Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Hyvinvointivaltion tutkimus -yksikköön, Palvelujärjestelmän tutkimus -tiimikokonaisuuteen haetaan korkeakouluharjoittelijaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Harjoittelujakson pituus on 4 kk.
Tehtävä sijoittuu yksikköön, joka tutkii ja tukee palvelujärjestelmän ja eri väestöryhmien palveluiden sekä sosiaaliturvan kehittämistä. Yksikkö tuottaa monitieteellistä tutkimustietoa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän sekä sosiaaliturvajärjestelmän kehittämisen ja yhteensovittamisen tueksi. Palvelujärjestelmän tutkimus -tiimin yhtenä tehtävänä on tuottaa korkeatasoista terveystaloustieteellistä ja sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän tutkimusta sekä toimia asiantuntijana sote-järjestelmän ja sen osatekijöiden toimintaan liittyvissä merkittävissä kysymyksissä.
Korkeakouluharjoittelija osallistuu Suomen terveysasemien sulkemisten vaikutuksia arvioivaan tutkimukseen. Tässä terveystaloustieteellisessä tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa sitä, minkälaisiin terveysasemiin sulkemiset ovat kohdistuneet, ja mitä vaikutuksia sulkemisilla on ollut terveydenhuollon kustannuksiin sekä asukkaiden terveyteen ja palvelukäyttöön.
Korkeakouluharjoittelijan tehtävänä on kerätä tutkimuksessa käytettävä aineisto Suomen terveysasemista käyttäen julkisia lähteitä. Hakija voi halutessaan tutustua vastaavaan aiemmin kerättyyn aineistoon osoitteessa: http://doi.org/10.17632/kpwzs2p4w9.1. Korkeakouluharjoittelija oppii systemaattista tiedonkeruuta sekä aineiston käsittelyä ja analysointia. Lisäksi hän pääsee tutustumaan työskentelyyn tutkimusorganisaatiossa. Tutkimuksesta on mahdollisuus tehdä opinnäytetyö hyödyntämällä kerättyä aineistoa.
Lisätietoja
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/korkeakouluharjoittelija-palvelujarjestelman-tutkimus-7124/
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
- KorkeakouluharjoitteluMääräaikainenKaikki työpaikatTyösuhdeVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäHarjoittelija
- 7124
- 30.09.2024 tai sopimuksen mukaan. Harjoittelujakson pituus 4 kk.
- Tehtävä sijoittuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen palkkausjärjestelmän vaativuustasoon 12, jossa tehtäväkohtainen palkka on 1788,75 €/kk.
- 6.9.2024 13:00 - 20.9.2024 16:15
- UusimaaHelsinkiValitse tehtäväalueTerveys- ja sosiaaliala
Hakijan tulee olla korkeakouluopiskelija. Korkeakouluharjoittelutuki katsotaan hakijan eduksi.
Hakijalta odotamme
Parhaat edellytykset tehtävän menestykselliselle hoitamiselle antavat
- kandidaatin tutkinto (esim. terveystaloustiede tai taloustiede)
- kiinnostus terveydenhuoltojärjestelmään
- hyvä suomen kielen taito.
Korkeakouluharjoittelijalta odotetaan innostunutta ja itsenäistä otetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Tehtävä on erityisen hyvä tieteellisestä tutkimuksesta, jatko-opinnoista ja/tai data-analytiikasta kiinnostuneelle henkilölle. Korkeakouluharjoittelijan työn tukena toimii tutkija Konsta Lavaste (THL).
Henkilöstöetuihimme sisältyvät työterveyspalvelut sekä liikunta-, kulttuuri-. hyvinvointi- ja toimipisteissä lounasetu.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Sonja Lumme
tiimipäällikkö, johtava tutkija
puh. 029 524 7218
etunimi.sukunimi@thl.fi
Konsta Lavaste
tutkija
puh. 029 524 7284
etunimi.sukunimi@thl.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kirjaamo
PL 30
00271 Helsinki
kirjaamo(at)thl.fi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Vahvuuksiamme ovat merkityksellinen työ, osaava ja intohimoisesti työhönsä suhtautuva henkilöstö ja loistavat tietovarannot. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Mannerheimintie 166
00300 Helsinki
Muut tehtävän tiedot