Siirry pääsivulle
Työpaikat
Et ole vielä lisännyt suosikkeja. Lisää ilmoitus suosikiksi klikkaamalla ilmoituksella olevaa sydäntä.
Työnantajat
Et ole vielä lisännyt työnantajia suosikeiksi. Lisäämällä työnantajan suosikiksi, näkyy se täällä.
Ylävalikko
  • ICT-järjestelmäpäällikkö - Puolustusvoimat
    Näytä lisää

    Haemme ICT-järjestelmäpäällikköä Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle Jyväskylän Tikkakoskelle.

    Tehtäväkokonaisuus muodostuu tietojärjestelmien suunnittelu- ja asiantuntijatehtävistä sekä järjestelmien ylläpidosta. Työskentelet osana tiimiä, jonka vastuulla on teknisesti monimutkaisia järjestelmäkokonaisuuksia etenkin tietojärjestelmien hallintajärjestelmien, johtamisjärjestelmäpalveluiden, identiteettienhallinnan, tiedonhallinnan ja viestinnän osa-alueilta.

    Vastuullesi kuuluu ensisijaisesti tietojärjestelmien hallintajärjestelmiä sekä viestintä- ja tietokantajärjestelmiä. Vastaat niiden kehittämisestä, ylläpidosta sekä niihin liittyvästä ongelmanratkaisusta. Toimit myös osana asiantuntijatiimiä ja osaamistasi voidaan hyödyntää vahvuuksiesi mukaan.

    Tehtävään liittyy matkustamista kotimaassa sekä ulkomailla 5-20 päivää/vuosi.

    Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

    Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
    - Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
    - tehtävien edellyttämä luotettavuus

    Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset

    Hakijalta odotamme

    Hakijalta odotamme soveltuvaa korkeakoulututkintoa tietotekniikan alalta sekä ajantasaista työkokemusta tehtävään soveltuvalta alalta.

    Arvostamme erityisesti ajantasaista ja monipuolista tietoteknistä osaamista. Toivomme, että etenkin Microsoftin teknologiat, viestintä- ja tiedonhallintatuotteet (Exchange) ja käyttäjien- ja käyttöoikeuksien hallinta (Active Directory), skriptaus sekä sovelluspaketointi ovat sinulle tuttuja.

    Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme kykyä ongelmanratkaisuun, oma-aloitteisuuteen, paineensietoon, yhteistyöhön ja itsensä kehittämiseen.

    Tehtävässä tarvitaan kokemusta yhdestä tai useammasta osa-alueesta:
    - tietojärjestelmien ylläpidosta ja elinkaaren suunnittelusta,
    - palvelimien ylläpidosta ja valvonnasta korkean käytettävyyden virtualisoiduissa palvelinympäristöissä,
    - sähköposti- ja pikaviestijärjestelmien suunnittelusta ja ylläpidosta,
    - tietokanta-asioista ja hallintatyökalujen käyttämisestä,
    - Windows- ja Linux-käyttöjärjestelmistä ja palvelinympäristöistä sekä tietoliikennetekniikasta ja tietoliikennejärjestelmistä.

    Luemme eduksi työkokemuksen tietojärjestelmien päivitysprojekteista sekä integraatioista.

    Tehtävässä tarvitaan hyvää suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa.

    Tarjoamme sinulle Tarjoamme henkilöstöllemme monenlaisia palvelussuhde-etuja, mm.
    - tutkitusti hyvän työilmapiirin
    - mahdollisuuden täydennyskoulutukseen ja osaamisen kehittämiseen
    - etenemismahdollisuuksia tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla
    - joustavia työaikamuotoja
    - vuokratuettuja palvelussuhdeasuntoja
    - liikuntamahdollisuuksia työajalla
    - virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön
    - tuetun työpaikkaruokailun
    - työterveyshuollon palvelut
    Yhteystietomme

    rekrytointi.pvtiedl@mil.fi

    Hakemuksen lähettäminen

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo

    PL 77
    80101 Joensuu

  • Työnantaja
  • Puolustusvoimissa on tehty työtä, jolla on tarkoitus jo vuodesta 1918. Meillä työskentelee noin 12 500 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Toimintamme perustuu yhteiseen arvoperustaan: isänmaallisuus, ammattitaito, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, luotettavuus ja yhteistyö. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.

    Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tehtävänä on seurata, analysoida ja raportoida sotilasstrategista ja lähialueen sotilaallista tilannetta. Tiedustelulaitos vastaa puolustushallinnon paikka- ja olosuhdetietopalvelusta, sotilastiedustelu- ja turvallisuustoimintojen täydennyskoulutuksesta sekä tukee kansainvälisiä operaatioita.

    Sijainti
    Jyväskylä

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Tikkakoski
    Tikkakoski
  • Tutustu työnantajaan
    Tehtävän tiedot

    Muut tehtävän tiedot

  • Lisätietoja: Meille tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on tärkeää ja toivomme monipuolisesti hakemuksia eri taustoista ja ikäryhmistä sekä eri sukupuolta olevilta henkilöiltä.

    Lähetäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme sinua vastaamaan.

    Hakijasta voidaan tämän suostumuksella tehdä turvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014).

    Nimityspäätös edellyttää nimitettävän suostumusta huumausainetestaukseen (Valtion virkamieslaki 8 b §). Testaus suoritetaan työhöntulotarkastuksen yhteydessä koeaikana.

    Tehtävässä noudatetaan virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.

    Kyseessä on siviilivirka ESJA-arviointijärjestelmä virka.

    Haluatko tietää tarkemmin, millaista on työ Puolustusvoimissa? Tutustu monipuolisiin tehtäviimme osoitteessa https://puolustusvoimat.fi/toissa_puolustusvoimissa
  • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
  • Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Jaksotyöaika
  • Lisätietoja työajoista: Virastotyöaikaa vastaava työaika.
  • Palkkatiedot: Puolustusvoimissa on käytössä tehtävän vaativuuden arviointiin perustuva palkkausjärjestelmä, jonka lisäksi maksetaan työssä menestymiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa. Aloittavan henkilön kokonaispalkka vaativuusluokassa ESJA 10-11 on 4 170,70 - 4 433,07 €/kk.
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
  • Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Sivun tiedot
    Valtiolle Valtiolle-logo

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Löydät meidät myös täältä:

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta.
    Anna palautetta saavutettavuudesta.