Haemme johtavaa asiantuntijaa sisäisen tarkastajan tehtävään.
Toimit Digi- ja väestötietoviraston (DVV) sisäisen tarkastuksen vastuuhenkilönä ja teet laaja-alaista ja monipuolista yhteistyötä DVV:n osastojen ja muiden toimintojen kanssa. Tehtävänäsi on arvioida ja parantaa virastomme sisäisiä valvontaprosesseja, riskienhallintaa sekä johtamis- ja hallintoprosessien toimivuutta sekä niiden tehokkuutta ja tehdä kehitysehdotuksia havaintojesi perusteella. Olet kokonaisvastuussa sisäisestä tarkastuksesta, sen johtamisesta, suunnittelusta, toteutuksesta, ohjauksesta ja tuloksellisuudesta sekä kehittämisestä ja raportoinnista. Vastaat myös sisäisen tarkastuksen kannalta keskeisestä kansallisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä.
Toimit osastoista ja muista toiminnoista riippumattomana arvioijana ja raportoit suoraan pääjohtajalle tekemistäsi havainnoista objektiivisesti ja esität toimintojen kehittämiseen liittyviä toimenpide-ehdotuksia. Tehtävän kohdealana on koko DVV:n toiminta sekä DVV:n ohjauksen piirissä oleva toiminta.
Tarjoamme sinulle merkityksellisen ja vastuullisen tehtävän sekä mahdollisuuden kehittää sisäistä tarkastustoimintaa.
Kehitämme ja digitalisoimme palveluitamme sekä prosessejamme aktiivisesti. Myös tehtävämme ja työskentelytapamme ovat jatkuvassa muutoksessa. Meillä pääset vaikuttamaan omaan työhösi ja odotammekin kaikilta Digi- ja väestötietovirastossa työskenteleviltä valmiutta työskennellä muuttuvassa toimintaympäristössä.
Digi- ja väestötietovirasto
Haemme johtavaa asiantuntijaa sisäisen tarkastajan tehtävään.
Toimit Digi- ja väestötietoviraston (DVV) sisäisen tarkastuksen vastuuhenkilönä ja teet laaja-alaista ja monipuolista yhteistyötä DVV:n osastojen ja muiden toimintojen kanssa.
Toimit osastoista ja muista toiminnoista riippumattomana arvioijana ja raportoit suoraan pääjohtajalle tekemistäsi havainnoista objektiivisesti ja esität toimintojen kehittämiseen liittyviä toimenpide-ehdotuksia. Tehtävän kohdealana on koko DVV:n toiminta sekä DVV:n ohjauksen piirissä oleva toiminta.
Tarjoamme sinulle merkityksellisen ja vastuullisen tehtävän sekä mahdollisuuden kehittää sisäistä tarkastustoimintaa.
Kehitämme ja digitalisoimme palveluitamme sekä prosessejamme aktiivisesti. Myös tehtävämme ja työskentelytapamme ovat jatkuvassa muutoksessa. Meillä pääset vaikuttamaan omaan työhösi ja odotammekin kaikilta Digi- ja väestötietovirastossa työskenteleviltä valmiutta työskennellä muuttuvassa toimintaympäristössä.
Digi- ja väestötietovirasto
Ei laissa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Parhaimmat valmiudet tehtävän hoitamiselle antaa soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Odotamme sinulta aikaisempaa kokemusta sisäisestä tarkastuksesta tai vastaavista tehtävistä.
Tehtävässä menestymiseksi tarvitaan hyvää ymmärrystä sisäisen tarkastuksen roolista ja prosesseista, ymmärrystä julkisen hallinnon toimintaympäristöstä, riskienhallinnasta, lainsäädännöstä sekä taloushallinnosta. Odotamme sinulta kehittämiskykyä sekä ymmärrystä organisaation kehittämisestä tarkastustoiminnan avulla. Lisäksi tehtävässä tarvitaan kykyä itsenäiseen ja tulokselliseen työskentelyyn, vahvaa eettistä ajattelua, tarkkuutta, ongelmanratkaisutaitoja, proaktiivista työskentelyotetta sekä kykyä käsitellä luottamuksellista tietoa. Odotamme sinulta niin ikään erinomaisia viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä toimia erilaisissa verkostoissa.
Luemme eduksi tarkastusalan ammattitutkinnot.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Pääjohtaja Janne Viskari
puh. 029 553 6288
Tavoitettavissa 13.8. klo 15-16 ja 21.8. klo 9-10
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Digi- ja väestötietoviraston kirjaamo
PL 123
00531 Helsinki
Digi- ja väestötietovirastossa rakennamme sujuvaa Suomea. Kehitämme palveluita julkisille ja yksityisille organisaatioille, jotka varmistavat yhteiskunnan luotettavan toiminnan. Rakennamme rohkeasti turvallisia digiratkaisuja, jotta arjen asiointi olisi sujuvaa. Vastaamme yhteiskunnan digi-infrastruktuurin, kuten väestötietojärjestelmän, ylläpidosta. Työskentelemme inhimillisten asioiden parissa. Olemme mukana monissa ihmisen elämän vaiheissa, kuten muutoissa ja vihkimisissä. Rakkausvirastona tiedämme, että ihmisillä on elämää myös työpaikan ulkopuolella. Siksi joustamme ihmisten elämäntilanteiden mukaan.
Me olemme inhimillisten digiasioiden edelläkävijä.
Rakkausvirastona arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Meillä työskentelee eri ikäisiä ammattilaisia kymmenillä eri koulutuksilla. Toivomme jatkossakin työyhteisöön uusia työkavereita erilaisista taustoista.
Sijainti
Helsinki, Rovaniemi, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Pori, Joensuu, Jyväskylä, Tampere, Turku, Vaasa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
How to apply
Applicant instructions
Request help
Frequently asked questions
For all career stages
The state’s internal mobility positions
International jobs
For students
Navigate the site
All jobs
Get to know employers
Valtiolle.fi - Home
Valtiolle.fi is the job search service of the Finnish government. Our service is a showcase for working in the state and an application channel for open jobs and internships in the state. Our service constantly has hundreds of positions open for versatile work tasks in Finland and abroad.
See the service's data protection policies and accessibility policy
Give feedback about the site or on accessibility.
Use for example Chrome