Siirry pääsivulle
Työpaikat
Et ole vielä lisännyt suosikkeja. Lisää ilmoitus suosikiksi klikkaamalla ilmoituksella olevaa sydäntä.
Työnantajat
Et ole vielä lisännyt työnantajia suosikeiksi. Lisäämällä työnantajan suosikiksi, näkyy se täällä.
Juristi - Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeet
Näytä lisää

Haemme meille Palkeisiin juristia uuteen HR-juridiikkapalveluun. Tuotteistamme syksyn 2024 aikana valtionhallinnon virastoille tarjottavan HR-juridiikkapalvelun, joka käynnistyy vuonna 2025.

Tehtäviisi kuuluu virastoille palveluna annettava työ- ja virkamiesoikeudellinen neuvonta. Vastaat tulosvastuullisesti Palkeiden HR-juridiikkapalvelun tuottamisesta, ohjauksesta, kehittämisestä ja sidosryhmäyhteistyöstä.

Uuden palvelun tuotteistaminen on aloitettu syksyllä 2024 ja pilotointi asiakkaiden kanssa on käynnissä. Tavoitteena on tarjota palvelua kaikille valtion virastoille vuoden 2025 alusta.

Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja laajojen kokonaisuuksien hallintaan sekä hyvää organisointikykyä. Koska kyseessä on uusi palvelu, odotamme sinulta myös vahvaa kehittämisotetta. Tehtävään ei ole säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Parhaat edellytykset tehtävän hoitamiseen antaa soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, kuten oikeustieteen maisterin tutkinto sekä työkokemus viran tehtäväalalta.

Meillä pääset kehittymään jatkuvasti uudistuvassa, automaatiota ja robotiikkaa edistyksellisesti hyödyntävässä organisaatiossa. Osaamistamme arvostetaan koko valtionhallinnossa ja meillä on mukava tehdä töitä.

Haastattelut järjestetään viikolla 43. Tarvittaessa hyödynnämme ensimmäisenä vaiheena videohaastattelua, jonka jälkeen pidämme yksilöhaastattelut.

Tervetuloa mukaan talous- ja henkilöstöhallinnon osaajien yhteisöön!

Lisätietoja

https://palkeet.fi/palkeet/

Hakijalta odotamme

- Työ- ja virkamiesoikeuden hyvää hallintaa (valtionhallinnossa palvelussuhdemuoto painottuu virkasuhteisiin)
- Työkokemusta viran tehtäväalalta
- Kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja laajojen kokonaisuuksien hallintaan
- Hyvää organisointikykyä
- Vahvaa kehittämisotetta
- Oma-aloitteisuutta, hyvää paineensietokykyä sekä valmiutta nopeatempoiseen työskentelyyn
- Kykyä itsensä johtamiseen
- Selkeää kirjallista ja suullista viestintäosaamista
- Ratkaisuhakuista yhteistyö- ja vuorovaikutusosaamista
- Asiakaspalveluasennetta ja valmiutta esiintyä asiakastilaisuuksissa
- Valmiutta edistää omalta osaltasi palvelun myyntiä
- Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, kuten oikeustieteen maisterin tutkinto


Luemme eduksi
- Kokemuksen vaativien palvelussuhteeseen liittyvien oikeudellisten asioiden hoitamisesta
- Valtionhallinnon toimintaympäristön tuntemuksen
- Ruotsin ja englannin kielen suullisen ja kirjallisen taidon

Työssäsi tarvitset sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Toivomme, että kuvailet hakemuksella konkreettisesti omaa osaamistasi ja valmiuksiasi odotuksiimme nähden.

Hausta voidaan tarvittaessa täyttää vastaavia eri pituisia määräaikaisuuksia tai useampi virka.

Tarjoamme sinulle • joustavan hybridityön mallin ja liukuvan työajan
• hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet
• kattavat työterveyspalvelut
• lounas-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun
Selvitykset

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa: Laura Pöllänen, laura.pollanen@palkeet.fi, p. +358 295 562 469 (tavoitettavissa pe 4.10. klo 8-11 ja to 10.10. klo 12-15)

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen kirjaamo

    PL 49
    80101 Joensuu

  • Työnantaja
  • Tervetuloa mukaan moderniin ja kehittyvään palvelukeskukseen!

    Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeissa edistämme julkishallinnon sujuvuutta. Vastaamme siitä, että valtionhallinnolla on käytössään laadukkaat talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut ja järjestelmät. Tehtävämme on varmistaa, että asiakkaamme voivat keskittyä ydintoimintaansa. Asiakkaitamme ovat valtionhallinnon virastot, laitokset, rahastot, valtio-omisteiset osakeyhtiöt ja noin 70 000 valtiolla työskentelevää palkansaajaa.

    Palkeissa arvostetaan yhteistyötä, asiantuntijuutta ja uudistumista. Meitä on noin 700 ja työskentelemme Joensuussa, Hämeenlinnassa, Mikkelissä, Porissa ja Helsingissä. Työskentelymme on innostavaa, ketterää ja ratkaisukeskeistä.

    Sijainti
    Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Mikkeli, Pori

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Palkeet, Helsinki
    Opastinsilta 12 C, Pasilan virastokeskus
    00520 Helsinki
  • Palkeet, Hämeenlinna
    PL 850 (Vanhankaupunginkatu 10)
    13101 Hämeenlinna
  • Palkeet, Joensuu
    PL 49 (Kauppakatu 40)
    80101 Joensuu
  • Palkeet, Mikkeli
    PL 52 (Jääkärinkatu 10)
    50101 Mikkeli
  • Palkeet, Pori
    PL 37 (Yrjönkatu 6)
    28101 Pori
  • Tutustu työnantajaan
    Tehtävän tiedot

    Muut tehtävän tiedot

  • Lisätietoja: Tutustu meihin työnantajana ja palkeetlaisten uratarinoihin:

    Verkkosivut: palkeet.fi
    Instagram: @PalkeetFi
    LinkedIn: Palkeet

    Palkeet arvostaa yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
  • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Koeaika: Tehtävän täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
  • Palkkatiedot: Palkka koostuu peruspalkasta (VT13 4831,59 e/kk) ja henkilökohtaisesta osuudesta, joka on uudella palkeetlaisella 15%.
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
  • Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Sivun tiedot
    Valtiolle Valtiolle-logo

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Löydät meidät myös täältä:

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta.
    Anna palautetta saavutettavuudesta.