Siirry pääsivulle
Työpaikat
Et ole vielä lisännyt suosikkeja. Lisää ilmoitus suosikiksi klikkaamalla ilmoituksella olevaa sydäntä.
Työnantajat
Et ole vielä lisännyt työnantajia suosikeiksi. Lisäämällä työnantajan suosikiksi, näkyy se täällä.
Opinto-ohjaaja (Vantaan vankila) - Rikosseuraamuslaitos
Näytä lisää

Vantaan vankilassa on haettavana opinto-ohjaajan virka 1.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Vantaan vankila on moderni, suljettu ja voimakkaasti kehittyvä vankila, jonka keskeisenä tehtävänä on tutkintavankeuden toimeenpano ja vanginkuljetus. Vantaan vankilassa on 185 vankipaikkaa, joista ulkomaalaiset vangit täyttävät lähes puolet. Laajennusosan käyttöönoton myötä vankipaikkoja on yhteensä 345 kpl. Vankilassa työskentelee tällä hetkellä noin 140 virkamiestä, joista runsaat sata kuuluu valvontahenkilöstöön.

Vantaan vankilassa on haettavana opinto-ohjaajan virka 1.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Opinto-ohjaajana toimit alasi asiantuntijana ja hoidat vankien opiskeluun liittyviä asioita. Tehtävänäsi on organisoida ja kehittää oppilaitosten ja vankilan välistä yhteistyötä sekä luoda ja suunnitella vankien opintopolkuja siviiliin. Tehtävässäsi korostuu alaikäisten tutkintavankien kanssa tehtävä, oppivelvollisuuden toteutumiseen tähtäävä tavoitteellinen työskentely. Opinto-ohjaajana osallistut moniammatillisen tiimin jäsenenä vankilan toimintojen ja kuntouttavan työn kehittämiseen.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Kelpoisuusvaatimuksena opinto-ohjaajan virkaan on ylempi korkeakoulututkinto (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta, 290/2022, 7 §).

Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen kielitaito sekä ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003).

Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

Hakijalta odotamme

Odotamme, että olet motivoitunut työskentelemään opinto-ohjaajana sekä kiinnostunut edelleen kehittämään ammattitaitoasi. Olet mielelläsi osa moniammatillista tiimiä ja omaatkin hyvät tiimityötaidot. Suljetussa toimintaympäristössä työskentely edellyttää sinulta oma-aloitteista työskentelyotetta ja kykyä kantaa vastuuta sekä hyvää organisointikykyä ja ajankäytön hallintaa. Työn toimintaprosessien kehittäminen on sinulle luontevaa ja mielekästä.

Virkaa täytettäessä kiinnitetään erityistä huomiota hyviin työyhteisötaitoihin, kuten vuorovaikutustaitoihin, oma-aloitteisuuteen sekä aktiiviseen ja kehittävään työskentelytapaan.

Arvostamme aiempaa kokemusta rikosseuraamusalan monipuolisista tehtävistä sekä kiinnostusta oman ammattitaitosi kehittämiseen. Arvostamme myös kielitaitoa, kykyä tuottaa laadukasta kirjallista materiaalia, innovatiivista ja positiivista työotetta sekä työssä tarvittavien teknisten järjestelmien hallintaa.

Luemme eduksesi opinto-ohjaajan koulutuksen. Rikosseuraamuslaitoksen virkaa täytettäessä kiinnitetään erityistä huomiota hakijan henkilökohtaiseen sopivuuteen rikosseuraamusalan tehtäviin.

Tarjoamme sinulle Me Rikosseuraamuslaitoksessa tarjoamme sinulle aidosti merkityksellisen ja kehittyvän työn luotettavan työnantajan palveluksessa, hyvää vuorovaikutusta sekä työkavereita, joita on ilo tuntea. Tarjoamme lisäksi sinulle kannustavan ja tasa-arvoisen ilmapiirin, joustavuutta sekä tasapainoa työn ja muun elämän välillä. Meillä on käytössä myös laaja työterveyshuolto, ateriaetu sekä liikunta-/kulttuuri-/hyvinvointi-/työmatkaetu.
Selvitykset

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Yhteystietomme

David Forder, apulaisjohtaja, 0505168443, david.forder@om.fi

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Rikosseuraamuslaitos kirjaamo

    Lintulahdenkatu 5
    00530 Helsinki

  • Työnantaja
  • Me Rikosseuraamuslaitoksessa teemme vaikuttavaa työtä uusintarikollisuuden ehkäisemiseksi. Ydintehtävämme on yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpano sekä tutkintavankeuden toimeenpano. Meille tärkeitä arvoja ovat ihmisarvon kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus. Toimimme oikeusministeriön hallinnonalalla ja olemme osa rikosoikeudellista ketjua.

    Rikosseuraamuslaitos on valtakunnallisesti toimiva virasto, jonka toimialueena on koko maa. Rikosseuraamuslaitos koostuu neljästä vastuualueesta, joita ovat kehittäminen ja ohjaus, asiakasprosessit, hallinto- ja tukipalvelut sekä operatiivinen toiminta. Lisäksi organisaatioon kuuluvat sisäinen tarkastus, johdon tuki, viestintä ja kansainvälinen toiminta.

    Operatiivisesta toiminnasta vastaavaan vastuualueeseen kuuluu 11 rikosseuraamuskeskusta, jotka koostuvat alueittain vankiloista ja yhdyskuntaseuraamustoimistoista.

    Sijainti
    Vantaa

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Vantaa, Siltaniitynkuja
    Siltaniitynkuja 2
    01261 Vantaa
  • Tutustu työnantajaan
    Tehtävän tiedot

    Muut tehtävän tiedot

  • Lisätietoja: Työyhteisössämme arvostetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
  • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
  • Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Koeaika: Tehtävässä voidaan soveltaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
  • Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus määräytyy vaativuustason 11 mukaisesti, josta maksettava palkka on 2681,48 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella määräytyvää palkanosaa enintään 38 % ja kokemusosaa enintään 12 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Aloittavan henkilön kokonaispalkka on osaamisesta ja kokemuksesta riippuen yleensä n. 3010-3190 euroa/kk.
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
  • Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Sivun tiedot
    Valtiolle Valtiolle-logo

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Löydät meidät myös täältä:

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta.
    Anna palautetta saavutettavuudesta.