Toistuva kuvio vaaleanpunaisista ja sinisistä ympyröistä sinisellä taustalla”. Ympyrät on tehty pienistä vaaleanpunaisista viivoista ja ne on järjestetty ruudukkomaista kuvioon. Tausta on yhtenäisen sininen.
Oikeusapu- ja edunvalvontapiirit

Oikeusapu- ja edunvalvontapiirit toimivat oikeusministeriön hallinnonalalla. Kukin kuudesta piiristä järjestää alueellaan julkisen oikeusavun, talous- ja velkaneuvonnan sekä yleisen edunvalvonnan palveluja.

Näitä oikeusturvan ja talouden palveluja tuottavat piirin oikeusaputoimistot ja edunvalvontatoimistot, joita on kumpiakin 23. Piirien ja niiden toimistojen palveluksessa on koko maassa noin 1.200 henkilöä. Edunvalvonnan palveluja tuotetaan osaksi myös ostopalveluna. Piirin hallinto huolehtii henkilöstö- ja taloushallinnosta.

Oikeusaputoimistot

Oikeusaputoimistoissa autetaan henkilöitä oikeudellisissa ongelmissa monella eri oikeuden alalla. Toiminta perustuu ammattitaitoiseen ja oikea-aikaiseen asiakaspalveluun.

Julkinen oikeusavustaja antaa neuvoja, laatii erilaisia asiakirjoja sekä avustaa tuomioistuimissa. Asiakkaita avustetaan muun muassa rikos- sekä perhe- ja perintöoikeudellisissa asioissa. Oikeusaputoimistoissa hoidetaan myös turvapaikka-asioita. Julkiset oikeusavustajat ovat juristeja ja merkittävä osa heistä on asianajajia.

Talous- ja velkaneuvoja kartoittaa yhdessä asiakkaan kanssa asiakkaan taloudellista tilannetta ja velkoja, avustaa asiakasta talouden suunnittelussa sekä selvittää ylivelkatilanteen ratkaisuvaihtoehtoja, sovintoratkaisuja ja järjestelyjä.

Oikeusapusihteerillä on monipuolisia ja mielenkiintoisia tehtäviä. Niihin kuuluvat muun muassa asiakaspalvelu, oikeusapupäätösten tekeminen, asiakirjojen ja laskelmien laatiminen sekä oikeusavustajan tai talous- ja velkaneuvojan avustaminen toimeksiantojen hoitamisessa.

Edunvalvontatoimistot

Edunvalvontatoimistot tuottavat yleisen edunvalvonnan palveluja henkilöille, jotka eivät kykene valvomaan etujaan tai hoitamaan asioitaan sairauden tai muun syyn vuoksi. Työ on merkityksellistä, itsenäistä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja vaativaa. Työtehtävät ovat monipuolisia ja vastuullisia.

Yleinen edunvalvoja on päämiehensä luottohenkilö. Edunvalvoja huolehtii edunvalvontaan määrätyn omaisuudesta sekä taloudellisista ja henkilöä koskevista asioista yhteistyössä päämiehensä kanssa.

Edunvalvontasihteeri toimii pääsääntöisesti yleisen edunvalvojan työparina. Työtehtäviin kuuluu muun muassa päämiesten taloudellisten asioiden hoitaminen, etuuksien hakeminen ja yleisen edunvalvojan ratkaisutoimivallan käyttäminen.

Lue lisää oikeus.fi-verkkosivuilta: Töihin alallemme.

Oikeusapu- ja edunvalvontapiireihin voi lähettää myös avoimia hakemuksia, mutta niitä ei huomioida julkisen haun ollessa vireillä.

Hyvä tietää meistä

Palvelumme on yhteiskunnallisesti merkityksellistä. Työllämme on vaikutusta ihmisten jokapäiväiseen elämään. Työtehtävät ovat vaihtelevia, mielenkiintoisia, itsenäisiä ja vastuullisia. Henkilöstölle tarjotaan nykyaikaiset työskentelyvälineet ja täydennyskoulutusta. Työn ja yksityiselämän yhteensovittamista tuetaan joustavilla työajoilla ja mahdollisuudella tehdä etätyötä.

Tutustu ja katso oikeusapu- ja edunvalvontasektorin videot

Yhteystiedot

VERKKOSIVUT
Lue lisää meistä verkkosivuiltamme:
Oi­keus­a­pu
Talous- ja velkaneuvonta
Edun­val­von­ta

Avoimet työpaikat

Tutustu avoimiin työpaikkoihin alueittain

Kaikki työpaikat
Uusimmat työpaikat
Hakuaika päättymässä

Työpaikat englanniksi
Työpaikat ruotsiksi
Etätyömahdollisuus

Hakijan ohje
Tutustu työnantajiin
Työelämäuutiset

Pohjoismaiden ministerineuvosto
EU:n avoimet työpaikat
Naton avoimet työpaikat

Sivun tiedot
Valtiolle Valtiolle-logo

Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

Muokkaa evästeasetuksia

Löydät meidät myös täältä:

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

Anna palautetta sivustosta.
Anna palautetta saavutettavuudesta.