Oletko kiinnostunut ympäristökasvatuksesta ja kansalaistieteen soveltamismahdollisuuksista ympäristöntutkimuksessa? Jos haluat edistää kansalaisten ympäristötietoutta muoviroskaantumisen haitoista ja ratkaisuista, tämä voi olla sinun työpaikkasi.
Haemme tutkijaa monipuolisiin, vesiympäristöjen muoviroskaantumiseen liittyviin tutkimus- ja kehittämistehtäviin.
Tehtäviisi kuuluvat Itämeren ja sisävesien ympäristökasvatukseen liittyvä tutkimus teemoina erityisesti muoviroskaantuminen ja mikromuovit. Olet mukana vesien kansalaishavainnointia kehittävissä hankkeissa, joihin kuuluu mm. osallistavien työpajojen järjestämistä. Lisäksi työskentelet muoviroskan havainnointimenetelmiä kehittävissä hankkeissa, joissa koulutat muita tutkijoita ja asiantuntijoita käsittelemään erityyppisiä mikromuovinäytteitä. Tehtäviisi kuuluu myös tutkimustulosten raportointi ja julkaiseminen.
Vesien mikromuovit -tiimissämme tehtävän tutkimus- ja kehittämistyön tavoitteena on tuottaa ratkaisuja etenkin meren ja vesistöjen hyvinvoinnin ja kestävän käytön kannalta sekä kasvattaa tietopohjaa kestävän kiertotalouden vahvistamiseksi. Tiimimme tehtäviin kuuluu muun muassa tiedonkeruu muoviroskan esiintymisestä ja kulkeutumisesta vesiympäristöissä sekä kansallista seurantaa tukevien toimien kehitystyö. Kansalaishavainnointi tukee kansallista seurantaa ja laajentaa havaintoverkostoa. Ympäristökasvatuksen keinoin on tavoitteena lisätä kansalaisten tietoutta muun muassa roskaantumisen juurisyistä, ympäristöhaitoista sekä muovijätteiden vähentämiseen liittyvistä kiertotalouden tavoitteista. Pääset myös osallistumaan tiimimme tutkimushankkeisiin, joissa teemme monipuolisesti erilaisten mikromuovinäytteiden käsittelyä ja analyyseja sekä tutkimme muovien vaikutuksia vesieliöihin ja vesiekosysteemeihin.
Tehtävä sijoittuu Syken meri- ja vesiratkaisut -yksikön likaantumisen vaikutukset -ryhmän vesien mikromuovit -tiimiin Helsinkiin. Suomen ympäristökeskus Sykellä on toimipaikat myös Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Tarjoamme sinulle modernit työskentelyolosuhteet monitilaympäristössä.
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/tutkija-muoviroskaantuminen-ja-kansalaistiede-7228/
- Anonyymi rekrytointi
- Suomen ympäristökeskus Syke
- AnonyymiKaikki työpaikatTyösuhdeVakinainenVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäAsiantuntijataso
- 7228
- 1.1.2025 tai sopimuksen mukaan
- 3885 - 4378 €/kk
- 18.9.2024 16:06 - 2.10.2024 15:00
- UusimaaHelsinkiValitse tehtäväalueTiede / tutkimus / kehittäminen / tilastot
Menestyksellinen tehtävän hoitaminen edellyttää sinulta ylempää korkeakoulututkintoa esim. ympäristötieteiden alalta sekä osoitettavissa olevaa kokemusta kansalaishavainnoinnin kehittämishankkeista. Olet myös toiminut ympäristökasvatusprojekteissa ja erityisesti ympäristön muoviroskaantuminen on sinulle entuudestaan tuttu teema, josta sinulla on näyttöä tieteellisestä raportoinnista tai julkaisuista. Koska kansalaishavainnointihankkeiden ohella tulet työskentelemään tutkimushankkeissa, joissa analysoidaan muoveja erilaisista ympäristömatriiseista, tulee sinulla olla osoitettavissa olevaa kokemusta mikromuovinäytteiden laboratoriokäsittelyistä. Sinulla on henkilökohtaisia tutkimuksellisia tavoitteita, joiden pohjalta olet valmis suunnittelemaan jatko-opintoja ja väitöskirjatyötä kansalaishavainnoinnista ympäristöseurantojen yhtenä työkaluna.
Olet oma-aloitteinen ja itsenäiseen työskentelyyn tottunut tutkija, joka on valmis monipuolisiin ja vaihteleviin tehtäviin. Olet kiinnostunut ottamaan aktiivista roolia erilaisissa tutkimushankkeissa ja viemään eteenpäin oman erityisosaamisesi tutkimusta. Toimit luontevasti yhteistyössä monitieteisissä, myös kansainvälisissä tiimeissä. Ulospäin suuntautunut luonteesi ja hyvät vuorovaikutustaitosi auttavat sinua verkostoitumaan kansallisesti ja kansainvälisesti.
Tehtävän hoitamisen kannalta katsomme eduksi aiemman kokemuksen kenttätöistä ja ympäristökasvattajana toimimisesta sekä aiemman näytön tieteellisestä kirjoittamisesta.
Tarvitset tehtävässä erinomaista suullista ja kirjallista suomen sekä hyvää englannin kielen taitoa.
Odotetut osaamiset:
Outi Setälä, tiimipäällikkö
+358 504608033
outi.setala@syke.fi
(ajalla 21.-27.9. tavoitettavissa sähköpostilla)
Kari Lehtonen, ryhmäpäällikkö
+358 504676860
kari.lehtonen@syke.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Suomen ympäristökeskus kirjaamo
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Kannamme globaalia vastuuta ja tavoitteemme ovat korkealla. Suuntamme on kestävyysmurros! Yhteiskunta tarvitsee viipymättä päätöksiä, jotka rakentavat parempaa maailmaa reilusti ja ylisukupolvisesti. Osaamistamme tarvitaan muutoksessa, ja meiltä odotetaan vaikuttavuutta.
Teemme työtä luontokadon ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Edistämme kestävää kiertotaloutta ja yhdyskuntarakennetta sekä hyvää merten ja sisävesien tilaa. Etsimme luovasti ja kokeilemme innolla uusia, tutkimukseen pohjautuvia ratkaisuja. Arvostamme rakentavaa yhdessä tekemistä ja työyhteisön monimuotoisuutta – panostamme yhdenvertaisuuteen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Suuren osan toiminnastamme mahdollistamme kilpaillulla hankerahoituksella.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
Muut tehtävän tiedot
Haastattelut on suunniteltu pidettäviksi viikoilla 40 ja 41.
Syke on sitoutunut noudattamaan tutkijarekrytoinneissa kansallista avoimen tieteen linjausta.
Lisätietoa Suomen ympäristökeskuksesta:
Verkkosivut: www.syke.fi
X: @SYKEinfo
Instagram: @sykeresearch
Linkedin: Syke