Energiaviraston määräaikainen asiantuntijan tehtävä Päästökauppa-ryhmässä
Euroopan komissio antoi kesällä 2021 osana EU:n 55-valmiuspakettia ehdotuksen päästökauppadirektiivin muuttamiseksi. Direktiiviehdotukseen sisältyy taakanjakosektorille perustettava erillinen, fossiilisen polttoaineen jakelua koskeva päästökauppa. Nykyisestä päästökaupasta erillisen uuden järjestelmän toimeenpano on aloitettu ja Suomessa uuden järjestelmän kansallisen viranomaisen tehtävät säädetään Energiaviraston tehtäviksi. Jakelijoiden päästökauppaan liittyvät tehtävät sijoittuvat Energiaviraston Päästökauppa-ryhmään.
Haemme asiantuntijaa jakelijoiden päästökaupan valmisteluun ja toimeenpanoon Energiavirastossa. Asiantuntija työskentelee uuden päästökaupan toimeenpanoa valmistelevassa tiimissä.
Tehtävänäsi on osana asiantuntijatiimiä valmistella ja viedä eteenpäin uuden päästökaupan toimeenpanoa Energiavirastossa. Roolissasi tuot erityisesti polttoaineisiin ja niiden jakeluun liittyvää teknistä asiantuntemusta ja osaamista tiimiin. Virasto valmistautuu vielä vuoden 2024 aikana vastaanottamaan päästökaupan velvoitteisiin liittyviä hakemuksia polttoaineen jakelijoilta. Työssäsi valmistelet hakemuskäsittelyyn virastossa tarvittavia menettelyitä sekä ohjeita ja osallistut hakemusten käsittelyyn. Tulkitset päästökaupan päästöjen tarkkailua ja raportointia koskevia sääntöjä ja olet osana asiantuntijatiimiä linjaamassa niiden kansallisesta soveltamisesta. Teet taustatyötä päästökauppaan kuuluvien polttoaineiden rajaamiseen liittyvien haasteiden, päästöjen määrittämiseen ja polttoaineen jakelijoiden tunnistamiseen liittyvien kysymysten parissa.
Asiantuntijana teet yhteistyötä kotimaisten ja kansainvälisten sidosryhmien ja viranomaisten kanssa. Osallistut kansainvälisen ja kotimaisen jakelijoiden päästökaupan (ETS2) lainsäädännön kehittämiseen ja komission työryhmiin. Tehtäviisi sisältyy toimijoiden neuvontaa, ohjeistusta ja koulutusta edellä mainitussa asiakokonaisuudessa. Hakemuskäsittelyvaiheessa tehtäviisi kuuluu hallinnollisten päätösten valmistelua esittelijänä. Tehtäviisi voi kuulua myös muita työnantajan osoittamia tehtäviä.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/asiantuntija-4707/
- Energiavirasto
- MääräaikainenKaikki työpaikatVirkasuhdeVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäAsiantuntijataso
- 4707
- Tehtävä alkaa 12.8.2024 tai sopimuksen mukaan. Tehtävä on määräaikainen 31.5.2025 asti.
- Palkkausjärjestelmän vaativuustaso 8, jolloin peruspalkka on 4337,73 e/kk + henkilökohtainen palkanosa enintään 45 %
- 3.5.2024 16:56 - 28.5.2024 15:00
- UusimaaHelsinkiValitse tehtäväalueTekniikka / luonnontieteet
Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Toivomme, että sinulla on polttoaineisiin, niiden jakelujärjestelmiin ja jakeluketjuihin liittyvää osaamista. Luemme eduksesi polttoaineiden verotuksen sekä hinnoittelun tuntemuksen. Tehtävässä on eduksi, jos olet perehtynyt nykyiseen päästökauppajärjestelmään. Lisäksi luemme eduksesi aiemman kokemuksen sidosryhmäyhteistyöstä ja viranomaistehtävistä.
Tehtävä on haastava ja monipuolinen, joten odotamme sinulta ongelmanratkaisu- ja paineensietokykyä sekä aktiivista työskentelyotetta. Lisäksi odotamme, että sinulla on hyvä suullinen ja kirjallinen ilmaisutaito sekä analysointikykyä, koska sinun on kyettävä tuottamaan ja esittämään selkeitä ja perusteltuja analyyseja ja ratkaisuehdotuksia. Sinulla on erinomainen suomen kielen taito sekä hyvä englannin ja ruotsin kielen taito. Odotamme sinulta hyvää tietoteknistä valmiutta. Lisäksi odotamme sinulta asiantuntijaryhmässä tarvittavia vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä yhteistyökykyä ja joustavuutta. Arvostamme tiiviissä asiantuntijaorganisaatiossa tarvittavaa rohkeutta, avoimuutta, olennaiseen keskittymistä ja yhteisen hyvän puolesta toimimista.
Olemme sitoutuneet tekemään yhdessä töitä pitääksemme työhyvinvointimme korkealla tasolla. Tarjoamme hybridityön ja joustavat työajat, jotka mahdollistavat omaan arkeen sopivat työskentelytavat. Työntekijöidemme jaksaminen on meille tärkeää. Tuemme työntekijöitämme kattavalla työterveyshuollolla sekä virkistysrahalla. Edistämme ja ylläpidämme työyhteisömme avoimuutta, yhdenvertaisuutta sekä tasa-arvoa.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Tuulia Lepistö, Johtaja, Puh. 0295 050 041
Anna-Maija Sinnemaa, Erityisasiantuntija, Puh. 0295 050 068
Sähköposti: etunimi.sukunimi@energiavirasto.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Energiaviraston kirjaamo
Lintulahdenkuja 2 A
00530 Helsinki
Teemme Energiavirastossa merkityksellistä työtä puhtaamman, turvallisemman ja kilpailukykyisemmän Suomen puolesta. Tehtävämme on varmistaa, että energia-alan kestävyys, toimitusvarmuus sekä hinta ovat keskenään tasapainossa.
Työmme on vaikuttavaa ja näkyy suomalaisten arjessa. Energiavirastossa olemme eturintamassa vauhdittamassa hiilineutraalia tulevaisuutta. Vastaamme energiamarkkinoiden valvonnasta sekä ilmastotavoitteiden toteutumisesta päästökaupan, uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden osalta.
Olemme reilun 100 hengen asiantuntijaorganisaatio, jossa työskennellään tiimeissä ammattirajat ylittäen yhteiskunnallisesti tärkeiden teemojen äärellä. Meillä työskentelee joukko omistautuneita asiantuntijoita, joiden yhteisenä tavoitteena on edistää kestävää, tehokasta ja kilpailukykyistä energia- ja ilmastopolitiikkaa.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Lintulahdenkuja 2 A
00530 Helsinki
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Rekrytoinnissa voidaan käyttää ulkopuolista soveltuvuusarviointia. Tehtävään valittavalle voidaan asettaa kuuden kuukauden koeaika.