hoppa till huvudinnehållet
Vartija, Vaasan vankila - Brottspåföljdsmyndigheten

Vaasan vankilassa on haettavana vartijan virka 1.10.2024 alkaen.

Vaasan vankila kuuluu Pohjanmaan ja Keski-Suomen rikosseuraamuskeskukseen, johon kuuluu lisäksi Jyväskylän vankila sekä Jyväskylän ja Pohjanmaan yhdyskuntaseuraamustoimistot. Vankila on valmistunut vuonna 1863 ja on kaupungin ensimmäisiä rakennuksia, jotka rakennettiin Vanhan Vaasan palon jälkeen. Vaasan vankila on suljettu laitos, jossa on 60 miesvanki- ja 10 naisvankipaikkaa ja jonne sijoitetaan sekä tutkinta- että vankeusvankeja. Henkilökuntaa on noin 60 henkilöä. Turvallisuuden lisäksi painotamme vankien kanssa tehtävää vaikuttavaa lähityötä ja muuta kuntouttavaa toimintaa uusintarikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi.

Vartijana huolehdit omalta osaltasi vankilan turvallisuudesta ja toiminnoista sekä vankilan järjestyssäännön ja päiväjärjestyksen noudattamisesta. Nyt haettavana oleva vartijan sijoituspaikka on vastaanotto-osasto. Huolehdit vangin vastaanottamiseen ja vapauttamiseen liittyvistä työtehtävistä sekä omalta osaltasi vankien perushuollosta. Lisäksi tehtäviin kuuluu muita erilaisia vartijan työtehtäviä vankilassa ja muut esimiesten määräämät tehtävät.

Tehtävässä korostuu aktiivinen lähityö ja vartija ohjaa oman tehtäväalueensa osalta vankeja rangaistusajan suunnitelman mukaisesti rikoksettomaan elämään ja siten parantaa vangin valmiuksia selviytyä yhteiskunnassa vapautumisen jälkeen.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset

Kelpoisuusvaatimuksena vartijan virkaan on rikosseuraamusalan ammatillinen tutkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto. (Valtioneuvoston asetus rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022).

Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen kielitaito (Valtioneuvostonasetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022, 8§).

Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

Hakijalta odotamme

Arvostamme sinulta sitoutumista Rikosseuraamuslaitoksen strategiaan, arvoihin ja tavoitteisiin sekä kykyä ja halua osallistua vankien kanssa tehtävään lähityöhön. Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus ja aiempaa työkokemusta rikosseuraamusalalta. Sinulla on myös hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ja kykenet työskentelemään oma-aloitteisesti aktiivisella työotteella. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyvää suomen kielen taitoa.

Työtehtävien hoitamiseksi tarvitset ajokortin.

Lisäksi arvostamme laaja-alaista työskentelyä vartijan eri työtehtävissä ja toimipisteissä sekä tehtävänkuvaan soveltuvaa erityisosaamista.

Tarjoamme sinulle Me Rikosseuraamuslaitoksessa tarjoamme sinulle aidosti merkityksellisen ja kehittyvän työn luotettavan työnantajan palveluksessa, hyvää vuorovaikutusta sekä työkavereita, joita on ilo tuntea. Tarjoamme lisäksi sinulle kannustavan ja tasa-arvoisen ilmapiirin, joustavuutta sekä tasapainoa työn ja muun elämän välillä. Meillä on käytössä myös laaja työterveyshuolto, ateriaetu sekä liikunta- /kulttuuri-/hyvinvointi-/työmatkaetu. Selvitykset

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Yhteystietomme

Tiina Larikka
yksikönpäällikkö
0503891507
tiina.m.larikka@om.fi
------
Teea Korkeamäki
apulaisjohtaja
0503891540
teea.korkeamaki@om.fi

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Rikosseuraamuslaitos kirjaamo

    Lintulahdenkatu 5
    00530 Helsinki

  • Työnantaja

    Me Rikosseuraamuslaitoksessa teemme vaikuttavaa työtä uusintarikollisuuden ehkäisemiseksi. Ydintehtävämme on yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpano sekä tutkintavankeuden toimeenpano. Meille tärkeitä arvoja ovat ihmisarvon kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus. Toimimme oikeusministeriön hallinnonalalla ja olemme osa rikosoikeudellista ketjua.

    Rikosseuraamuslaitos on valtakunnallisesti toimiva virasto, jonka toimialueena on koko maa. Rikosseuraamuslaitos koostuu neljästä vastuualueesta, joita ovat kehittäminen ja ohjaus, asiakasprosessit, hallinto- ja tukipalvelut sekä operatiivinen toiminta. Lisäksi organisaatioon kuuluvat sisäinen tarkastus, johdon tuki, viestintä ja kansainvälinen toiminta.

    Operatiivisesta toiminnasta vastaavaan vastuualueeseen kuuluu 11 rikosseuraamuskeskusta, jotka koostuvat alueittain vankiloista ja yhdyskuntaseuraamustoimistoista.

    Sijainti
    Vaasa

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Vaasa, Rantakatu
    Rantakatu
    65100 Vaasa
  • Tutustu työnantajaan
    Perustiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
  • Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Jaksotyöaika
  • Koeaika: Tehtävässä voidaan soveltaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
  • Palkkauksen peruste: Tehtävän palkkaus määräytyy vaativuustason VT7 mukaisesti, josta maksettava palkka on 2184,05 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella määräytyvää palkanosaa enintään 38 % ja kokemusosaa enintään 12 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Aloittavan henkilön kokonaispalkka on osaamisesta ja kokemuksesta riippuen yleensä noin 2450 –2600 euroa/kk. Tämän lisäksi maksetaan vuorotyöstä aiheutuvat lisät virkaehtosopimuksenmukaisesti.
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Lediga jobb
    Senaste jobben
    Ansökningsdagen upphör

    Jobb på engelska
    Jobb på svenska
    Möjlighet att arbeta på distans

    Sökandes hjälp
    Lär känna arbetsgivare
    Arbetslivsnyheter

    Nordiska ministerrådet
    Lediga arbetsplatser i EU
    NATO:s öppna positionerNATO:s öppna positioner

    Vyinformation
    Valtiolle Valtiolle-logo

    Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:

    Vår onlinetjänst använder cookies för att förbättra användarupplevelsen.Genom att använda tjänsten accepterar du användningen av cookies. Se tjänstens dataskyddsutlåtande och tillgänglighetsutlåtande.

    Ge feedback om webbplatsen.
    Ge feedback om tillgänglighet.