Haemme kahta erityisasiantuntijaa valtionavustusten esittelijän tehtäviin.
Erityisasiantuntijoille kuuluu tehtäviä, jotka liittyvät yksityishenkilöiden ja yhteisöjen valtionavustusten arviointiin, päätösvalmisteluun, esittelyyn ja päätösten toimeenpanoon. Erityisasiantuntija toimii hänelle osoitettujen toimikuntien, lautakuntien tai arviointipaneelien esittelijänä. Lisäksi erityisasiantuntijat tekevät muita taiteen edistämisen asiantuntijatehtäviä.
Taiteen edistämiskeskuksen toimikuntarakenne on muuttumassa vuonna 2026. Erityisasiantuntijalta odotetaan valmiutta olla mukana uudistamassa arviointityön käytäntöjä sekä toimia muutoksessa olevassa työyhteisössä. Kansainvälinen osaaminen on osa erityisasiantuntijan tehtävää.
Taiteen edistämiskeskuksessa käsitellään vuosittain noin 14 000 valtionavustushakemusta. Valtionavustustehtävissä työskentelee tällä hetkellä päätoimisesti 20 henkilöä. Erityisasiantuntijoiden tehtäviä hoidetaan valtakunnallisesti viraston eri toimipisteissä.
Toivomme hakemuksia eri-ikäisiltä, eri sukupuolia edustavilta sekä myös kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä.
Haemme kahta erityisasiantuntijaa valtionavustusten esittelijän tehtäviin.
Erityisasiantuntijoille kuuluu tehtäviä, jotka liittyvät yksityishenkilöiden ja yhteisöjen valtionavustusten arviointiin, päätösvalmisteluun, esittelyyn ja päätösten toimeenpanoon.
Taiteen edistämiskeskuksen toimikuntarakenne on muuttumassa vuonna 2026. Erityisasiantuntijalta odotetaan valmiutta olla mukana uudistamassa arviointityön käytäntöjä sekä toimia muutoksessa olevassa työyhteisössä. Kansainvälinen osaaminen on osa erityisasiantuntijan tehtävää.
Taiteen edistämiskeskuksessa käsitellään vuosittain noin 14 000 valtionavustushakemusta. Valtionavustustehtävissä työskentelee tällä hetkellä päätoimisesti 20 henkilöä. Erityisasiantuntijoiden tehtäviä hoidetaan valtakunnallisesti viraston eri toimipisteissä.
Toivomme hakemuksia eri-ikäisiltä, eri sukupuolia edustavilta sekä myös kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä.
Virkamiehellä, joka toimii esittelijänä tai jonka tehtävät ovat vaativuudeltaan vastaavia, kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto (VN:n asetus taiteen edistämiskeskuksesta (727/2012).
Nimitettävältä vaaditaan suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003) 6§). Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti Valtioneuvoston asetuksessa (481/2003) mainitulla tavalla (valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai opintojen yhteydessä).
Odotamme hakijalta käytännössä osoitettua hallinnollista osaamista, kokemusta työskentelystä taide- ja kulttuurialan verkostoissa, taidealan ja taidepolitiikan tuntemusta ja kokemusta taiteen arviointiin liittyvistä tehtävistä. Hakemallamme henkilöllä on hyvät vuorovaikutustaidot ja riittävä tietotekninen osaaminen. Arvostamme yhdenvertaista ja avointa työotetta, hyvää oman työn organisointikykyä, isojen aineistomäärien osin rutiininomaista ja sujuvaa hallintaa sekä kokemusta viranomaistyöstä. Odotamme kykyä tarkastella vakiintuneita käytäntöjä kriittisesti ja tarkoituksenmukaisesti sekä kehittää ja uudistaa toimintamalleja arvioivan työotteen avulla.
Luemme eduksi hakijan kokemuksen kansainvälisissä verkostoissa tai tehtävissä sekä viestintään liittyvän osaamisen.
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönpäällikkö Henri Terho torstaina11.9.25 klo 15-16 ja tiistaina 16.9.25 klo 9-10.
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Taiteen edistämiskeskus, kirjaamo
PL 1001
00531 Helsinki
Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taiken tehtävänä on edistää taidetta ja kulttuuria kansallisesti ja kansainvälisesti. Taike ja sen yhteydessä toimivat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille. Taike toimii opetus- ja kulttuuriministeriön tulosohjauksessa.
Taikessa työskentelee noin 70 henkilöä, joista osa on virkahenkilöitä ja osa määräaikaisia asiantuntijoita. Määräaikaiset taideasiantuntijat ja taiteilija-asiantuntijat työskentelevät taiteen ja kulttuurin verkostojen, osallisuuden ja valtakunnallisuuden parissa. Virkahenkilöstö toimii muun muassa valtionavustusten parissa esittelijöinä ja suunnittelijoina sekä yhteisissä palveluissa.
Taikella on toimipisteitä kymmenellä paikkakunnalla, päätoimipiste sijaitsee Helsingissä.
Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) valmistelevat yhdistymistä uudeksi virastoksi 1.1.2026 alkaen. Muutos on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Sivistyshallinto 2030 -uudistushanketta.
Sijainti
Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kouvola, Kuopio, Oulu, Rovaniemi, Tampere, Turku, Vaasa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
How to apply
Applicant instructions
Request help
Frequently asked questions
For all career stages
The state’s internal mobility positions
International jobs
For students
Navigate the site
All jobs
Get to know employers
Valtiolle.fi - Home
Valtiolle.fi is the job search service of the Finnish government. Our service is a showcase for working in the state and an application channel for open jobs and internships in the state. Our service constantly has hundreds of positions open for versatile work tasks in Finland and abroad.
See the service's data protection policies and accessibility policy
Give feedback about the site or on accessibility.
Use for example Chrome