Haemme kahta operaattorialiupseeria Rannikkolaivaston Upinniemen tukikohtaan Kirkkonummelle. Tehtävät sijoittuvat Hämeenmaan-luokan miinalaivalle. Tehtävät tulevat siirtymään uusille Pohjanmaa-luokan korveteille alusten valmistuessa.
Operaattorialiupseerina kuulut aluksen elektronisen sodankäynnin erikoisalalle. Tehtävinäsi ovat aluksen mittain- ja omasuojajärjestelmien käyttö, meritilannekuvan ylläpitämiseen ja luomiseen osallistuminen sekä kaluston ylläpito ja huolto. Lisäksi toimit eri hälytystiloissa esimerkiksi pintapelastajana ja savusukeltajana sekä osallistut monipuoliseen yleiseen laivapalvelukseen.
Kyseessä on alusympäristössä tapahtuva tehtävä, joka sisältää noin 80-120 meripalvelusvuorokautta vuositasolla. Työ alusympäristössä on fyysisesti vaativaa.
Haemme kahta operaattorialiupseeria Rannikkolaivaston Upinniemen tukikohtaan Kirkkonummelle. Tehtävät sijoittuvat Hämeenmaan-luokan miinalaivalle. Tehtävät tulevat siirtymään uusille Pohjanmaa-luokan korveteille alusten valmistuessa.
Operaattorialiupseerina kuulut aluksen elektronisen sodankäynnin erikoisalalle.
Kyseessä on alusympäristössä tapahtuva tehtävä, joka sisältää noin 80-120 meripalvelusvuorokautta vuositasolla. Työ alusympäristössä on fyysisesti vaativaa.
https://puolustusvoimat.fi/toissa_puolustusvoimissa
Puolustusvoimien sotilasviran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
- hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu asepalvelus
- terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva
- hakijalla ei voi olla turvallisuusselvityslaissa määritettyä turvallisuutta vaarantavaa ulkomaansidonnaisuutta
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusehdot:
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää toisen asteen koulutusta (ammatillinen perustutkinto tai lukio) sekä suoritettua aliupseeri- tai reserviupseerikoulutusta.
Tehtävän edellyttämä fyysisen kunnon taso todetaan ennen virkaan nimittämistä 12 minuutin juoksutestillä. Tämän tehtävän fyysisen kunnon tavoitetaso on 2300 m.
Tehtävä edellyttää merikelpoisuustarkastuksen läpäisemistä, jossa korostuu näkö- ja värinäkövaatimukset.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, tarkkaa työotetta sekä järjestelmällisyyttä. Hakijan on kyettävä sitoutumaan tehtävään, aluspalvelukseen ja ajoittain pitkiin poissaoloihin kotoa.
Luemme eduksi hyvän tietoteknisen osaamisen, sekä aiemman työkokemuksen ja menestymisen vastaavissa tehtävissä Puolustusvoimissa. Lisäksi luemme eduksi Merivoimien toimintaympäristön ja organisaation tuntemuksen.
Tehtävässä tarvitaan englannin kielen taitoa, sillä laiteympäristö ja osa sidosryhmistä ovat englanninkielisiä.
Henri Koski p. 0299 800 (vaihde)
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo
PL 77
80101 Joensuu
Puolustusvoimissa on tehty työtä, jolla on tarkoitus jo vuodesta 1918. Meillä työskentelee noin 13 000 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Toimintamme perustuu yhteiseen arvoperustaan: isänmaallisuus, ammattitaito, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, luotettavuus ja yhteistyö. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.
Rannikkolaivasto on laivastovalmiusyhtymä, jonka tehtäviin kuuluu ylläpitää korkeaa valmiutta alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen, meriliikenteen suojaamiseen ja merellisten hyökkäysten torjuntaan sekä kouluttaa sodanajan joukkoja merivoimille. Rannikkolaivaston merellistä suorituskykyä voidaan käyttää muiden viranomaisten tukemiseen ja kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Aluksilla työtovereista muovautuu merihenkinen ja yhteistyökykyinen joukko, sillä merellä ollaan tiiviisti yhdessä.
Sijainti
Upinniemi
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Request help
Valtiolle.fi is the job search service of the Finnish government. Our service is a showcase for working in the state and an application channel for open jobs and internships in the state. Our service constantly has hundreds of positions open for versatile work tasks in Finland and abroad.
See the service's data protection policies and accessibility policy
Give feedback about the site or on accessibility.
Use for example Chrome