Haettavana 3 asiantuntijan virkaa henkilöasiakaspalveluun
Tehtäväsi on täyttää avoimia työpaikkoja ja tukea työnhakija-asiakkaiden työllistymistä. Välität työnantajille osaavaa ja työnantajan tarpeisiin kohdentuvaa työvoimaa sekä ohjaat asiakkaita nopeasti avoimille työmarkkinoille, yrittäjyyteen ja/tai työllistymistä ja osaamisen kehittymistä edistäviin TE- tai kumppanuusverkostomme palveluihin. Työsi painottuu henkilöasiakaspalveluun.
Vastaat tietyn toimialan asiakasryhmästä ja sen työllistymisen etenemisestä.
Meille on tärkeää asiakkaan henkilökohtainen kohtaaminen ja asiakastyytyväisyys. Tunnistat asiakkaan kokonaistilanteen ja keinomme auttaa häntä nopeaan työllistymiseen. Selvität asiakkaan työttömyysturvan edellytykset ja teet lausunnot.
Tehtävässä tarvitaan työmarkkinoiden tuntemusta, työnhakuun ja työnvälitykseen liittyvää osaamista ja ohjaustaitoja.
Yhden valittavan asiantuntijan tehtäviin kuuluu henkilöasiakkaiden palveluprosessin hoitamisen lisäksi Siilinjärven toimipaikan infon asiakaspalvelutehtävät, asiakkaiden neuvonta ja ohjaus noin 50 % työpanoksella. Viran sijoituspaikka on Siilinjärvi.
Kahden muun viran sijoituspaikka on Kuopio tai Siilinjärvi. Haussa olevat virat täytetään 1.6.2024 lähtien tai sopimuksen mukaan vakinaisina.
Tehtävien hoitaminen edellyttää valmiutta liikkua koko Pohjois-Savon alueella.
-
Lisätiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/asiantuntija-henkiloasiakaspalvelu-3-paikkaa-4889/
- Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto
- Kaikki työpaikatVakinainenVirkasuhdeVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäAsiantuntijataso
- 4889
- 3
- 1.6.2024 tai sopimuksen mukaan
- Tehtäväkohtainen palkka 2549,16 euroa/kk, jonka lisäksi henkilökohtainen suoritusosa max. 45 %.
- 6.5.2024 15:05 - 22.5.2024 16:15
- Pohjois-SavoKuopioSiilinjärviValitse tehtäväalueElinkeino- ja työllisyyspalvelut
Odotamme tuloshakuisuutta ja kokemusta asiakaspalvelutehtävistä. Toivomme, että ohjauksellinen ja kantaaottava työote on sinulle tuttua. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen vaatii oma-aloitteisuutta, joustavuutta ja kykyä itsenäiseen päätöksen tekoon.
Onnistuaksesi tarvitset hyviä vuorovaikutustaitoja ja ratkaisukeskeisyyttä: osaat ja uskallat käyttää verkostoja ja hyödyntää toisten asiantuntemusta.
Myönteinen asiakaskokemus on meille tärkeä. Työsi lähtökohta on halu auttaa asiakasta valmentavalla työotteella. Toivomme, että hallitset myös ryhmätapaamisten ohjauksen.
Tehtävässä tarvittavia perustaitoja ovat monipuoliset tiedonhakutaidot ja digiosaaminen. Lisäksi sinulla tulee olla kykyä ja valmiutta sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Olethan ennakkoluuloton ja rohkea kehittäjä.
Luemme eduksi
Arvostamme aiempaa työnvälitys- ja muuta tehtävän hoitamista tukevaa kokemusta. Tehtävässä on etua työmarkkinoiden, toimialojen, ammattien, koulutusjärjestelmän sekä TE-palvelujen ja verkostokumppaneiden palvelujen tuntemuksesta.
Tehtävän menestyksekästä hoitamista tukee soveltuva korkeakoulututkinto.
Työssä tarvittava kielitaito
Hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito. Lisäksi englannin kielen tai muun tehtävän hoitamista tukevan kielen osaaminen on eduksi.
Laaja työterveyshuolto
Jaana Hakkarainen
palvelupäällikkö
jaana.hakkarainen@te-toimisto.fi
p. +358 295 043 543
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
KEHA kirjaamo
PL 1000
50101 Mikkeli
Työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva, työnantajia ja työnhakijoita palveleva paikallishallinnon viranomainen. TE-palvelut järjestetään asiakkaiden palvelutarpeiden mukaisesti. TE-palveluissa keskitytään tukemaan työnhakijoiden nopeaa työllistymistä, parantamaan osaavan työvoiman saatavuutta ja turvaamaan yritysten toimintaedellytyksiä.
Pohjois-Savon TE-toimisto on yksi 15:sta alueellisesti toimivasta TE-toimistosta, jotka tarjoavat TE-palveluita omalla toiminta-alueellaan. Palvelu- ja organisaatiomallissamme työt ja tekijät kohtaavat nopeasti ja tehokkaasti. Olemme jatkuvasti kehittyvä ja uusiin ajatuksiin kannustava työyhteisö, jossa kokemus, osaaminen ja tuoreet innovaatiot kohtaavat asiakkaan parhaaksi. Meillä jokaisella on vahvuutemme, sinulla on omasi. Nyt haluaisimmekin kuulla, miten sinun osaamisesi tukisi motivoitunutta joukkuettamme tehtävässä.
Sijainti
Kuopio, Siilinjärvi
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Kallanranta 11
70100 Kuopio
Toritie 12
71800 Siilinjärvi
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain (380/2023 ) nojalla TE-palvelujen järjestämisvastuu muuttuu 1.1.2025. Pääosa TE-toimistojen tehtävistä ja osa niihin liittyvistä muista tehtävistä ELY-keskuksissa ja KEHA-keskuksessa sekä niitä hoitava henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella 1.1.2025 alkaen kuntasektorin työvoimaviranomaiselle. Haettavana oleva virat ja niihin valittavat henkilöt siirretään osana liikkeenluovutusta 1.1.2025 alkaen Kuopion työllisyysalueelle.