Onko valtion talousarvio sekä talouden ja rahoituksen suunnittelu, seuranta ja ennakointi sinua motivoivaa ja osaamistasi vastaavaa työtä, jolla haluat tukea valtion ympäristöalan tutkimuslaitosta kohti kestävyysmurroksen ja vihreän siirtymän edistämistä?
Haemme osaavaan joukkoomme talouspäällikköä vakituiseen virkaan 1.11.2024 lukien tai sopimuksen mukaan. Tehtävä sijoittuu Syken Hallintopalvelut-yksikköön, Helsingin toimipaikkaan. Yksikön tehtävä on tukea ja mahdollistaa johtajien ja toimintayksiköiden työtä mm. talous- ja henkilöstöhallinnon, assistenttipalveluiden, toimitilapalveluiden, asiakirjahallinnon sekä hankintatoimen osalta. Lisäksi yksikkö tukee tulossopimusten valmistelua ja toiminnan suunnittelua ja seurantaa.
Talouspäällikön tehtävänä on johtaa ja kehittää Syken taloushallintoa sekä rahoituslinjausten valmistelua ja toimeenpanoa. Taloutta koskevan tiedon tuottamisessa on tavoitteena luoda edellytykset Syken perustehtävien toteuttamiselle toimintaympäristön ja rahoitusrakenteen muuttuessa. Syken toiminta on vahvasti sidoksissa projektitalouteen ja ulkopuolisen rahoituksen lähteisiin. Talouspäällikkö johtaa, koordinoi ja kehittää talouden ja rahoituksen prosesseja kansainvälisessä ja kotimaisessa tutkimus- ja kehittämisprojektiympäristössä. Tehtäviin kuuluvat lisäksi Talouspalvelut-ryhmän esihenkilötehtävät sekä Syken koko taloushenkilöstön osaamisen kehittäminen ja erilaisten verkostojen johtaminen.
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/talouspaallikko-7187/
- Suomen ympäristökeskus Syke
- Kaikki työpaikatVakinainenVirkasuhdeVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäEsihenkilötaso
- 7187
- 1.11.2024
- 6213-6578 €/kk
- 13.9.2024 14:46 - 25.9.2024 15:00
- UusimaaHelsinkiValitse tehtäväalueTalousalan tehtävät
Tehtävässä menestymiseen parhaat valmiudet antavaa ylempi korkeakoulututkinto, perehtyneisyys viran tehtäväalaan, vankka työkokemus vaativista taloushallinnon tehtävistä sekä kokemus esihenkilötehtävistä. Tutkimuslaitosten talouden ja rahoituksen tuntemus, näytöt johtamista tukevien käytäntöjen luomisesta, valtionhallinnon taloushallinnon ja toimintatapojen tuntemus sekä perehtyneisyys talous- sekä projektihallinnon tietojärjestelmiin ja niiden kehittämiseen luetaan hakijalle eduksi. Tehtävässä korostuvat projektitalouden sekä ulkopuolisten rahoituslähteiden osa-alueet, joiden hallinta tehtävässä on keskeistä.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja organisointitaitoja, vastuullista työskentelyotetta sekä kykyä reagoida muuttuvan toimintaympäristön tarpeisiin.
Tehtävässä tarvitaan suomen kielen erinomaista ja ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa sekä hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Ymmärtäminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Hyvä
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Ymmärtäminen: Tyydyttävä
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Ymmärtäminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Terhi Wainio-Biese, hallintojohtaja
+358 295 251 696
terhi.wainio-biese@syke.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Suomen ympäristökeskus kirjaamo
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Kannamme globaalia vastuuta ja tavoitteemme ovat korkealla. Suuntamme on kestävyysmurros! Yhteiskunta tarvitsee viipymättä päätöksiä, jotka rakentavat parempaa maailmaa reilusti ja ylisukupolvisesti. Osaamistamme tarvitaan
muutoksessa, ja meiltä odotetaan vaikuttavuutta.
Teemme työtä luontokadon ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Edistämme kestävää kiertotaloutta ja yhdyskuntarakennetta sekä hyvää merten ja sisävesien tilaa. Etsimme luovasti ja kokeilemme innolla uusia, tutkimukseen pohjautuvia ratkaisuja. Arvostamme rakentavaa yhdessä tekemistä ja työyhteisön monimuotoisuutta – panostamme yhdenvertaisuuteen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Suuren osan toiminnastamme mahdollistamme kilpaillulla hankerahoituksella.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
Muut tehtävän tiedot
Lisätietoa Suomen ympäristökeskuksesta:
Verkkosivut: www.syke.fi
X: @SYKEinfo
Instagram: @sykeresearch
Linkedin: Syke