Haemme Pelastusopistolle vanhempaa opettajaa koulutus- ja opiskelijapalveluihin vakituiseen virkaan 1.1.2026 alkaen.
Vanhempi opettaja vastaa pääsääntöisesti hallinnon ja johtamisen opetuksesta sekä sen suunnittelusta ja kehittämisestä Pelastusopiston pelastaja-, hätäkeskuspäivystäjä-, alipäällystö ja pelastusalan päällystö (AMK) -tutkinnoissa sekä lisä- ja täydennyskoulutuksissa. Tehtävään sisältyy laajojen opintojaksojen vastuuopettajan tehtäviä sekä opinnäytetöiden ja kehittämishankkeiden ohjaamista.
Hallinnon ja johtamisen osaamisen lisäksi arvostamme osaamista ensisijaisesti onnettomuuksien ehkäisyn toimialalta, sekä pelastustoiminnan johtamisesta ja siviilivalmiudesta. Tehtävä voi sisältää myös muiden kuin hallinnon ja johtamisen vastuualueiden opetusta, suunnittelua ja kehittämistyötä valitun henkilön osaamisen mukaan. Tehtävässä tarvitaan B-luokan ajokorttia.
Vanhemman opettajan työhön kuuluu teorian ja käytännön opetuksen lisäksi opetuksen suunnittelua. Työtehtäviisi sisältyy esimerkiksi harjoituksia tai simulaatioita, jotka tuovat ammatillisten taitojen harjoitusta opiskelijoille. Hallinnon ja johtamisen opettajana pääset jakamaan motivoituneille opiskelijoille arvokasta osaamistasi.
Vanhemman opettajan työ Pelastusopistossa on merkityksellistä ja monipuolista. Lukujärjestysten ulkopuolella opettajalla on liukuvan työajan mahdollisuus joustaa työajassa. Hyvässä tiimissä yhteistyö sujuu ammattitaitoisten ja toisiaan tukevien kollegojen kesken.
Viran haastattelut järjestetään keskiviikkona 8.10.2025. Olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä rekrytoinnin etenemisestä viimeistään viikolla 40.
https://www.pelastusopisto.fi/tietoa-pelastusopistosta/tyoskentely-pelastusopistossa/

Kelpoisuusvaatimuksena vanhemman opettajan tehtävään on soveltuva tutkinto ja perehtyneisyys asianomaiseen tehtäväalaan. Suomenkielistä opetusta antavan opettajan kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. (Valtioneuvoston asetus Pelastusopistosta 658/2006)
Parhaat edellytykset tehtävän hoitamiseen antaa soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (esimerkiksi hallintotieteiden maisteri), pelastusalan tutkinto (alipäällystö- tai päällystötutkinto) sekä pedagoginen pätevyys.
Hakijoilta odotamme:
- vahvaa hallinnon ja johtamisen tuntemusta pelastustoimen alalta
- työkokemusta pelastustoimen päällystötehtävistä
- pedagogista osaamista (erityisesti flippaus, simulaatio- ja verkkopedagogiikka)
- ohjaustaitoja, joustavuutta ja kehittämishalukkuutta
- hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
- kykyä toimia erilaisten ryhmien kanssa
Eduksi luemme:
- osaaminen onnettomuuksien ehkäisyn toimialalta (erityisesti valvonta)
- pelastustoiminnan johtamisen ja siviilivalmiuden tuntemuksen
- hätäkeskustoiminnan toimintaympäristön ja hallinnon tuntemuksen
- kokemuksen aikuisryhmien kouluttamisesta (erityisesti Pelastusopiston tutkinnoissa) sekä
- kokemuksen koulutukseen liittyvien digitaalisten sovellusten käytöstä.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.
Kimmo Laurila, koulutuspäällikkö
etunimi.sukunimi@pelastusopisto.fi
029 5453 427
Onnettomuuksien ehkäisyn osalta:
Samuli Kräkin, vanhempi opettaja (tiiminvetäjä)
etunimi.sukunimi@pelastusopisto.fi
029 5453 537
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Pelastusopiston kirjaamo
PL 1122
70821 Kuopio
Pelastusopisto on valtakunnallinen oppilaitos ja valtion virasto. Henkilöstömäärämme on 145 henkilöä joista noin 50% on opetushenkilöstöä. Vahvistamme yhteiskunnan turvallisuutta järjestämällä pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan ammatillista tutkinto-, lisä- ja täydennyskoulutusta sekä varautumiskoulutusta. Vastaamme sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmästä sekä kansainvälisen pelastustoiminnan asiantuntijoiden kouluttamisesta, rekrytoinnista ja lähettämisestä operaatioihin. Koordinoimme pelastustoimen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) sekä ylläpidämme pelastustoimen keskuskirjastoa. Noudatamme toiminnassamme pelastusalan arvoja ja pyrimme siihen, että myös kouluttamamme ammattilaiset sitoutuvat työskentelemään inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti – yhteistyössä.
Sijainti
Hulkontie 83, 70820 Kuopio
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
How to apply
Applicant instructions
Request help
Frequently asked questions
For all career stages
The state’s internal mobility positions
International jobs
For students
Navigate the site
All jobs
Get to know employers
Valtiolle.fi - Home
Valtiolle.fi is the job search service of the Finnish government. Our service is a showcase for working in the state and an application channel for open jobs and internships in the state. Our service constantly has hundreds of positions open for versatile work tasks in Finland and abroad.
See the service's data protection policies and accessibility policy
Give feedback about the site or on accessibility.
Use for example Chrome