Haemme konemestaria Rannikkolaivaston Upinniemen tukikohtaan Kirkkonummelle. Tehtävä sijoittuu Rannikkolaivaston 7. Pintatorjuntalaivueen MLC Hämeenmaalle. Tehtävä tulee siirtymään uudelle Pohjanmaa-luokan korvetille alusten valmistuessa.
Suoritat oman vastuualueesi konealan töitä itsenäisesti ja toimit konealan vahtitehtävissä. Johdat aluksen konemiesten toimintaa vauriotilanteessa ja toimit palo/vauriopaikan johtajana. Vastaat käyttöhuoltosektorin toiminnoista sekä osallistut huolto- ja ylläpitotoimintoihin. Lisäksi valvot aluksen tulitöitä, toimit savusukeltajana sekä koulutat ja opastat aluksen konealan töitä.
Kyseessä on alusympäristössä tapahtuva tehtävä, joka sisältää noin 80-120 meripalveluvuorokautta vuositasolla. Työ alusympäristössä on fyysisesti vaativaa.
Haemme konemestaria Rannikkolaivaston Upinniemen tukikohtaan Kirkkonummelle. Tehtävä sijoittuu Rannikkolaivaston 7. Pintatorjuntalaivueen MLC Hämeenmaalle. Tehtävä tulee siirtymään uudelle Pohjanmaa-luokan korvetille alusten valmistuessa.
Suoritat oman vastuualueesi konealan töitä itsenäisesti ja toimit konealan vahtitehtävissä.
Kyseessä on alusympäristössä tapahtuva tehtävä, joka sisältää noin 80-120 meripalveluvuorokautta vuositasolla. Työ alusympäristössä on fyysisesti vaativaa.
Puolustusvoimien sotilasviran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
- hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu asepalvelus
- terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva
- hakijalla ei voi olla turvallisuusselvityslaissa määritettyä turvallisuutta vaarantavaa ulkomaansidonnaisuutta
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusehdot:
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää toisen asteen koulutusta (ammatillinen perustutkinto tai lukio) sekä suoritettua aliupseeri- tai reserviupseerikoulutusta.
Tehtävän edellyttämä fyysisen kunnon taso todetaan ennen virkaan nimittämistä 12 minuutin juoksutestillä. Tämän tehtävän fyysisen kunnon tavoitetaso on 2300 m.
Tehtävä edellyttää merikelpoisuustarkastuksen läpäisemistä, jossa korostuu näkö- ja värinäkövaatimukset.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme kykyä itsenäiseen työskentelyyn, soveltuvuutta aluspalvelukseen, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä järjestelmällisyyttä. Tehtävään hakeutuneelta odotetaan sitoutumista tehtävään, aluspalvelukseen ja ajoittain pitkähköihin poissaoloihin kotoa. Tehtävään valittua velvoitetaan osallistumaan vaadittaviin koulutuksiin.
Luemme eduksi suoritetut konealan opinnot sekä aikaisemman kone- ja sähköalan työkokemuksen. Lisäksi luemme eduksi suoritetun sotilasvahtikonemestarin (SKVM) tai vahtikonemestarin kirjan, Merivoimien toimintaympäristön tuntemuksen sekä aiemman työkokemuksen ja menestymisen Puolustusvoimien soveltuvissa tehtävissä.
Tehtävässä tarvitaan englannin kielen taitoa, sillä laiteympäristö on englanninkielinen.
Mikko Eloranta p. 0299 800 (vaihde)
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo
PL 77
80101 Joensuu

Puolustusvoimissa tehdään yhdessä työtä, jolla on tarkoitus. Meillä työskentelee noin 13 000 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Tarjoamme monipuolisia ja merkityksellisiä työtehtäviä sekä siviileille että sotilaille ja rakennamme työllämme turvallista Suomea. Toimimme arvojemme mukaisesti isänmaallisena, ammattitaitoisena, vastuullisena ja luotettavana työnantajana. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.
Rannikkolaivasto on laivastovalmiusyhtymä, jonka tehtäviin kuuluu ylläpitää korkeaa valmiutta alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen, meriliikenteen suojaamiseen ja merellisten hyökkäysten torjuntaan sekä kouluttaa sodanajan joukkoja merivoimille. Rannikkolaivaston merellistä suorituskykyä voidaan käyttää muiden viranomaisten tukemiseen ja kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Joukossa työtovereista muovautuu merihenkinen ja yhteistyökykyinen joukko, sillä työtehtävissä ollaan tiiviisti yhdessä.
https://merivoimat.fi/rannikkolaivasto
https://puolustusvoimat.fi/tyo-ja-koulutus
https://pvrekry.fi
Sijainti
Kirkkonummi
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
How to apply
Applicant instructions
Request help
Frequently asked questions
For all career stages
The state’s internal mobility positions
International jobs
For students
Navigate the site
All jobs
Get to know employers
Valtiolle.fi - Home
Valtiolle.fi is the job search service of the Finnish government. Our service is a showcase for working in the state and an application channel for open jobs and internships in the state. Our service constantly has hundreds of positions open for versatile work tasks in Finland and abroad.
See the service's data protection policies and accessibility policy
Give feedback about the site or on accessibility.
Use for example Chrome