Haemme korkeakouluharjoittelijaa kolmeksi kuukaudeksi YK:n yhteydessä toimivaan Euroopan kriminaalipolitiikan instituuttiin.
HEUNIssa toteutetaan vuoden 2024 aikana kehittämis- ja selvityshankkeita, jotka käsittelevät pakkoavioliittoja, rikosten uhrien asemaa sekä ihmiskauppaa ja sen lähirikoksia. Harjoittelijan tehtävänä on osallistua etenkin HEUNIn koordinoimaan EU-rahoitteisen EASY-hankkeen “It is never easy to talk about this” – Increasing dialogue, awareness, and victim-centred support for victims of forced marriages” toteuttamiseen. Hankkeen tavoitteena on kehittää uhrilähtöistä tukea pakkoavioliittojen uhreille ja nuorille, jotka ovat vaarassa joutua pakkoavioliittojen uhreiksi, sekä lisätä ammattilaisten tietoisuutta ilmiöstä ja kehittää yhteisöiden välistä vuorovaikutusta Suomessa, Espanjassa, Saksassa ja Irlannissa. Hankkeessa tehdään vuoden 2024 aikana materiaaleja ammattilaisille pakkoavioliittojen tunnistamisesta ja uhrien auttamisesta sekä järjestetään työpajoja ja webinaareja. Harjoittelija osallistuu myös syksyllä alkavaan HEUNIn koordinoimaan EU-hankkeeseen, jossa laaditaan suosituksia rikostutkintojen osana tehtävien kuulustelujen videoimiseen ja etäkuulemisen/videokuulustelujen hyödyntämiseen tuomioistuinkäsittelyissä.
Harjoittelijan tehtävänä on osallistua asiantuntijoidemme ohjauksessa erityisesti miniselvitysten, kirjallisuuskatsausten, tiivistelmien, materiaalien ja kokousmuistioiden laatimiseen, haastatteluiden keräämiseen, palautelomakkeiden ja muun aineiston koodaamiseen ja analysointiin ja hankkeista viestimiseen englanniksi ja suomeksi. Harjoittelija voi osallistua myös muihin HEUNIn meneillään oleviin hankkeisiin ja selvityksiin. Tehtävän tarkkaa sisältöä voidaan muokata harjoittelijan oman kiinnostuksen mukaan. Hyvän pohjan työlle antaa esimerkiksi oikeustieteellinen, yhteiskuntatieteellinen tai kriminologinen opintotausta.
Harjoittelija pääsee tutustumaan ajankohtaisiin ja mielenkiintoisiin kriminaalipoliittisiin aiheisiin ja työskentelemään osana motivoitunutta asiantuntijatiimiämme. HEUNIn työllä on yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja HEUNI on näköalapaikka kansainväliseen työympäristöön ml. Yhdistyneisiin kansakuntiin. Harjoittelija on tiivis osa työyhteisöämme ja osallistuu yhteisiin toimisto- ja hankepalavereihin sekä virkistystoimintaan, sidosryhmätapaamisiin, koulutuksiin sekä mahdollisiin aiheeseen liittyviin seminaareihin, webinaareihin ja muihin tilaisuuksiin.
Kolmen kuukauden harjoittelu sijoittuu aikavälille 15.8.-15.12.2024. Tarkat päivämäärät ovat neuvoteltavissa. Muista kertoa hakemuksessasi millä aikavälillä olisit käytettävissä.
-
Lisätiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/korkeakouluharjoittelija-4882/
- Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI
- KorkeakouluharjoitteluMääräaikainenKaikki työpaikatVirkasuhdeVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäHarjoittelija
- 4882
- 2
- 14.8.2024 - 13.12.2024
- 1750 euroa/kk
- 6.5.2024 14:36 - 24.5.2024 16:15
- UusimaaHelsinkiValitse tehtäväalueTiede / tutkimus / kehittäminen / tilastot
Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Tehtävässä edellytetään maisteritason opintoja, ymmärrystä sukupuolistuneesta väkivallasta sekä erinomaista suomen sekä englannin kielen kirjallista taitoa. Suuri osa kirjoitustyöstä tehdään englanniksi. Lisäksi tehtävässä tarvitaan hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, oma-aloitteisuutta, avointa mieltä, paineensietokykyä ja oman ajankäytön hallintaa. Muu kielitaito on hakijalle eduksi. Toivomme, että harjoittelijalla on yliopiston myöntämä harjoittelutuki.
Odotetut osaamiset:
Lisätietoja tehtävästä voi pyytää sähköpostitse erikoissuunnittelija Anniina Jokiselta, anniina.jokinen@om.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI) kirjaamo
Vilhonkatu 4 B 19
00100 Helsinki
YK:n yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI) on itsenäinen tutkimus- ja kehittämisinstituutti oikeusministeriön hallinnonalalla.
HEUNI tekee tutkimusta, jolla pyritään vaikuttamaan kansalliseen, eurooppalaiseen ja Yhdistyneiden kansakuntien kriminaalipolitiikkaan. HEUNI pyrkii strategiansa puitteissa toiminnallaan vaikuttamaan etenkin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden aseman parantamiseen. Keskeisiä tutkimusteemoja ovat ihmiskauppa ja sen rinnakkaisrikokset, sukupuolittunut väkivalta, rikosoikeusjärjestelmän toimivuus ja asianosaisten kohtaaminen, sekä korruptio ja talousrikollisuus. Lisäksi HEUNIssa kehitetään toimintamalleja, jotta työperäistä hyväksikäyttöä torjutaan liiketoiminnassa ja julkisissa hankinnoissa.
Työskentelemme yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden parissa ja HEUNI on innostava työympäristö. Olemme pieni, mutta tehokkuuteen fiksuilla ratkaisuilla pyrkivä, moniammatillinen asiantuntijaorganisaatio, jossa arvostetaan oman osaamisen kehittämistä ja rohkeita avauksia. Olemme arvoissamme sitoutuneet oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen tutkitun tiedon kautta. HEUNIssa jokainen asiantuntija on myös vaikuttamisviestijä.
HEUNIn tehtävänä on edistää YK:n kriminaalipoliittisen ohjelman suunnittelua ja toteutumista erityisesti Euroopan alueella tutkimuksen ja tiedon levittämisen kautta.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Vilhonkatu 4 B 19
00100 Helsinki
Muut tehtävään liittyvät tiedot