Kiinnostaako kaukokartoitusmenetelmien soveltaminen ja kehittäminen biodiversiteetin seurannassa, tutkimisessa ja ekosysteemitilinpidon tehtävissä? Oletko valmistunut maisteriksi soveltuvalta alalta ja kiinnostunut tutkijan urapolusta?
Haemme tutkijaa vahvistamaan Syken paikkatieto- ja kaukokartoitusmenetelmien osaamista ja soveltamista biodiversiteetin seurannassa, tutkimisessa ja ekosysteemitilinpidon tehtävissä.
Tutkijatehtäviin kuuluvat paikkatieto- ja kaukokartoitusmenetelmien soveltaminen biodiversiteettiin ja erityisesti luontotyyppeihin liittyvissä sovelluksissa. Tehtävän painopisteinä ovat EU:n luontodirektiivin luontotyyppien ekologisen laadun muutosten seurannan kehittäminen kaukokartoitusmenetelmien avulla sekä kaukokartoitusaineistoihin perustuvien seurantamenetelmien vertailu, arviointi ja yhtenäistäminen muiden Euroopan maiden kanssa. Näissä tehtävissä korostuvat erityisesti satelliiteista (esim. ESA:n ja NASA:n satelliittiohjelmien tuottama tiedot) ja lentämällä (dronet ja ylilentokampanjat) saatavat optiset- ja radiotaajuusaineistot. Kyseisten aineistojen käytössä ja muokkauksessa korostuvat erilaiset luokittelualgoritmit ja hahmontunnistusmenetelmät ja niiden hallinta, ja viime aikoina erityisesti koneoppimispohjaiset lähestymistavat. Aineistojen tehokas käsittely vaatii myös hyvää pilvipohjaisten datan säilytys- ja prosessointimenetelmien hallintaa, sekä halua ja kykyä omien taitojen jatkuvaan kehittämiseen. Rooli ja yhteistyöverkostomme tarjoavat mahdollisuuden kehittyä teeman kansainväliseksi osaajaksi. Rooliin on mahdollista yhdistää myös jatko-opintoja. Tarkempi tehtävänkuva määritellään valitun tutkijan osaaminen ja kiinnostuksenkohteet huomioiden.
Rekrytoitava tutkija tulee työskentelemään useassa Syken tutkimushankkeessa, kuten EU-rahoitteisissa Biodiversa+ (https://www.biodiversa.eu/) ja OBSGESSION (https://obsgession.eu/) -projekteissa, sekä Eurostatin rahoittamassa ECOPLASMA-projektissa (Developing statistics and accounts for ecosystem services, plastic waste and material flows). Näissä kansallisissa ja kansainvälisissä hankkeissa tutkija toimii osana Syken asiantuntijajoukkoa. Käynnissä oleviin hankkeisiin osallistumisen lisäksi tutkija tukee osaltaan hankeperheen kasvattamista osallistumalla uusien rahoitushakemusten kirjoittamiseen.
Tehtävän kontekstia:
Kansalliset ja EU:n ympäristön tilaan ja sen seurantaan liittyvät velvoitteet (esimerkiksi luontodirektiivi ja ekosysteemitilinpito) tuovat painetta uusien menetelmien käyttöön. Erityisesti laaja-alaiset, kansallisesti ja EU:n tasolla harmonisoidut ympäristönseurantamenetelmät ovat nousseet merkittävään rooliin globaalien ympäristöpaineiden ja uhkien kasvun myötä. Paikkatiedon, kaukokartoituksen ja niiden tuottamien isojen datamäärien hallinta ja hyödyntäminen ovat keskeisessä roolissa luonnon ja luontotyyppien alueellisesti kattavissa ja samaan aikaan kustannustehokkaissa seurannoissa. Myös ekosysteemitilinpidon tiedontuotanto edellyttää osaamista, jolla satelliittihavainnoista tuotetaan tilinpidossa tarvittavaa taustatietoa.
Tehtävä sijoittuu tiedontuotannon laatu -yksikköön. Sykessä on toimipaikat Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Tehtävää voi hoitaa mistä tahansa Syken toimipisteestä - tarjoamme sinulle modernit työskentelyolosuhteet monitilaympäristössä.
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/tutkija-paikkatieto-ja-kaukokartoitusmenetelmat-biodiversiteetin-seurannassa-tutkimisessa-ja-ekosysteemitilinpidon-tehtaviss/
- Suomen ympäristökeskus Syke
- Kaikki työpaikatTyösuhdeVakinainenVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäAsiantuntijataso
- 7175
- 1.1.2025 tai sopimuksen mukaan
- 3885 - 4113 €/kk
- 10.9.2024 09:32 - 24.9.2024 15:00
- Keski-SuomiJyväskyläPohjois-KarjalaJoensuuPohjois-PohjanmaaOuluUusimaaHelsinkiValitse tehtäväalueTiede / tutkimus / kehittäminen / tilastot
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa soveltuvalta alalta (esim. ympäristötiede, biologia, maantiede, tekniikan ala). Soveltuvan tutkinnon lisäksi tehtävässä tarvitaan kiinnostusta ja koulutuksella, työkokemuksella tai muutoin osoitettua hyvää tietopohjaa ja käytännön kokemusta kaukokartoitusmenetelmistä sekä näiden menetelmien soveltamisesta luontoseurantaan.
Tehtävässä tarvitaan hyvää ohjelmointiosaamista, erityisesti Python tai R-kielillä ja työkalujen (kuten QGIS) sujuvaa käyttöä.
Tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta muihin Syken toimipisteisiin, projektikokouksiin, sekä esimerkiksi tieteellisiin konferensseihin ulkomaille.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina odotetaan valmiutta ja motivaatiota ottaa haltuun uusia menetelmiä ja käsitteitä muista ympäristötieteistä. Arvostamme oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä motivaatiota osallistua yhteiseen tekemiseen.
Käytännön kokemus luontotyyppien kaukokartoituspohjaisesta muutostulkinnasta, suoalueista, Essential Biodiversity Variables –konseptista, sekä kansallisten biodiversiteettiaineistojen tunteminen katsotaan eduksi. Lisäksi eduksi katsotaan kokemus erilaisista hajautetuista teholaskentapalveluista (HPC-palvelut, esim. CSC tai AWS), erilaisista koneoppimismenetelmistä ja Copernicus-pilvipalvelu- ja datakuutioprosessoinnista.
Tarvitset tehtävässä erinomaista englannin taitoa.
Odotetut osaamiset:
Eero Siivola, ryhmäpäällikkö
+358 295 525 1022
eero.siivola@syke.fi
Saku Anttila, yksikönjohtaja
+358 295 251 069
saku.anttila@syke.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Suomen ympäristökeskus kirjaamo
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Kannamme globaalia vastuuta ja tavoitteemme ovat korkealla. Suuntamme on kestävyysmurros! Yhteiskunta tarvitsee viipymättä päätöksiä, jotka rakentavat parempaa maailmaa reilusti ja ylisukupolvisesti. Osaamistamme tarvitaan muutoksessa, ja meiltä odotetaan vaikuttavuutta.
Teemme työtä luontokadon ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Edistämme kestävää kiertotaloutta ja yhdyskuntarakennetta sekä hyvää merten ja sisävesien tilaa. Etsimme luovasti ja kokeilemme innolla uusia, tutkimukseen pohjautuvia ratkaisuja. Arvostamme rakentavaa yhdessä tekemistä ja työyhteisön monimuotoisuutta – panostamme yhdenvertaisuuteen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Suuren osan toiminnastamme mahdollistamme kilpaillulla hankerahoituksella.
Sijainti
Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Oulu
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
Yliopistokatu 6 B (Metla-talo)
80100 Joensuu
Survontie 9 A (Technopolis)
40500 Jyväskylä
Paavo Havaksen tie 3 (Ympäristötietotalo, 2. krs.)
90570 Oulu
Muut tehtävän tiedot
Haastattelut on suunniteltu pidettäviksi lokakuussa 2024 viikoilla 39 ja 40.
Syke on sitoutunut noudattamaan tutkijarekrytoinneissa kansallista avoimen tieteen linjausta.
Lisätietoa Suomen ympäristökeskuksesta:
Verkkosivut: www.syke.fi
X: @SYKEinfo
Instagram: @sykeresearch
Linkedin: Syke