Skip to main content
Jobs in Organisations Top menu
  • Henkilö työskentelee kannettavalla tietokoneella pitäen kädessään oranssia kahvikuppia. Henkilö istuu pöydän ääressä, jolla on hajallaan puhelin ja papereita. Henkilöllä on päällään harmaa neule ja hiukset on sidottu nutturalle. Taustalla on ikkuna, josta näkyy taivas ja pilvet.

    Rahoitusvakausvirastossa sinua odottavat monipuoliset ja mielenkiintoiset hallinnon harjoittelijan tehtävät.

    Toimit ensisijaisesti viraston yleishallinnon tukena hallintopalvelut ja rahoitusvakausrahasto -yksikössä. Työsi sisältää taloushallinnon, kirjaamon ja viestinnän tehtäviä sekä viraston johdon ja asiantuntijoiden avustamista. Sijaistat kesän aikana porrastetusti hallinnon työntekijöitä, jotka perehdyttävät sinut työtehtäviisi harjoittelujakson alussa.

    Tehtäviisi voi kuulua mm.:
    - ostoreskontran hoitaminen, yhteydenpito palveluntuottajiin, ohjeiden päivittäminen,
    - kirjaamon saapuvien ja lähtevien asiakirjojen käsittely, hankintasopimusten seuranta,
    - hallinnollisiin asioihin liittyvät tehtävät esim. kyselyjen valmistelu,
    - intranetin ja ulkoisten verkkosivujen päivittämiseen liittyvät tehtävät,
    - tapaamisten ja tilaisuuksien järjestäminen,
    - avustaminen esim. asiakirjojen laadinnassa ja oikolukemisessa sekä viraston ylijohtajan sihteerin tehtävissä avustaminen.

    Monipuoliset työskentelytavat vaihtelevat tiimityöskentelystä itsenäisesti suoritettaviin työtehtäviin. Opit käyttämään valtionhallinnon tietojärjestelmiä sekä tutustut valtion talous-, henkilöstö- ja tietohallinnon prosesseihin. Osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan voit saada tehtäväalueeseen liittyviä prosessien kehittämistehtäviä.

    Harjoittelu toteutetaan pääsääntöisesti läsnätyönä viraston toimitiloissa Helsingin Kalasatamassa.

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

    Sinun tulee olla opiskelija.

    Kielitaitovaatimukset
    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: Erinomainen
    Hakijalta odotamme

    Tehtävässä tarvitaan tarkkuutta, huolellisuutta sekä hyviä tietoteknisiä taitoja. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta, joustavuutta ja luotettavuutta. Erityisesti toivomme avointa asennetta ja innostusta kehittyä ammatillisesti hallinnon monipuolisissa tehtävissä sekä kiinnostusta modernia suomalaista julkishallintoa kohtaan.

    Harjoittelu tukee parhaiten yhteiskunta- ja/tai hallintotieteellisiä opintoja tai tradenomiopintoja. Tavoitteenamme on, että saat monipuolisen kuvan viraston toiminnoista ja hallinnon arjesta harjoittelujaksosi aikana.

    Tehtävässä tarvittava muu kielitaito
    • Englanti
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä
    Tarjoamme sinulle Harjoittelijan tehtävissä pääset näköalapaikalle tutustumaan ja laajentamaan osaamistasi valtionhallinnon monipuolisissa tehtävissä. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä aidosti yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä. Meillä on innostava ja osaava työyhteisö, joka kannustaa sinua kasvattamaan osaamistasi ja kehittymään. Meillä on etätyömahdollisuus ja kattavat työterveyspalvelut. Henkilöstöetuihimme sisältyy myös lounasetu. Yhteystietomme

    Jouni Flink
    Hallintopalvelut ja rahoitusvakausrahasto -yksikön päällikkö
    +358 295 253 509
    jouni.flink(at)rahoitusvakausvirasto.fi

    Hakemuksen lähettäminen

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Rahoitusvakausviraston kirjaamo

    PL 70
    00581 Helsinki

  • Työnantaja

    Rahoitusvakausvirasto on vuonna 2015 perustettu itsenäinen viranomainen, jonka tehtävänä on suojella veronmaksajia pankkikriisien kustannuksilta. Virasto vastaa luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisun suunnittelusta sekä päätöksenteosta taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden laitosten toiminnan uudelleenjärjestämiseksi. Virasto toimii lisäksi kansallisena talletussuojasta vastaavana viranomaisena ja hallinnoi Rahoitusvakausrahastoa, joka koostuu talletussuojamaksuin ja vakausmaksuin kerätyistä rahastoista. Virasto turvaa myös päivittäismaksamisen jatkuvuutta normaaliolojen vakavimmissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa ylläpitämällä huoltovarmuustilijärjestelmää. Virasto on osa EU:n yhteistä kriisinratkaisumekanismia ja kotimaassa se toimii läheisessä yhteistyössä Finanssivalvonnan, Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön kanssa. Viraston modernit toimitilat sijaitsevat Helsingin Kalasatamassa.

    Sijainti
    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Rahoitusvakausvirasto, Helsinki
    Työpajankatu 13
    00581 Helsinki
    Suomi
  • Tutustu työnantajaan
    Tehtävän tiedot

    Muut tehtävän tiedot

  • Lisätietoja: Virkasuhteeseen valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Virkasuhteeseen nimitettäväksi esitettävän henkilön on ennen nimittämistä annettava rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain (1195/2014) 6 §:n mukainen selvitys sidonnaisuuksistaan.
  • Tehtävän taso: Harjoittelija
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Etätyön kuvaus: Mahdollisuus tehdä etätöitä viraston ohjeistuksen mukaisesti.
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Määräaikaisuuden peruste: Harjoittelu
  • Määräaikaisuuden lisätietoja: Harjoittelu
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Koeaika: 1 kuukautta
  • Palkkatiedot: 1500 -1800 €/kk riippuen osaamisesta ja kokemuksesta
  • Hae työpaikkaa
    Suggested jobs

    Rahoitusvakausvirasto

    Juristiharjoittelija (korkeakouluharjoittelija)Deadline for applications31.1.202516:15

    Recruitment's ID 9583

    Rahoitusvakausvirasto

    Analyytikkoharjoittelija (korkeakouluharjoittelija)Deadline for applications10.1.202516:15

    Recruitment's ID 9502

    Rahoitusvakausvirasto

    Hallinnon harjoittelijaDeadline for applications10.1.202516:15

    Recruitment's ID 9505

    Justitieministeriet

    Universitetspraktikant, beredning av EU-rättsakter och informationsrättDeadline for applications13.1.202516:15

    Recruitment's ID 9490

    Justitieministeriet

    Universitetspraktikant, grundläggande och mänskliga rättigheterDeadline for applications13.1.202516:15

    Recruitment's ID 9500

    Maahanmuuttovirasto

    Prosessinomistaja, virka ja virkasuhde, lupa- ja kansalaisuusosastoDeadline for applications27.12.202416:15

    Recruitment's ID 9206

    Ympäristöministeriö

    Korkeakouluharjoittelija ympäristöministeriön viestintäänDeadline for applications9.1.202516:15

    Recruitment's ID 9506

    Luonnonvarakeskus

    Erikoistutkija / Ryhmäpäällikkö, Vaelluskalat ja rakennetut joetDeadline for applications3.1.202516:00

    Recruitment's ID 9280

    Open jobs
    Latest jobs
    The deadline is approaching

    Jobs in English
    Jobs in Swedish
    Remote Work Opportunity

    Applicants´s Help
    Get to know employers
    News and events

    Nordic Council of Ministers
    Job vacancies in the EU
    NATO`s Open Positions

    Valtiolle

    Valtiolle.fi is the job search service of the Finnish government. Our service is a showcase for working in the state and an application channel for open jobs and internships in the state. Our service constantly has hundreds of positions open for versatile work tasks in Finland and abroad.

    Open cookie settings

    Our online service uses cookies to improve the user experience.By using the service, you accept the use of cookies. See the service's data protection policies  and accessibility policy .

    Give feedback about the site .
    Give feedback on accessibility .