Haemme kahta merenkulkualiupseeria Rannikkolaivaston Upinniemen tukikohtaan Kirkkonummelle Hamina-luokan ohjusveneelle.
Merenkulkualiupseerina toimit merivahdissa aluksen ohjailijana ja osallistut merivalvontaan sekä tilannekuvan ylläpitoon. Osallistut aluksen käyttämien reittien ja merenkulullisten suunnitelmien laadintaan ja olet vastuussa aluksen venekaluston huollosta, käytöstä ja kunnossapidosta. Lisäksi osallistut aluksen kansialan alushuoltoon ja kunnossapitoon liittyviin töihin. Tehtävään kuuluu myös merenkulkualan kouluttamista.
Hamina-luokan ohjusveneet ovat käyneet läpi peruskorjauksen ja modernisoinnin, minkä seurauksena ohjusveneet edustavat Merivoimien suorituskyvyn kärkeä. Hamina-luokan ohjusveneillä mm. valvotaan ja turvataan alueellista koskemattomuutta, suojataan meriliikennettä ja tarvittaessa torjutaan mereltä suuntautuvaa hyökkäystä.
Kyseessä on alusympäristössä tapahtuva tehtävä, joka sisältää noin 50-100 meripalveluvuorokautta vuositasolla. Työ alusympäristössä on fyysisesti vaativaa.
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/merenkulkualiupseeri-6549/
- Puolustusvoimat
- MääräaikainenJaksotyöaikaKaikki työpaikatVirkasuhdeToimeenpaneva taso
- 6549
- 2
- 1.1.2025 - 31.12.2029 (tai aloitus sopimuksen mukaan)
- Aloittavan henkilön kokonaispalkka vaativuusluokassa AU 5 on 2 745,37 €/kk. Lisäksi meripalveluvuorokausilta maksetaan meripalvelukorvaus (70,24 - 172,89 e + veroton päiväraha/MP vrk).
- 29.8.2024 00:00 - 26.9.2024 16:15
- UusimaaKirkkonummiValitse tehtäväalueMaanpuolustus / turvallisuus / varautuminen
Puolustusvoimien sotilasviran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
- hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu asepalvelus
- terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva
- hakijalla ei voi olla turvallisuusselvityslaissa määritettyä turvallisuutta vaarantavaa ulkomaansidonnaisuutta
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusehdot:
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää toisen asteen koulutusta (ammatillinen perustutkinto tai lukio) sekä suoritettua aliupseeri- tai reserviupseerikoulutusta.
Tehtävä edellyttää merikelpoisuustarkastuksen läpäisemistä, jossa korostuu näkö- ja värinäkövaatimukset.
Tehtävän edellyttämä fyysisen kunnon taso todetaan ennen virkaan nimittämistä 12 minuutin juoksutestillä. Tämän tehtävän fyysi sen kunnon tavoitetaso on 2300 m.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme kykyä itsenäiseen työskentelyyn, tarkkaa työotetta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä järjestelmällisyyttä. Hakijan on kyettävä sitoutumaan meripalvelukseen ja ajoittain pitkähköihin poissaoloihin kotoa.
Luemme eduksi merikapteenin ja vahtiperämiehen koulutuksen sekä kokemuksen merenkulkualan tehtävistä. Lisäksi luemme eduksi Merivoimien toimintaympäristön tuntemuksen sekä aiemman työkokemuksen ja menestymisen Puolustusvoimien soveltuvissa tehtävissä.
Tehtävässä tarvitaan sujuvaa englannin kielitaitoa, sillä laiteympäristö on englanninkielinen.
- tutkitusti hyvän työilmapiirin
- mahdollisuuden täydennyskoulutukseen ja osaamisen kehittämiseen
- etenemismahdollisuuksia tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla
- vuokratuettuja palvelussuhdeasuntoja
- liikuntamahdollisuuksia työajalla
- virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön
- tuetun työpaikkaruokailun
- työterveyshuollon palvelut
Joonas Korhonen, puh. 0299 800 (vaihde)
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo
PL 77
80101 Joensuu
Puolustusvoimissa on tehty työtä, jolla on tarkoitus jo vuodesta 1918. Meillä työskentelee noin 12 500 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Toimintamme perustuu yhteiseen arvoperustaan: isänmaallisuus, ammattitaito, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, luotettavuus ja yhteistyö. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.
Rannikkolaivasto on laivastovalmiusyhtymä, jonka tehtäviin kuuluu ylläpitää korkeaa valmiutta alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen, meriliikenteen suojaamiseen ja merellisten hyökkäysten torjuntaan sekä kouluttaa sodanajan joukkoja merivoimille. Rannikkolaivaston merellistä suorituskykyä voidaan käyttää muiden viranomaisten tukemiseen ja kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Aluksilla työtovereista muovautuu merihenkinen ja yhteistyökykyinen joukko, sillä merellä ollaan tiiviisti yhdessä.
Sijainti
Kirkkonummi
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Kirkkonummi
Muut tehtävän tiedot
Hakijasta voidaan tämän suostumuksella tehdä turvallisuusselvitys (perusmuotoinen turvallisuusselvitys, turvallisuusselvityslaki 19 §).
Nimityspäätös edellyttää nimitettävän suostumusta huumausainetestaukseen (Valtion virkamieslaki 8 b §). Testaus suoritetaan työhöntulotarkastuksen yhteydessä koeaikana.
Tehtävässä noudatetaan virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.
Kyseessä on määräaikaisen aliupseerin (5v) virka.
Haluatko tietää tarkemmin, millaista on työ Puolustusvoimissa? Tutustu monipuolisiin tehtäviimme osoitteessa https://puolustusvoimat.fi/toissa_puolustusvoimissa