Haemme kuljetusaliupseeria Karjalan prikaatiin Vekaranjärvelle.
Vastaat joukkoyksikön materiaalivastuulle määrättyjen ajoneuvojen määräysten mukaisesta toimintakyvyn ylläpidosta. Lisäksi johdat joukkoyksikön kuljettajien hallipalvelusta, osallistut kuljettajakoulutukseen ja kuljetusten järjestelyihin sekä toimit joukkoyksikön kuljetusmestarin sijaisena.
Tehtävä sisältää matkustamista kotimaassa noin 20 päivää vuodessa.
Haemme kuljetusaliupseeria Karjalan prikaatiin Vekaranjärvelle.
Vastaat joukkoyksikön materiaalivastuulle määrättyjen ajoneuvojen määräysten mukaisesta toimintakyvyn ylläpidosta. Lisäksi johdat joukkoyksikön kuljettajien hallipalvelusta, osallistut kuljettajakoulutukseen ja kuljetusten järjestelyihin sekä toimit joukkoyksikön kuljetusmestarin sijaisena.
Tehtävä sisältää matkustamista kotimaassa noin 20 päivää vuodessa.
Puolustusvoimien sotilasviran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
- hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu asepalvelus
- terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva
- hakijalla ei voi olla turvallisuusselvityslaissa määritettyä turvallisuutta vaarantavaa ulkomaansidonnaisuutta
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusehdot:
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää toisen asteen koulutusta (ammatillinen perustutkinto tai lukio).
Odotamme hakijalta suoritettua aliupseeri- tai reserviupseerikoulutusta sekä aikaisempaa ajantasaista työkokemusta tehtävään soveltuvalta alalta. Tehtävässä tarvitaan vähintään B-luokan ajokorttia.
Tehtävän edellyttämä fyysisen kunnon taso todetaan ennen virkaan nimittämistä 12 minuutin juoksutestillä. Tämän tehtävän fyysisen kunnon tavoitetaso on 2500 m.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme oma-aloitteista ja itsenäistä työotetta sekä huolellisuutta ja kykyä jatkuvaan uuden oppimiseen. Arvostamme myös hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ryhmätyöskentelytaitoja sekä asiakaspalveluhenkisyyttä.
Luemme eduksi logistiikan-, ajoneuvoasentajan- tai raskasajoneuvoasentajan koulutuksen, työkokemuksen auto- ja kuljetusalalta, C- tai CE- ajokortin sekä kokemuksen Puolustusvoimien kuljettajakoulutuksesta. Lisäksi luemme eduksi aiemman työkokemuksen ja menestymisen Puolustusvoimien soveltuvissa tehtävissä.
Mikko Virtanen puh. 0299 800 (vaihde)
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo
PL 77
80101 Joensuu

Puolustusvoimissa tehdään yhdessä työtä, jolla on tarkoitus. Meillä työskentelee noin 13 000 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Tarjoamme monipuolisia ja merkityksellisiä työtehtäviä sekä siviileille että sotilaille ja rakennamme työllämme turvallista Suomea. Toimimme arvojemme mukaisesti isänmaallisena, ammattitaitoisena, vastuullisena ja luotettavana työnantajana. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.
Karjalan prikaati Kouvolan Vekaranjärvellä on Kaakkois-Suomen puolustaja, jossa koulutetaan nykyaikaisella, modernila kalustolla joukkoja kaikkiin maavoimien aselajeihin. Prikaati on mekanisoitujen joukkojen koulutuskeskus, jonka päätehtävänä on kouluttaa sodanajan joukkoja Suomen puolustamista varten. Karjalan prikaati vastaa myös sotilaallisen valmiuden ylläpidosta ja kehittämisestä Kaakkois-Suomessa sekä palvelee aluetoimistojen välityksellä asevelvollisuusasioissa kolmen maakunnan alueella. Yhteisenä arvona tunnustettu "Kaarti päälle" -henki muodostuu lujasta tahdosta, kehittyvästä ammattitaidosta sekä tuloksellisesta yhteisvaikutuksesta.
https://maavoimat.fi/karjalan-prikaati
https://puolustusvoimat.fi/tyo-ja-koulutus
https://pvrekry.fi
Sijainti
Vekaranjärvi
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
How to apply
Applicant instructions
Request help
Frequently asked questions
For all career stages
The state’s internal mobility positions
International jobs
For students
Navigate the site
All jobs
Get to know employers
Valtiolle.fi - Home
Valtiolle.fi is the job search service of the Finnish government. Our service is a showcase for working in the state and an application channel for open jobs and internships in the state. Our service constantly has hundreds of positions open for versatile work tasks in Finland and abroad.
See the service's data protection policies and accessibility policy
Give feedback about the site or on accessibility.
Use for example Chrome