasti ja kokeilemme innolla uusia, tutkimukseen pohjautuvia ratkaisuja. Arvostamme rakentavaa yhdessä tekemistä ja työyhteisön monimuotoisuutta – panostamme yhdenvertaisuuteen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Suuren osan toiminnastamme mahdollistamme kilpaillulla hankerahoituksella.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
Muut tehtävän tiedot
Haastattelut on suunniteltu pidettäviksi viikoilla 40 ja 41.
Syke on sitoutunut noudattamaan tutkijarekrytoinneissa kansallista avoimen tieteen linjausta.
Lisätietoa Suomen ympäristökeskuksesta:
Verkkosivut: www.syke.fi
X: @SYKEinfo
Instagram: @sykeresearch
Linkedin: Syke