Skip to main content
Jobs in Organisations Top menu
  • Haemme Joensuun tai Kuopion toimipisteeseen erityisasiantuntijaa

    Haemme Joensuun tai Kuopion toimipisteeseen erityisasiantuntijaa. Erityisasiantuntijalle kuuluu valtionavustusten eli yksityishenkilöiden apurahojen ja yhteisöjen avustusten arviointiin, päätösvalmisteluun ja esittelyyn sekä päätösten toimeenpanoon liittyviä tehtäviä. Tehtävät voivat olla alueellisia tai valtakunnallisia. Erityisasiantuntija toimii hänelle osoitettavien toimikuntien, lautakuntien tai arviointipaneelien esittelijänä.

    Valtionavustusten lisäksi erityisasiantuntijan vastuulla ovat Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Savoon ja Etelä-Savoon liittyvät yhteistyöverkostot. Hänellä on taide- ja kulttuurialojen toimijoiden ja viranomaisten väliseen alueelliseen yhteistyöhön liittyviä tehtäviä.

    Taiken toimikuntarakenne on uudistumassa vuoden 2026 alusta, ja erityisasiantuntijalta odotetaan kykyä olla uudistamassa arviointityön käytäntöjä ja valmiutta olla mukana rakentamassa muutoksessa olevaa työyhteisöä.
    Taiteen edistämiskeskuksessa käsitellään vuodessa noin 14 000 valtionavustushakemusta. Valtionavustustehtävissä toimii tällä hetkellä 20 henkilöä. Erityisasiantuntijoiden tehtäviä hoidetaan valtakunnallisesti viraston eri toimipisteissä.

    Toivomme hakemuksia eri-ikäisiltä, eri sukupuolia edustavilta sekä myös kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä.

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

    korkeakoulututkinto

    Kielitaitovaatimukset
    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: Erinomainen
    Hakijalta odotamme

    Odotamme hakijalta hallinnollista osaamista sekä kokemusta työskentelystä taide- ja kulttuurialan verkostoissa, taidealan ja taidepolitiikan tuntemusta ja kokemusta taiteen arviointiin liittyvistä tehtävistä. Hakemallamme henkilöllä on hyvät vuorovaikutustaidot ja riittävä tietotekninen osaaminen. Arvostamme tiimiosaamista, yhdenvertaista ja avointa työotetta, hyvää oman työn organisointikykyä, isojen aineistomäärien osin rutiininomaista ja sujuvaa hallintaa sekä kokemusta viranomaistyöstä.

    Tehtävässä tarvittava muu kielitaito
    • Englanti
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä
    Tarjoamme sinulle Tarjoamme sinulle työlleen omistautuneen työyhteisön.
    Tuemme henkilöstömme hyvinvointia, ja meillä voit järjestellä työsi joustavasti ja monipaikkaisesti. Henkilöstöllämme on käytettävissä kattavat työterveyspalvelut, liikunta- ja kulttuurietu ja tuettu lounasruokailu.
    Yhteystietomme

    Lisätietoja tehtävästä antavat taiteen tukemisen päällikkö Henri Terho, henri.terho@taike.fi ja erityisasiantuntija Marja Susi, marja.susi@taike.fi

    - ti 17.12. klo 8-9.30 tai pe 20.12. klo 10-11, Henri Terho, p. 0295 330 901
    - ti 7.1.2025 klo 8-9.30 tai 12-13, Marja Susi, p. 0295 330 894.

    Hakemuksen lähettäminen

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Taiteen edistämiskeskus, kirjaamo

    PL 1001
    00531 Helsinki

  • Työnantaja
  • Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taiken tehtävänä on edistää taidetta ja kulttuuria kansallisesti ja kansainvälisesti. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille.

    Taikessa työskentelee tällä hetkellä 66 henkilöä. Noin puolet on virkahenkilöitä ja puolet määräaikaisia asiantuntijoita, kuten taideasiantuntijoita ja taiteilija-asiantuntijoita. Taiken päätoimipiste on Helsingissä, ja lisäksi sillä on aluetoimipisteitä.

    Määräaikaiset asiantuntijat työskentelevät joko asiantuntijapalveluissa tai kehittämisohjelmissa. Virkahenkilöstö toimii muun muassa valtionavustusten parissa esittelijöinä ja suunnittelijoina sekä yhteisissä palveluissa.

    Taike toimii opetus- ja kulttuuriministeriön tulosohjauksessa.

    Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) valmistelevat yhdistymistä uudeksi virastoksi 1.1.2026 alkaen. Muutos on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Sivistyshallinto 2030 -uudistushanketta.

    Sijainti
    Joensuu, Kuopio

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Joensuu
    Kauppakatu 40
    80100 Joensuu
  • Kuopio
    Kallanranta 11
    70100 Kuopio
  • Tutustu työnantajaan
    Tehtävän tiedot

    Muut tehtävän tiedot

  • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Etätyön kuvaus: Taikessa on käytössä liukuvan työajan käytännöt sekä laajat etätyömahdollisuudet. Haluamme tukea työntekijöidemme palautumista työstä sekä työn ja yksityiselämän sujuvaa yhdistämistä.
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Koeaika: 6 kk
  • Palkkatiedot: Taikella on käytössä tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkkausjärjestelmä. Haettavana oleva tehtävä sijoittuu palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle 9 (3580 euroa/kk). Henkilökohtaisen palkanosan määrä on maksimissaan 45 % tehtäväkohtaisesta palkasta. Tyypillinen uuden henkilön suoriutumiseen perustuva palkanosa on 15-23 % jolloin kokonaispalkka on 4117 - 4404 euroa.
  • Hae työpaikkaa
    Suggested jobs

    Taiteen edistämiskeskus

    ErityisasiantuntijaDeadline for applications10.1.202516:15

    Recruitment's ID 9281

    Maanmittauslaitos

    Harjoittelija, paikkatietotehtävätDeadline for applications20.1.202516:15

    Recruitment's ID 8970

    Säkerhets- och utvecklingscentret för läkemedelsområdet

    Infomations- och utvecklingsdirektörDeadline for applications31.12.202416:15

    Recruitment's ID 9217

    Ulosottolaitos

    Perintäsihteeri, Yhteiset palvelut, asiakaspalvelu, Kuopio24hDeadline for applications7.1.202516:15

    Recruitment's ID 9599

    ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus

    MaksatusasiantuntijaDeadline for applications27.12.202416:15

    Recruitment's ID 9278

    Verohallinto

    Substanssianalyytikko (kansainvälinen sijoitustoiminta ja varakkaat)Deadline for applications3.1.202523:59

    Recruitment's ID 9308

    Itä-Suomen poliisilaitos

    Rikosylikonstaapeli (08.06), KuopioDeadline for applications10.1.202508:08

    Recruitment's ID 9348

    Maanmittauslaitos

    MaanmittausharjoittelijaDeadline for applications20.1.202516:15

    Recruitment's ID 9234

    Open jobs
    Latest jobs
    The deadline is approaching

    Jobs in English
    Jobs in Swedish
    Remote Work Opportunity

    Applicants´s Help
    Get to know employers
    News and events

    Nordic Council of Ministers
    Job vacancies in the EU
    NATO`s Open Positions

    Valtiolle

    Valtiolle.fi is the job search service of the Finnish government. Our service is a showcase for working in the state and an application channel for open jobs and internships in the state. Our service constantly has hundreds of positions open for versatile work tasks in Finland and abroad.

    Open cookie settings

    Our online service uses cookies to improve the user experience.By using the service, you accept the use of cookies. See the service's data protection policy and accessibility policy .

    Give feedback about the site .
    Give feedback on accessibility .