Siirry pääsivulle
Työpaikat
Et ole vielä lisännyt suosikkeja. Lisää ilmoitus suosikiksi klikkaamalla ilmoituksella olevaa sydäntä.
Työnantajat
Et ole vielä lisännyt työnantajia suosikeiksi. Lisäämällä työnantajan suosikiksi, näkyy se täällä.
Lihantarkastaja - Ruokavirasto
Näytä lisää

Ruokavirastossa on haettavana lihantarkastajan määräaikainen toimi.

Toimi on sijoitettu Liha Hietanen Oy:n Sastamalassa sijaitsevaan punaisen lihan teurastamoon. Teurastamossa teurastetaan nautoja, hevosia, lampaita, sikoja ja vuohia.

Lihantarkastajan tehtäviin kuuluu lihantarkastus ja siihen kuuluvat valvontatehtävät. Lihantarkastushenkilöstö työskentelee teurastamossa johtavan tarkastuseläinlääkärin ja aluejohtajan ohjaamina.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Tehtävän pätevyysvaatimusten osalta viitataan Komission delegoituun asetukseen lihantuotantoa koskevan virallisen valvonnan suorittamista sekä elävien simpukoiden tuotanto- ja uudelleensijoitusalueita koskevista erityissäännöistä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 mukaisesti (EU) 2019/624.

Hakijalta odotamme

Parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen antaa alan soveltuva koulutus ja kokemus lihantarkastajan työstä. Tehtävän hoitaminen edellyttää käytännössä hyvää yhteistyökykyä, vuorovaikutustaitoja ja pitkäjänteisyyttä, sekä huolellisuutta ja tarkkuutta. Niin ikään edellytetään kykyä työskennellä teurastamoympäristössä sekä soveltuvuutta tehtävään. Tehtävään sisältyy palkallinen perehdytys.

Hakijalle katsotaan eduksi monipuolinen kokemus lihantarkastustyöstä sekä kiinnostus elintarvikealaa kohtaan.

Tarjoamme sinulle Tarjoamme sinulle liikunta- ja kulttuuriedun, tuetun lounasruokailun sekä kattavat työterveyshuollon palvelut. Selvitykset

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Yhteystietomme

Ann Moring
aluejohtaja
050 5631461
ann.moring@ruokavirasto.fi

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Ruokavirasto kirjaamo

    PL 100
    00027 Ruokavirasto
    kirjaamo@ruokavirasto.fi

  • Työnantaja

    Ruokavirasto on maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluva virasto, jonka tehtävänä on elintarvikkeiden ja maa- ja metsätalouden tuotantopanosten turvallisuuden ja laadun, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kasvinterveyden edistäminen, valvonta ja tutkimus sekä Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten toimenpiteiden, unionin rahoittamien maaseudun kehittämistoimien ja näitä täydentävien kansallisten toimenpiteiden toimeenpanotehtävät.

    Ruokaviraston toiminta kattaa koko maan. Ruokaviraston palveluksessa on lähes tuhat osaajaa useilla paikkakunnilla. Ruokaviraston päätoimipaikka on Seinäjoki.

    Sijainti
    Sastamala

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Liha-Hietanen OY
    Pääkkösentie 59
    38200 Sastamala
  • Tutustu työnantajaan
    Tehtävän tiedot

    Muut tehtävän tiedot

  • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
  • Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
  • Määräaikaisuuden peruste: Tehtävien hoidon väliaikainen järjestäminen
  • Työaikamuoto: Muu
  • Lisätietoja työajoista: Työaika: 8 tuntia päivässä, 40 tuntia viikossa; teurastamon toiminta-aikojen mukaan
  • Koeaika: Tehtävän täytössä voidaan soveltaa enintään kuukauden koeaikaa.
  • Palkkatiedot: Palkkaus määräytyy Elintarviketeollisuusliitto ry:n ja Elintarviketyöläisten liitto ry:n välisen työehtosopimuksen mukaan.
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
  • Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Sivun tiedot
    Valtiolle Valtiolle-logo

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Löydät meidät myös täältä:

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta.
    Anna palautetta saavutettavuudesta.