Haemme tutkijaa Puolustusvoimien tutkimuslaitokseen Riihimäelle.
Toimit tulosvastuullisena tutkijana monipaikkaisten radiotaajuisten valvontajärjestelmien tutkimuksessa. Keskeisimpinä painopistealueina tehtävässä ovat erilaisten radiotaajuisten sensorien tuottaman informaation hallintaan ja fuusiointiin liittyvien menetelmien ja optimointien kehittäminen. Lisäksi suorituskyvyn tärkeiden osa-alueiden, kuten MIMO-tekniikoiden ja joustavan spektrin käytön menetelmien syvällinen tutkimus kuuluu työn osa-alueisiin.
Päävastuualueena on tulevaisuuden taistelunkestävien ja suorituskykyisten radioteknisten sensoriratkaisuiden signaalin- ja datankäsittelyn matemaattiset menetelmät ja näihin liittyvien tietotarpeiden selvittämiseen tähtäävien tutkimustehtävien suunnittelu ja toteuttaminen. Lisäksi vastuualuettasi ovat tutkimussuorituskykyjen rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvät asiantuntijatehtävät. Seuraat osaamisalueesi kansainvälistä tieteellistä ja teknologista kehittymistä sekä yleisesti että erityisesti lähialueilla ja toimit kansallisen tason asiantuntijana.
Tehtävä sisältää matkustamista kotimaassa noin 10-20 pv/vuodessa ja ulkomailla noin 5-10 pv/vuodessa.
Haemme tutkijaa Puolustusvoimien tutkimuslaitokseen Riihimäelle.
Toimit tulosvastuullisena tutkijana monipaikkaisten radiotaajuisten valvontajärjestelmien tutkimuksessa. Keskeisimpinä painopistealueina tehtävässä ovat erilaisten radiotaajuisten sensorien tuottaman informaation hallintaan ja fuusiointiin liittyvien menetelmien ja optimointien kehittäminen.
Päävastuualueena on tulevaisuuden taistelunkestävien ja suorituskykyisten radioteknisten sensoriratkaisuiden signaalin- ja datankäsittelyn matemaattiset menetelmät ja näihin liittyvien tietotarpeiden selvittämiseen tähtäävien tutkimustehtävien suunnittelu ja toteuttaminen. Lisäksi vastuualuettasi ovat tutkimussuorituskykyjen rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvät asiantuntijatehtävät. Seuraat osaamisalueesi kansainvälistä tieteellistä ja teknologista kehittymistä sekä yleisesti että erityisesti lähialueilla ja toimit kansallisen tason asiantuntijana.
Tehtävä sisältää matkustamista kotimaassa noin 10-20 pv/vuodessa ja ulkomailla noin 5-10 pv/vuodessa.
https://puolustusvoimat.fi/toissa_puolustusvoimissa
Viran erityiset kelpoisuusvaatimukset:
- hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
- virkamieheltä vaadittava molempien kotimaisten kielten taito
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Odotamme sinulta ylempää korkeakoulututkintoa matemaattis-luonnontieteelliseltä alalta. Sinulla on laaja-alainen kokemus ja syvällinen osaaminen moderneista datatieteen matemaattisista menetelmistä sekä datafuusiosta. Ymmärrät aaltomuotosuunnittelua ja joustavan spektrin käytön haasteet ovat sinulle tuttuja. Odotamme myös radiotekniikan ja radio-aaltojen etenemiseen liittyvien luonnontieteellisten lainalaisuuksien perusteiden tuntemusta. Odotamme kykyä työskennellä sujuvasti Matlab- ja Python- ympäristöissä, sekä kykyä ohjelmoida matalan tason ohjelmia ja skriptejä osaksi sovellettavaa tutkimusmenetelmää.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme oma-aloitteista ja määrätietoista otetta tutkimuskysymysten ja ongelmien ratkaisuun. Toimit sujuvasti ryhmässä ja vastaat luotettavasti omasta osuudestasi tutkimuskokonaisuudessa.
Olet innostunut kehittämään itseäsi ja tunnet olosi kotoisaksi uusien haasteiden edessä.
Luemme eduksi
- tieteellisen julkaisutoiminnan matemaattis-luonnontieteellisiltä aloilta
- kyvyn käyttää radioteknisiä mittalaitteita ja radiotaajuusalueen mittauksia tutkimusmenetelminä
- tieteellisen jatkotutkinnon luonnontieteen alalta.
Tehtävässä tarvitaan sujuvaa englannin kielitaitoa tieteellisen tekstin kirjoittamiseen sekä kansainväliseen yhteistyöhön.
Jukka Ruoskanen puh. 0299 550 820
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo
PL 77
80101 Joensuu
Puolustusvoimissa on tehty työtä, jolla on tarkoitus jo vuodesta 1918. Meillä työskentelee noin 13 000 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Toimintamme perustuu yhteiseen arvoperustaan: isänmaallisuus, ammattitaito, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, luotettavuus ja yhteistyö. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.
Tiedolla tulevaisuuteen! Puolustusvoimien tutkimuslaitos on monialainen tutkimusorganisaatio, joka kokoaa yhteen sotataitoon ja käyttöperiaatteisiin, puolustusmateriaaliin ja -teknologiaan sekä ihmisen toimintakykyyn liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa. Sen tehtävänä on tuottaa tietoa puolustusta koskevan päätöksenteon tueksi sekä kehittää strategis-operatiivisen tason toimintatapoja, menetelmiä ja teknisiä ratkaisuja. Tutkimuslaitoksessa tutkitaan teknologioita, ihmisen toimintakykyä ja tapaa, jolla sotaväki toimii. Monitieteistä lähestymistapaa tarvitaan nykyisiin ja tuleviin puolustuksen haasteisiin vastaamiseksi. Puolustusvoimat tekee ensisijaisesti sellaista tutkimusta, jota ei ole muualta saatavissa tai jossa omavarainen asiantuntemus on kriittisen tärkeää.
Sijainti
Riihimäki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
How to apply
Applicant instructions
Request help
Frequently asked questions
For all career stages
The state’s internal mobility positions
International jobs
For students
Navigate the site
All jobs
Get to know employers
Valtiolle.fi - Home
Valtiolle.fi is the job search service of the Finnish government. Our service is a showcase for working in the state and an application channel for open jobs and internships in the state. Our service constantly has hundreds of positions open for versatile work tasks in Finland and abroad.
See the service's data protection policies and accessibility policy
Give feedback about the site or on accessibility.
Use for example Chrome